- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (11067) /
- Rakennusmateriaalit (4502) /
- Sisustuslistat
Sisustuslistat
Tyypillinen tilanne monelle remontoijalle ja rakentajalle: muuttolaatikot on purettu jo aikapäiviä sitten, mutta nurkat huutavat yhä seinä- ja kattolistoja. Olisko jo aika viimeistellä koti valmiiksi?
Raskas ja tiivis rakennusaika saattaa jättää viimeistelyn roikkumaan jopa vuosiksi. Se on harmi, sillä kauniit listat tekevät kodista viimeistellyn näköisen pienellä rahalla ja vaivalla. Puuttuvien listojen vuoksi seinän ja lattian raot keräävät ikävää pölyä ja likaa, jonka irrottaminen saattaa osoittautua myöhemmin haasteelliseksi.
Mihin listat on tarkoitettu?
Listoja käytetään paitsi viimeistelyyn, myös peittämään seinien, kattojen ja lattioiden hankalat raot. Lattia- ja kattolistoihin on myös kätevä kätkeä ikävän näköiset, nurkissa kiemurtelevat sähköjohdot. Kattolistat ovat tyypillisesti L-kirjaimen mallisia, lattialistat suoria. Molempia on myynnissä niin koristeellisina kuin yksinkertaisinakin malleina.
Varmin tapa on valita aikakauden mukaiset listat. Vanhanajan koristeelliset listat sopivat parhaiten perinnekohteisiin tai uusiin huoneistoihin tuomaan hätkähdyttävää efektiä. Oven karmeihin ja ikkunoiden sisäpuolelle kuuluvat peitelistat, joita myydään niin ikään simppeleinä kuin prameinakin.
Listojen avulla voit myös kehystää huonetiloja, korostaa yksityiskohtia tai rajata seinämateriaalit toisistaan. Varsinkin historiallisissa kohteissa taitava listojen käyttö paljastaa entisajan timpurintyön hätkähdyttävän kauneuden ja ihailtavan ammattitaidon.
Millaiset listat valitsisin?
Tyypillisimmät katto- ja seinälistat on valmistettu MDF-materiaalista tai puusta. Aito puulista on aina arvokkaamman näköinen ja sitä voi tarvittaessa työstää maalaamalla useitakin kertoja. Puu myös kestää kosteutta MDF-listoja paremmin. Ainakin vanhoihin kiinteistöihin puu on ainoa oikea vaihtoehto.
Metallilistat sopivat laatoitetuille lattioille, modernihin kohteisiin tai tulisijojen yhteyteen. Ulko-oven ja eteisen kynnykset ovat tyypillisesti metalliset sen loistavan kulutuskestävyyden vuoksi. Metallinen lista on reunoiltaan terävä, joten makuuhuoneisiin ja lastenhuoneisiin on syytä valita puusta valmistetut kynnykset.
Muovilistat ovat parhaimmillaan kylpyhuoneessa tai muissa haastavissa kohteissa. Muovinen kulmalista peittää märkätilan oviaukon tai suihkunurkkauksen kulmat siististi. Muovilistoja voi käyttää myös asuinhuoneissa, mutta niiden käyttämistä heppoisen ulkonäön ja haastavan kiinnityksen vuoksi kannattaa harkita huolella.
Nikkarointiin sopivia pyörölistoja on saatavilla monen paksuisina. Pyörölistat soveltuvat portaiden kaiteeksi, verho- tai vaatetangoksi. Puista pyörölistaa on helppo käsitellä tai maalata oman mielen mukaan.
Kärkkäinen tarjoaa kauniit ja edulliset listat kaikkiin kotisi tiloihin! Älä enää lykkää listoittamista tulevaisuuteen, vaan nauti valmiin kotisi jokaisesta yksityiskohdasta tästä päivästä tulevaisuuteen. Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua kellon ympäri, vuoden jokaisen päivänä.
Tyypillinen tilanne monelle remontoijalle ja rakentajalle: muuttolaatikot on purettu jo aikapäiviä sitten, mutta nurkat huutavat yhä seinä- ja kattolistoja. Olisko jo aika viimeistellä koti valmiiksi?
Raskas ja tiivis rakennusaika saattaa jättää viimeistelyn roikkumaan jopa vuosiksi. Se on harmi, sillä kauniit listat tekevät kodista viimeistellyn näköisen pienellä rahalla ja vaivalla. Puuttuvien listojen vuoksi seinän ja lattian raot keräävät ikävää pölyä ja likaa, jonka irrottaminen saattaa osoittautua myöhemmin haasteelliseksi.
Mihin listat on tarkoitettu?
