- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8393) /
- Rakennusmateriaalit (1623) /
- Pintakäsittelyaineet ja ohenteet
Pintakäsittelyaineet ja ohenteet
Maalari maalasi taloa
Maalit ovat väripigmenttiä sisältäviä pintojen käsittelyaineita, jotka suojaavat maalattua pintaa sekä muuttavat maalatun pinnan ulkonäköä merkittävästi. Runsas erilaisten maalien valikoima mahdollistaa valita oikeanlainen maali aina käyttökohteen mukaan.Käyttökohteeseen juuri sopivan maalin valitsemisessa Kärkkäisen verkkokaupan maalit on jaoteltu sisä- ja ulkomaaleihin sekä erilaisiin puunkäsittelyaineisiin. Myös vahat sekä lakat kuuluvat maalit-osion alle, mikä helpottaa puunkäsittelyaineiden etsimisessä. Useiden maalien tuotekortilta saa hyvin jo tietoa maalin käyttökohteista sekä maalaamisesta kyseisellä maalilla. Tämä auttaa maalia valittaessa hyvin.
Maalin koostumus
Maalit koostuvat pääsääntöisesti aina sideaineesta, liuottimesta, väriaineesta sekä säilöntäaineesta. Sideaine on ennen kuivumista nestemäinen aina, joka kuivuttuaan sitoo maalipinnan yhtenäiseksi. Sideaineet ovat usein muovia tai lakkaa, joka jaotteleekin maalit usein joko muovimaaleiksi tai lakkamaaleiksi.
Liuottimena maaleissa käytettään vettä, öljyä, tärpättiä, ksyleeniä tai alkoholia. Liuotin tekee maalista helposti maalattavaa sekä maalattavaan pintaan imeytyvää. Liuotin haihtuu ajan myötä maalista pois. Nykyaikaisten ympäristösäädösten mukaan liuotinaineiden käyttöä pyritään rajoittamaan myös maaleissa, joten vesiohenteiset ja UV-kovettuvat maalit yleistyvät.
Väriaine maaleissa on pigmentti, joka määrää maalin värin, mutta samalla suojaa maalattavaa pintaa. Pigmenttiä voidaan tuottaa nykyisin kemiallisesti, mutta luonnonmaaleissa pigmentti on aina luonnosta saatava aine. Yleisin maalin pigmentti on valkoinen titaanioksidi, joka kirkastaa maaleissa myös muita väriaineita.
Maalin säilöntäaineet takaavat sen, että maali säilyy astiassaan sekä maalatulla pinnalla pilaantumatta. Maalin säilöntäaineet mahdollistavat myös maalin miellyttävän käytön, sillä niissä on usein muun muassa hyytelöimisainetta, mikä tekee maalista vähemmän roiskuvan. Säilöntäaineeksi luokitellaan myös maalin ruosteen- ja homeenestoaineet.
Sisämaalit ja ulkomaalit eroavat koostumukseltaan
Sisämaaleissa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kestävyys sekä mieto tuoksu. Sisämaalit ovatkin yleensä vesiohenteisia muovimaaleja tai luonnonmaaleja. Luonnonmaalit ovat pääsääntöisesti joko kalkkimaalia tai savimaalia. Lähes kaikki sisämaalit voidaan sävyttää minkä väriseksi tahansa, joten niiden avulla sisätilat saavat helposti uuden ilmeen.
Sisämaalit eivät kestä säiden vaihteluja sekä kovia olosuhteita niin hyvin, mitä ulkomaalit. Ulkomaaleissa voidaan käyttää voimakkaampia liuotinaineita sekä säilöntäaineita, mikä aiheuttaa sen, että ne tuoksuvat usein voimakkaammin. Ulkomaaleissa tärkein ominaisuus on säänkestävyys, sillä maalin tulee suojata pintaa niin paukkupakkasilla kuin auringonpaahteessakin.
