LEGOT kaikenikäisille rakentajille parhaisiin hetkiin

Vuonna 1932 perustettu tanskalainen perheyritys LEGO tunnetaan maailman suurimpana leluvalmistajana. Iki-ihanat ja tunnetut Legot ovat yleistyneet monenlaisiin käyttötarkoituksiin hyödyllisyytensä vuoksi. Yleisimmin Legoja käytetään harrastuksena ja loistavana ajanvietteenä koko perheen tai ystävien kanssa. Legoja voidaan käyttää myös keräilykohteena, apuvälineenä työpaikalla tai jopa hyödyntää psykologisena työvälineenä.

Legot ovat, kuin juhlaperinne. Ne sopivat jokavuotisiin juhliin lahjoiksi niin lapsille, kuin aikuisillekin. Jokaiseen juhlaan sopii myös ne ihastuttavat yhteiset hetket rakentelun äärellä. Ilahduta ystävääsi, lasta, perhettä tai suo itsellesi parhaat hetket ihastuttavilla Legoilla.

LEGOT osana lasten kasvussa ja aikuisten hyvinvoinnissa

Legot lapsille

Leikkiminen on tärkeimpiä ja merkityksellisimpiä osia lapsen kasvun kehityksessä ja sanotaankin, että lapsen työ on leikkiä. Lelut auttavat lapsen kommunikoinnin kehityksessä, vuorovaikutus- ja ilmaisu taidoissa sekä mielikuvituksen ja luovuuden kasvussa.

Mitä ovat kehittävät lelut? Lelut, jotka sopivat lapsen ikään ja kehitystasoon nähden ovat tarpeeksi haastavuutta tuovia muttei liian monimutkaisia. Silloin lapsi ei turhaudu ja mielikuvitukselle ja uteliaisuudelle jää tilaa. Legot antavat lapsille virikkeitä, mutta niiden rakenteluun ei ole yhtä oikeaa tapaa ja se mahdollistaa lapselle luovan ajattelun pohjan.

Legot aikuisille

Legot ovat myös loistava harrastus tai keräilykohde aikuisille. Stressin ja arjen kiireen keskellä on erityisen tärkeää pysähtyä hetkeksi rentoutumaan ja päästää luovuus valloilleen. Palautumisen vuoksi muiden häiriötekijöiden unohtaminen on tärkeää. On todettu, että Legojen käytöstä ahdistuksesta, stressistä ja masennuksesta kärsiville voi olla apua. Siksi Legojen rakentaminen voi olla hyödyllinen väline jollekin, joka haluaa helpotusta arkeen, mutta se sopii myös vaikka vain hauskanpitoon tai läheisten kanssa yhteisen ajan viettoon.

Kärkkäisen verkkokaupasta saat kattavan valikoiman erilaisia LEGO-settejä. Juuri tarpeisiisi sopivien Legojen löytämiseksi Legot on jaettu kategorioihin, jotka koostuvat erilaisista, eri ikäisille ja käyttötarkoituksille suunnatuista seteistä.

Valikoimastamme löydät mm. lego technic, lego friends, star wars lego, minecraft lego, harry potter lego, ninjago lego, creator lego, lego city ja lego duplo -setit. Hyvälle seuralle ja mukavalle yhteiselle tekemiselle ei mikään vedä vertoja ja siihen loistava yhdistelmä on myös pelit. Tutustu laajaan valikoimaamme ja löydä mieleisesi!

Tuotteet: ( 493 - 504 / 506 )
Järjestä:
  • LEGO® City Vihreä kilpa-auto rakennuslelu sisältää valokuvaajan ja kilpa-ajajan minihahmot. Yli 4-vuotiaille sopiva upea lelu innostaa luoviin leikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® City Sininen monsteriauto ja settiin sisältyvä kuljettajan minihahmo innostavat lapset järjestämään huikeita näytöksiä temppuineen ja hyppyineen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    Näytä vertailu
  • Eläinaiheinen LEGO® DUPLO® Ensimmäiset päivätoimeni – Kylpyhetki setti innostaa pikkuiset oppimaan hygieniaan liittyviä rutiineja norsuvauvan kylpyhetkien lomassa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Iloa keväisillä LEGO® kukilla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Creator 3in1 Punainen lohikäärme lelusetti avaa lapsille oven taianomaisten seikkailujen maailmaan. Setin voi rakentaa uudelleen feenikslinnun tai kalan hahmoksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Tämä taianomainen LEGO® Creator 3in1-setti vie lapset retkelle mielikuvitusmetsään. Setin osista voi rakentaa pöllön, kanin ja pienen peuran tai oravan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    Näytä vertailu
  • Lapset voivat rakentaa herra Oswaldin avaruusaluksen ja paeta grimspawnien painajaisjoukkoa LEGO® DREAMZzz™ rakennussetin parissa, joka on tarkoitettu yli 9-vuotiaille lapsille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    Näytä vertailu
  • Minecraft®-pelaajat lähtevät uskaliaan Alexin mukaan tutkimaan suobiomia ja ottavat mittaa ilkeästä zombista ja limasta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Rambi-sarvikuonon laajennussarja tuo LEGO® Super Mario™ aloitusrataan jyrisevää, tömisevää, kivet murskaavaa toimintaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Lapset tutustuvat jännittävään LEGO® Star Wars™ maailmaan Boba Fettin helposti rakennettavan tähtilaivan ja LEGO minihahmon parissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Lapset voivat järjestää näyttäviä stunttiesityksiä neonvärisellä stunttipyörällä ja LEGO® City Stuntz kuljettajaminihahmolla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    Näytä vertailu
42
1 Pagination Pages Ellipsis 40 41 42 43