Listoja käytetään paitsi viimeistelyyn, myös peittämään seinien, kattojen ja lattioiden hankalat raot. Lattia- ja kattolistoihin on myös kätevä kätkeä ikävän näköiset, nurkissa kiemurtelevat sähköjohdot. Kattolistat ovat tyypillisesti L-kirjaimen mallisia, lattialistat suoria. Molempia on myynnissä niin koristeellisina kuin yksinkertaisinakin malleina.
Varmin tapa on valita aikakauden mukaiset listat. Vanhanajan koristeelliset listat sopivat parhaiten perinnekohteisiin tai uusiin huoneistoihin tuomaan hätkähdyttävää efektiä. Oven karmeihin ja ikkunoiden sisäpuolelle kuuluvat peitelistat, joita myydään niin ikään simppeleinä kuin prameinakin.
Listojen avulla voit myös kehystää huonetiloja, korostaa yksityiskohtia tai rajata seinämateriaalit toisistaan. Varsinkin historiallisissa kohteissa taitava listojen käyttö paljastaa entisajan timpurintyön hätkähdyttävän kauneuden ja ihailtavan ammattitaidon.
Millaiset listat valitsisin?
Tyypillisimmät katto- ja seinälistat on valmistettu MDF-materiaalista tai puusta. Aito puulista on aina arvokkaamman näköinen ja sitä voi tarvittaessa työstää maalaamalla useitakin kertoja. Puu myös kestää kosteutta MDF-listoja paremmin. Ainakin vanhoihin kiinteistöihin puu on ainoa oikea vaihtoehto.
Metallilistat sopivat laatoitetuille lattioille, modernihin kohteisiin tai tulisijojen yhteyteen. Ulko-oven ja eteisen kynnykset ovat tyypillisesti metalliset sen loistavan kulutuskestävyyden vuoksi. Metallinen lista on reunoiltaan terävä, joten makuuhuoneisiin ja lastenhuoneisiin on syytä valita puusta valmistetut kynnykset.
Muovilistat ovat parhaimmillaan kylpyhuoneessa tai muissa haastavissa kohteissa. Muovinen kulmalista peittää märkätilan oviaukon tai suihkunurkkauksen kulmat siististi. Muovilistoja voi käyttää myös asuinhuoneissa, mutta niiden käyttämistä heppoisen ulkonäön ja haastavan kiinnityksen vuoksi kannattaa harkita huolella.
Nikkarointiin sopivia pyörölistoja on saatavilla monen paksuisina. Pyörölistat soveltuvat portaiden kaiteeksi, verho- tai vaatetangoksi. Puista pyörölistaa on helppo käsitellä tai maalata oman mielen mukaan.
Kärkkäinen tarjoaa kauniit ja edulliset listat kaikkiin kotisi tiloihin! Älä enää lykkää listoittamista tulevaisuuteen, vaan nauti valmiin kotisi jokaisesta yksityiskohdasta tästä päivästä tulevaisuuteen. Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua kellon ympäri, vuoden jokaisen päivänä.
- Jalkalistat
- Kattolistat
- Peitelistat
- Taitelistat
- Reunalistat
- Mattolistat
- Askelkulmalistat
- Eritasolistat
- Kynnykset
- Kolmiolistat
- Kulmasuojalistat
- Nurkkalistat
- Pyörölistat
- Päätylistat
- T-Listat
- U-Listat
- Lattalistat
- Laattalistat
- Saumalistat
-
Höylätyt
puut - H-Listat
-
1/4-pyöreä
lista -
Puolipyöreät
listat - Smyygilistat
- Listatarvikkeet
-
[ { "catentry_id" : "921658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921544001", "partNumber" : "103008130", "unitPrice" : "16,20 €", "unitPriceRaw" : "16.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116464/maler-silea-alumiini-1-5x10x10x2000-valkoinen-maalattu-u-lista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116464/maler-silea-alumiini-1-5x10x10x2000-valkoinen-maalattu-u-lista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116464/maler-silea-alumiini-1-5x10x10x2000-valkoinen-maalattu-u-lista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116464/maler-silea-alumiini-1-5x10x10x2000-valkoinen-maalattu-u-lista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116464/maler-silea-alumiini-1-5x10x10x2000-valkoinen-maalattu-u-lista.jpg" } } ]
Maler sileä alumiini 1,5X10X10X2000 valkoinen maalattu u-lista
★★★★★Sileä alumiininen u-lista esimerkiksi harrasterakenteluun.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,20 € -
[ { "catentry_id" : "921666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921543501", "partNumber" : "103008160", "unitPrice" : "29,20 €", "unitPriceRaw" : "29.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117164/maler-8mm-laatoille-h8x20x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117164/maler-8mm-laatoille-h8x20x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689117164/maler-8mm-laatoille-h8x20x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689117164/maler-8mm-laatoille-h8x20x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117164/maler-8mm-laatoille-h8x20x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg" } } ]
Maler 8mm laatoille H8X20X2500 hopea anodisoitu sileä päätelista
★★★★★Alumiininen päätelista on tarkoitettu viimeistelemään laatoituksen reunat laatoituksen pään jäädessä näkyviin.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,20 € -