Kärkkäisen monipuolisesta maalivalikoimasta löydät eri maalityypit sekä liuottimet kaikkeen maalaamiseen. Olitpa maalaamassa sisätiloja tai suunnittelet pihavaraston maalausta, tilaa meiltä laadukkaat sekä edulliset maalit tuomaan väriä elämääsi!
Maalari maalasi taloa
Maalit ovat väripigmenttiä sisältäviä pintojen käsittelyaineita, jotka suojaavat maalattua pintaa sekä muuttavat maalatun pinnan ulkonäköä merkittävästi. Runsas erilaisten maalien valikoima mahdollistaa valita oikeanlainen maali aina käyttökohteen mukaan.Käyttökohteeseen juuri sopivan maalin valitsemisessa Kärkkäisen verkkokaupan maalit on jaoteltu sisä- ja ulkomaaleihin sekä erilaisiin puunkäsittelyaineisiin. Myös vahat sekä lakat kuuluvat maalit-osion alle, mikä helpottaa puunkäsittelyaineiden etsimisessä. Useiden maalien tuotekortilta saa hyvin jo tietoa maalin käyttökohteista sekä maalaamisesta kyseisellä maalilla. Tämä auttaa maalia valittaessa hyvin.
Maalin koostumus
Maalit koostuvat pääsääntöisesti aina sideaineesta, liuottimesta, väriaineesta sekä säilöntäaineesta. Sideaine on ennen kuivumista nestemäinen aina, joka kuivuttuaan sitoo maalipinnan yhtenäiseksi. Sideaineet ovat usein muovia tai lakkaa, joka jaotteleekin maalit usein joko muovimaaleiksi tai lakkamaaleiksi.
Liuottimena maaleissa käytettään vettä, öljyä, tärpättiä, ksyleeniä tai alkoholia. Liuotin tekee maalista helposti maalattavaa sekä maalattavaan pintaan imeytyvää. Liuotin haihtuu ajan myötä maalista pois. Nykyaikaisten ympäristösäädösten mukaan liuotinaineiden käyttöä pyritään rajoittamaan myös maaleissa, joten vesiohenteiset ja UV-kovettuvat maalit yleistyvät.
Väriaine maaleissa on pigmentti, joka määrää maalin värin, mutta samalla suojaa maalattavaa pintaa. Pigmenttiä voidaan tuottaa nykyisin kemiallisesti, mutta luonnonmaaleissa pigmentti on aina luonnosta saatava aine. Yleisin maalin pigmentti on valkoinen titaanioksidi, joka kirkastaa maaleissa myös muita väriaineita.
Maalin säilöntäaineet takaavat sen, että maali säilyy astiassaan sekä maalatulla pinnalla pilaantumatta. Maalin säilöntäaineet mahdollistavat myös maalin miellyttävän käytön, sillä niissä on usein muun muassa hyytelöimisainetta, mikä tekee maalista vähemmän roiskuvan. Säilöntäaineeksi luokitellaan myös maalin ruosteen- ja homeenestoaineet.
Sisämaalit ja ulkomaalit eroavat koostumukseltaan
Sisämaaleissa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kestävyys sekä mieto tuoksu. Sisämaalit ovatkin yleensä vesiohenteisia muovimaaleja tai luonnonmaaleja. Luonnonmaalit ovat pääsääntöisesti joko kalkkimaalia tai savimaalia. Lähes kaikki sisämaalit voidaan sävyttää minkä väriseksi tahansa, joten niiden avulla sisätilat saavat helposti uuden ilmeen.
Sisämaalit eivät kestä säiden vaihteluja sekä kovia olosuhteita niin hyvin, mitä ulkomaalit. Ulkomaaleissa voidaan käyttää voimakkaampia liuotinaineita sekä säilöntäaineita, mikä aiheuttaa sen, että ne tuoksuvat usein voimakkaammin. Ulkomaaleissa tärkein ominaisuus on säänkestävyys, sillä maalin tulee suojata pintaa niin paukkupakkasilla kuin auringonpaahteessakin.