[ { "catentry_id" : "921610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921543001", "partNumber" : "103008174", "unitPrice" : "27,60 €", "unitPriceRaw" : "27.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113340/maler-silea-alumiini-5x40x2000-pronssi-anodisoitu-tarrakiinnitys-saumalista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113340/maler-silea-alumiini-5x40x2000-pronssi-anodisoitu-tarrakiinnitys-saumalista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689113340/maler-silea-alumiini-5x40x2000-pronssi-anodisoitu-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689113340/maler-silea-alumiini-5x40x2000-pronssi-anodisoitu-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113340/maler-silea-alumiini-5x40x2000-pronssi-anodisoitu-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" } } ]
Maler sileä alumiini 5X40X2000 pronssi anodisoitu tarrakiinnitys saumalista
★★★★★Alumiininen saumalista viimeistelee samassa tasossa olevat lattiamateriaalit.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,60 € -
[ { "catentry_id" : "921646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921542501", "partNumber" : "103008082", "unitPrice" : "29,50 €", "unitPriceRaw" : "29.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113425/maler-silea-alumiini-5x40x2000-harjattu-teras-tarrakiinnitys-saumalista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113425/maler-silea-alumiini-5x40x2000-harjattu-teras-tarrakiinnitys-saumalista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689113425/maler-silea-alumiini-5x40x2000-harjattu-teras-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689113425/maler-silea-alumiini-5x40x2000-harjattu-teras-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113425/maler-silea-alumiini-5x40x2000-harjattu-teras-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" } } ]
Maler sileä alumiini 5X40X2000 harjattu teräs tarrakiinnitys saumalista
★★★★★Alumiininen saumalista viimeistelee samassa tasossa olevat lattiamateriaalit.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,50 € -
[ { "catentry_id" : "921660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921542001", "partNumber" : "103008136", "unitPrice" : "38,00 €", "unitPriceRaw" : "38.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116945/maler-pyorea-alumiini-h10x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116945/maler-pyorea-alumiini-h10x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116945/maler-pyorea-alumiini-h10x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116945/maler-pyorea-alumiini-h10x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116945/maler-pyorea-alumiini-h10x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg" } } ]
Maler pyöreä alumiini H10X26X2500 grafiitti sileä laattalista
★★★★★Alumiininen laattalista soveltuu kosteiden tilojen laatoituksen viimeistelyyn.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,00 € -
[ { "catentry_id" : "921654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921541501", "partNumber" : "103008112", "unitPrice" : "49,80 €", "unitPriceRaw" : "49.8", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116761/maler-nelio-alumiini-h12x28x2500-musta-anodisoitu-silea-laattalista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116761/maler-nelio-alumiini-h12x28x2500-musta-anodisoitu-silea-laattalista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116761/maler-nelio-alumiini-h12x28x2500-musta-anodisoitu-silea-laattalista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116761/maler-nelio-alumiini-h12x28x2500-musta-anodisoitu-silea-laattalista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116761/maler-nelio-alumiini-h12x28x2500-musta-anodisoitu-silea-laattalista.jpg" } } ]
Maler neliö alumiini H12X28X2500 musta anodisoitu sileä laattalista
★★★★★Alumiininen laattalista soveltuu kosteiden tilojen laatoituksen viimeistelyyn.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,80 € -
[ { "catentry_id" : "921664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921541001", "partNumber" : "103008154", "unitPrice" : "32,20 €", "unitPriceRaw" : "32.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116860/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-hopea-anodisoitu-silea-laattalista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116860/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-hopea-anodisoitu-silea-laattalista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116860/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-hopea-anodisoitu-silea-laattalista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116860/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-hopea-anodisoitu-silea-laattalista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116860/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-hopea-anodisoitu-silea-laattalista.jpg" } } ]
Maler pyöreä alumiini H8X26X2500 hopea anodisoitu sileä laattalista
★★★★★Alumiininen laattalista soveltuu kosteiden tilojen laatoituksen viimeistelyyn.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,20 € -