Kärkkäisen monipuolisesta maalivalikoimasta löydät eri maalityypit sekä liuottimet kaikkeen maalaamiseen. Olitpa maalaamassa sisätiloja tai suunnittelet pihavaraston maalausta, tilaa meiltä laadukkaat sekä edulliset maalit tuomaan väriä elämääsi!
-
[ { "catentry_id" : "711754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711703501", "partNumber" : "102576008", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218251_1/herdins-ruskea-3l-tervaoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218251_1/herdins-ruskea-3l-tervaoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311773218251_1/herdins-ruskea-3l-tervaoljy.jpg" } ]
Herdins ruskea 3L tervaöljy
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,93 €-30%Norm. 69,90(16,31 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "711754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711704001", "partNumber" : "102576012", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg" } } ]
Herdins kelonharmaa 3L tervaöljy
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,93 €-30%Norm. 69,90(16,31 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "711746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711702001", "partNumber" : "102571395", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-tintable-a-base-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-tintable-a-base-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711702001", "partNumber" : "102571397", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-tintable-a-base-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-tintable-a-base-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" } } ]
Hammerite sävytettävä a-pohja metallimaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%17,43 €-34,50 €Norm. 24,90(24,90 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "157594001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "157588501", "partNumber" : "100270366", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416983090428/polaric-10-l-tinneri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416983090428/polaric-10-l-tinneri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416983090428/polaric-10-l-tinneri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416983090428/polaric-10-l-tinner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416983090428/polaric-10-l-tinneri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416983090428/polaric-10-l-tinner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416983090428/polaric-10-l-tinneri.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711850501", "partNumber" : "102571423", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030791/hammerite-silea-2-5l-musta-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030791/hammerite-silea-2-5l-musta-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030791/hammerite-silea-2-5l-musta-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030791/hammerite-silea-2-5l-musta-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030791/hammerite-smooth-2-5l-black-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030791/hammerite-silea-2-5l-musta-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030791/hammerite-smooth-2-5l-black-metallic-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "272626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "272625501", "partNumber" : "101799344", "unitPrice" : "124,90 €", "unitPriceRaw" : "124.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "272626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "272625501", "partNumber" : "101799345", "unitPrice" : "124,90 €", "unitPriceRaw" : "124.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "272627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "272625501", "partNumber" : "101799347", "unitPrice" : "124,90 €", "unitPriceRaw" : "124.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tiilenpunainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "272627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "272625501", "partNumber" : "101799351", "unitPrice" : "124,90 €", "unitPriceRaw" : "124.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "272628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "272625501", "partNumber" : "101799353", "unitPrice" : "124,90 €", "unitPriceRaw" : "124.9", "Attributes" : { "Väri_|_Raudanpunainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "996917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908001", "partNumber" : "103120094", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-lasikirkas-epoksivalusarja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-lasikirkas-epoksivalusarja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-lasikirkas-epoksivalusarja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-lasikirkas-epoksivalusarja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-glass-clear-epoxy-casting-series.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-lasikirkas-epoksivalusarja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-glass-clear-epoxy-casting-series.jpg" } }, { "catentry_id" : "996918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908001", "partNumber" : "103120138", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-lasikirkas-epoksivalusarja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-lasikirkas-epoksivalusarja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909081/ecopoxy-flowcast-lasikirkas-epoksivalusarja.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599109501", "partNumber" : "100020905", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rautaoksidimusta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3700403403169/uuula-rautaoksidimusta-1kg-varijauhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3700403403169/uuula-rautaoksidimusta-1kg-varijauhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3700403403169/uuula-rautaoksidimusta-1kg-varijauhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3700403403169/uuula-rautaoksidimusta-1kg-varijauhe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3700403403169/uuula-iron-oxide-black-1kg-color-powder.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3700403403169/uuula-iron-oxide-black-1kg-color-powder.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3700403403169/uuula-rautaoksidimusta-1kg-varijauhe.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440745001", "partNumber" : "103471572", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895928401/sikafloor-2510w-a-b-6-kg-ral-7032-lattiapinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895928401/sikafloor-2510w-a-b-6-kg-ral-7032-lattiapinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895928401/sikafloor-2510w-a-b-6-kg-ral-7032-lattiapinnoite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895928401.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895928401/sikafloor-2510w-a-b-6-kg-ral-7032-lattiapinnoite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895928401/sikafloor-2510w-a-b-6-kg-ral-7032-lattiapinnoite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895928401.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "538865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538864501", "partNumber" : "102306587", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631353/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631353/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631353/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631353/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631353/eskaro-veranta-red-house-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631353/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631353/eskaro-veranta-red-house-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "538866501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "538864501", "partNumber" : "102306593", "unitPrice" : "68,90 €", "unitPriceRaw" : "68.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631360/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631360/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631360/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631360/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631360/eskaro-veranta-red-house-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631360/eskaro-veranta-red-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631360/eskaro-veranta-punainen-talomaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "997023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120148", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120166", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120170", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997030001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120176", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120180", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120184", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120190", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120194", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "590570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "590558502", "partNumber" : "102378770", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895043281/v33-1l-kivi--ja-betonilattioiden-esikasittelyaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895043281/v33-1l-kivi--ja-betonilattioiden-esikasittelyaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895043281/v33-1l-kivi--ja-betonilattioiden-esikasittelyaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895043281/v33-1l-kivi--ja-betonilattioiden-esikasittelyaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895043281/v33-1l-pretreatment-agent-for-stone-and-concrete-floors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895043281/v33-1l-kivi--ja-betonilattioiden-esikasittelyaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895043281/v33-1l-pretreatment-agent-for-stone-and-concrete-floors.jpg" } } ]
V33 1l kivi- ja betonilattioiden esikäsittelyaine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90 €(21,90 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "997012001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120102", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fuksia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910513/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910513/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910513/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910513/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910513/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120104", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910544/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910544/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910544/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910544/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910544/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997014501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120112", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Asemetalli":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910520/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910520/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910520/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910520/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910520/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997016501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120120", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910537/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910537/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910537/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910537/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910537/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120130", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910568/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910568/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910568/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910568/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910568/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120144", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910575/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910575/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910575/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910575/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910575/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120150", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910469/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910469/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910469/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910469/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910469/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120152", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910506/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910506/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910506/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910506/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910506/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997025001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120156", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910551/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910551/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910551/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910551/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910551/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120160", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910490/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910490/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910490/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910490/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910490/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120162", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pronssi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910483/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910483/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910483/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910483/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910483/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } }, { "catentry_id" : "997034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908003", "partNumber" : "103120192", "unitPrice" : "5,99 €", "unitPriceRaw" : "5.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910476/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910476/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910476/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910476/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910476/ecopoxy-22g-variglitteri.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "997010001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120092", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Banaani":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909982/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909982/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909982/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909982/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909982/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909982/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909982/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120096", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Delfiini":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909906/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909906/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909906/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909906/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909906/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909906/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909906/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120098", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kaviaari":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909883/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909883/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909883/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909883/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909883/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909883/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909883/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120100", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Margarita":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909913/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909913/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909913/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909913/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909913/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909913/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909913/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120106", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Karibia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909876/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909876/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909876/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909876/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909876/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909876/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909876/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120108", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910001/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910001/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910001/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910001/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910001/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910001/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910001/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120110", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Avokado":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909869/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909869/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909869/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909869/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909869/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909869/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909869/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120114", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Karkkiomena":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909999/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909999/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909999/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909999/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909999/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909999/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909999/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997015501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120116", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mango":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910049/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910049/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910049/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910049/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910049/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910049/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910049/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997016001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120118", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Meduusa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909814/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909814/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909814/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909814/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909814/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909814/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909814/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120122", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Merilevä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909838/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909838/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909838/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909838/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909838/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