[ { "catentry_id" : "921648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921540501", "partNumber" : "103008088", "unitPrice" : "47,00 €", "unitPriceRaw" : "47.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689114941/maler-silea-alumiini-0-18mm---8-4x61x2000-hopea-anodisoitu-tarrakiinnitys-eritasolista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689114941/maler-silea-alumiini-0-18mm---8-4x61x2000-hopea-anodisoitu-tarrakiinnitys-eritasolista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689114941/maler-silea-alumiini-0-18mm---8-4x61x2000-hopea-anodisoitu-tarrakiinnitys-eritasolista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689114941/maler-silea-alumiini-0-18mm---8-4x61x2000-hopea-anodisoitu-tarrakiinnitys-eritasolista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689114941/maler-silea-alumiini-0-18mm---8-4x61x2000-hopea-anodisoitu-tarrakiinnitys-eritasolista.jpg" } } ]
Maler sileä alumiini 0-18MM - 8,4X61X2000 hopea anodisoitu TARRAKIINNITYS eritasolista
★★★★★Alumiininen eritasolista viimeistelee eri tasossa olevat lattiamateriaalit.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,00 € -
[ { "catentry_id" : "921652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921540001", "partNumber" : "103008106", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117089/maler-pyorea-alumiini-h8-valkoinen-maalattu-silea-ulkokulmapala.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117089/maler-pyorea-alumiini-h8-valkoinen-maalattu-silea-ulkokulmapala.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689117089/maler-pyorea-alumiini-h8-valkoinen-maalattu-silea-ulkokulmapala.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689117089/maler-pyorea-alumiini-h8-valkoinen-maalattu-silea-ulkokulmapala.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117089/maler-pyorea-alumiini-h8-valkoinen-maalattu-silea-ulkokulmapala.jpg" } } ]
Maler pyöreä alumiini H8 valkoinen maalattu sileä ulkokulmapala
★★★★★Alumiininen ulkokulmapala laatoituksen viimeistelyyn.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,50 € -
[ { "catentry_id" : "921661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921539501", "partNumber" : "103008142", "unitPrice" : "34,60 €", "unitPriceRaw" : "34.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116884/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116884/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116884/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689116884/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689116884/maler-pyorea-alumiini-h8x26x2500-grafiitti-silea-laattalista.jpg" } } ]
Maler pyöreä alumiini H8X26X2500 grafiitti sileä laattalista
★★★★★Alumiininen laattalista soveltuu kosteiden tilojen laatoituksen viimeistelyyn.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,60 € -
[ { "catentry_id" : "921667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921539001", "partNumber" : "103008166", "unitPrice" : "30,90 €", "unitPriceRaw" : "30.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117188/maler-10mm-laatoille-h10x23x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117188/maler-10mm-laatoille-h10x23x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689117188/maler-10mm-laatoille-h10x23x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689117188/maler-10mm-laatoille-h10x23x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689117188/maler-10mm-laatoille-h10x23x2500-hopea-anodisoitu-silea-paatelista.jpg" } } ]
Maler 10mm laatoille H10X23X2500 hopea anodisoitu sileä päätelista
★★★★★Alumiininen päätelista on tarkoitettu viimeistelemään laatoituksen reunat laatoituksen pään jäädessä näkyviin.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 30,90 € -
[ { "catentry_id" : "921651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "921538501", "partNumber" : "103008100", "unitPrice" : "40,90 €", "unitPriceRaw" : "40.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113463/maler-silea-alumiini-5x40x2000-valkotammi-tarrakiinnitys-saumalista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113463/maler-silea-alumiini-5x40x2000-valkotammi-tarrakiinnitys-saumalista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689113463/maler-silea-alumiini-5x40x2000-valkotammi-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689113463/maler-silea-alumiini-5x40x2000-valkotammi-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689113463/maler-silea-alumiini-5x40x2000-valkotammi-tarrakiinnitys-saumalista.jpg" } } ]
Maler sileä alumiini 5X40X2000 valkotammi tarrakiinnitys saumalista
★★★★★Alumiininen saumalista viimeistelee samassa tasossa olevat lattiamateriaalit.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 40,90 €
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 99 kpl
- Kattolistat 65 kpl
- Peitelistat 138 kpl
- Taitelistat 3 kpl
- Reunalistat 52 kpl
- Mattolistat 19 kpl
- Askelkulmalistat 35 kpl
- Eritasolistat 78 kpl
- Kynnykset 46 kpl
- Kolmiolistat 2 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Nurkkalistat 1 kpl
- Pyörölistat 14 kpl
- Päätylistat 8 kpl
- T-Listat 6 kpl
- U-Listat 6 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Laattalistat 22 kpl
- Saumalistat 38 kpl
- Höylätyt puut 59 kpl
- H-Listat 2 kpl
- 1/4-pyöreä lista 3 kpl
- Puolipyöreät listat 4 kpl
- Smyygilistat 16 kpl
- Listatarvikkeet 31 kpl