909838/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909838/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120124", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Amerikka":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909852/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909852/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909852/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909852/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909852/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909852/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909852/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120126", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Koralli":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909890/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909890/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909890/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909890/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909890/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909890/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909890/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120128", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Smaragdi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910018/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910018/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910018/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910018/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910018/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910018/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910018/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120132", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ananas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910070/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910070/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910070/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910070/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910070/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910070/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910070/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120134", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Lohikäärme":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909821/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909821/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909821/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909821/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909821/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909821/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909821/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120136", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bahama":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909975/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909975/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909975/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909975/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909975/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909975/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909975/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997021001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120140", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keskiyö":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910056/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910056/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910056/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910056/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910056/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910056/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910056/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997021501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120142", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Maui":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909920/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909920/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909920/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909920/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909920/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909920/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909920/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120146", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Meri":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909937/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909937/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909937/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909937/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909937/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909937/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909937/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120154", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Taivaansini":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909968/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909968/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909968/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909968/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909968/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909968/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909968/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997025501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120158", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Merenkuohu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910094/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910094/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910094/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910094/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910094/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910094/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910094/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997027001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120164", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sangria":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909951/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909951/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909951/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909951/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909951/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909951/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909951/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120168", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910100/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910100/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910100/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910100/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910100/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910100/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910100/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997029001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120172", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Viidakko":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910032/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910032/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910032/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910032/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910032/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910032/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910032/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997029501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120174", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910063/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910063/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910063/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910063/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910063/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910063/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910063/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120178", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tähtisumu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909845/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909845/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909845/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909845/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909845/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909845/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909845/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120182", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910087/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910087/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910087/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910087/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910087/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910087/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910087/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120186", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Espresso":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910025/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910025/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910025/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910025/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199910025/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910025/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199910025/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908002", "partNumber" : "103120188", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_Helmi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909944/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909944/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909944/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909944/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909944/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909944/ecopoxy-15g-metallic-luster-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909944/ecopoxy-15g-metallinkiilto-varipigmentti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "68398001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "68375001", "partNumber" : "101382483", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465313335_1/solmaster-ep-1-12-kg-03-garage-epoksipinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465313335_1/solmaster-ep-1-12-kg-03-garage-epoksipinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465313335_1/solmaster-ep-1-12-kg-03-garage-epoksipinnoite.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "68314501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "68294501", "partNumber" : "100020018", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164166/solmaster-ep-10-6-l-01-vaal-harmaa-epoksipinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164166/solmaster-ep-10-6-l-01-vaal-harmaa-epoksipinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465164166/solmaster-ep-10-6-l-01-vaal-harmaa-epoksipinnoite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465164166/solmaster-ep-10-6-l-01-vaal-harmaa-epoksipinnoite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465164166/solmaster-ep-10-6-l-01-light-gray-epoxy-coating.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164166/solmaster-ep-10-6-l-01-vaal-harmaa-epoksipinnoite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164166/solmaster-ep-10-6-l-01-light-gray-epoxy-coating.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "108837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "108836001", "partNumber" : "100985504", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-containers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-containers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440086501", "partNumber" : "103471418", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632671/eskaro-9l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632671/eskaro-9l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066632671/eskaro-9l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066632671/eskaro-9l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066632671.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632671.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632671/eskaro-9l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440089501", "partNumber" : "103471585", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-musta-1l-kuumakestomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-musta-1l-kuumakestomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-musta-1l-kuumakestomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-musta-1l-kuumakestomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-black-1l-heat-resistant-paint.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-svart-1l-varmebestandig-farg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-svart-1l-varmebestandig-farg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-musta-1l-kuumakestomaali.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004668/maston-400c-black-1l-heat-resistant-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "267541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "267525001", "partNumber" : "101799348", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067381/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067381/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067381/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067381/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067381/eskaro-protect-aqua-primer-wood-protection.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067381/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067381/eskaro-protect-aqua-primer-wood-protection.jpg" } }, { "catentry_id" : "267542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "267525001", "partNumber" : "101799349", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067374/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067374/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067374/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067374/eskaro-protect-aqua-primer-wood-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067374/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067374/eskaro-protect-aqua-primer-wood-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067374/eskaro-protect-aqua-pohjustepuunsuoja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "86142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487182", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "138575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487185", "unitPrice" : "88,90 €", "unitPriceRaw" : "88.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "138576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487181", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770449", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_C-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "148086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770443", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_A-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { }, "ItemAngleFullImage" : { } }, { "catentry_id" : "148086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770444", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_A-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770445", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_A-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100768732", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_C-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770448", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_C-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100768738", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "151101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770459", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770469", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770460", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151103001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770470", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770461", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770462", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151104501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770450", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Väri_|_C-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770463", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770451", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151106001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770464", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151106501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770452", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151107001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770465", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151107501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770454", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770466", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151108501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770455", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770467", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151109501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770456", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151110001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770468", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151110501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770457", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151111001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770458", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "151111501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770446", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_A-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "182859001", "partNumber" : "100594565", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001493/ecoprima-parafiinioljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001493/ecoprima-parafiinioljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001493/ecoprima-parafiinioljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001493/ecoprima-parafiinioljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001493/ecoprima-10-l-paraffin-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001493/ecoprima-parafiinioljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001493/ecoprima-10-l-paraffin-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "63148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "182859001", "partNumber" : "100594564", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001486/ecoprima-parafiinioljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001486/ecoprima-parafiinioljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001486/ecoprima-parafiinioljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001486/ecoprima-10-l-paraffin-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001486/ecoprima-parafiinioljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001486/ecoprima-parafiinioljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001486/ecoprima-10-l-paraffin-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "182863501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "182859001", "partNumber" : "101691398", "unitPrice" : "95,90 €", "unitPriceRaw" : "95.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001516/ecoprima-parafiinioljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001516/ecoprima-parafiinioljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001516/ecoprima-parafiinioljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001516/ecoprima-parafiinioljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001516/ecoprima-10-l-paraffin-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001516/ecoprima-parafiinioljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001516/ecoprima-10-l-paraffin-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "182864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "182859001", "partNumber" : "101691399", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001509/ecoprima-parafiinioljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001509/ecoprima-parafiinioljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001509/ecoprima-parafiinioljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001509/ecoprima-parafiinioljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001509/ecoprima-10-l-paraffin-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001509/ecoprima-10-l-paraffin-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001509/ecoprima-parafiinioljy.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "538865501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "538864001", "partNumber" : "102306589", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631346/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631346/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631346/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631346/eskaro-veranta-a-base-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631346/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631346/eskaro-veranta-a-base-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631346/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "538866001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538864001", "partNumber" : "102306591", "unitPrice" : "68,90 €", "unitPriceRaw" : "68.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069729/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069729/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069729/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069729/eskaro-veranta-a-base-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069729/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069729/eskaro-veranta-a-base-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069729/eskaro-veranta-a-pohja-talomaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711701501", "partNumber" : "102571377", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "711742501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711701501", "partNumber" : "102571379", "unitPrice" : "63,90 €", "unitPriceRaw" : "63.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" } } ]
Hammerite vasaralakka 2,5L metallimaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%44,73 €-64,90 €Norm. 63,90(25,56 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "670429501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670420501", "partNumber" : "102510354", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631513/eskaro-veranta-black-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631513/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631513/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631513/eskaro-veranta-black-house-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "670430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670420501", "partNumber" : "102510358", "unitPrice" : "68,90 €", "unitPriceRaw" : "68.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-black-house-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-black-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "68359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "68342501", "partNumber" : "101382482", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465313311_1/solmaster-ep-1-12-kg-01-garage-epoksipinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465313311_1/solmaster-ep-1-12-kg-01-garage-epoksipinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465313311_1/solmaster-ep-1-12-kg-01-garage-epoksipinnoite.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "68312001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "68289001", "partNumber" : "100020013", "unitPrice" : "76,90 €", "unitPriceRaw" : "76.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164128_1/solmaster-ep10-2-l-01-vaal-harmaa-betonipinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164128_1/solmaster-ep10-2-l-01-vaal-harmaa-betonipinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465164128_1/solmaster-ep10-2-l-01-vaal-harmaa-betonipinnoite.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231744001", "partNumber" : "100923154", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275076001/uula-maalinpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275076001/uula-maalinpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275076001/uula-maalinpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275076001/uula-mailpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275076001/uula-maalinpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275076001/uula-mailpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275076001/uula-maalinpoistoaine.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394340501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394333001", "partNumber" : "103241139", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430026959565_1/ilves-punamulta-10l-tayshimmea-keittomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430026959565_1/ilves-punamulta-10l-tayshimmea-keittomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430026959565_1/ilves-punamulta-10l-tayshimmea-keittomaali.jpg" } ]
Ilves Punamulta 10L täyshimmeä keittomaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 €(3,99 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "77263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "77243501", "partNumber" : "100017423", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_3058 Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "471305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "77243501", "partNumber" : "102188007", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_3068 Valkotammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "1283786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "77243501", "partNumber" : "103327174", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_3039 Grafiitti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "239570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "239558501", "partNumber" : "101767867", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4084900408643/lyra-3-vaihtokarkea-valk-kp-saumakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4084900408643/lyra-3-vaihtokarkea-valk-kp-saumakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4084900408643/lyra-3-vaihtokarkea-valk-kp-saumakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4084900408643/lyra-3-vaihtokarkea-valk-kp-saumakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4084900408643/lyra-3-replacement-tips-white-seam-pencil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4084900408643/lyra-3-vaihtokarkea-valk-kp-saumakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4084900408643/lyra-3-replacement-tips-white-seam-pencil.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59009001", "partNumber" : "100020696", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-white-linseed-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-white-linseed-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "599081501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59009001", "partNumber" : "100020688", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg" }, { "catentry_id" : "599082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59009001", "partNumber" : "100020711", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275010104/uula-valkoinen-pellavaoljymaali.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "157399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "157396501", "partNumber" : "100014397", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-sandable-acid-primer-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-sandable-acid-primer-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373395501", "partNumber" : "102014032", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_03 Keskiharmaa":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465313434/solmaster-ep-1-3kg-garage-epoksipinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465313434/solmaster-ep-1-3kg-garage-epoksipinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465313434/solmaster-ep-1-3kg-garage-epoksipinnoite.jpg" }, { "catentry_id" : "373415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373395501", "partNumber" : "102014034", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_01 Vaaleanharmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465313410/solmaster-ep-1-3kg-garage-epoksipinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465313410/solmaster-ep-1-3kg-garage-epoksipinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465313410/solmaster-ep-1-3kg-garage-epoksipinnoite.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "625578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625564001", "partNumber" : "102426348", "unitPrice" : "76,50 €", "unitPriceRaw" : "76.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152471/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152471/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152471/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152471/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152471/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152471/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152471/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625564001", "partNumber" : "102426372", "unitPrice" : "77,50 €", "unitPriceRaw" : "77.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Titanium":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152495/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152495/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152495/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152495/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152495/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152495/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152495/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625564001", "partNumber" : "102426376", "unitPrice" : "77,90 €", "unitPriceRaw" : "77.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Carbon":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152501/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152501/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152501/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152501/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152501/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152501/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152501/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625564001", "partNumber" : "102426412", "unitPrice" : "77,50 €", "unitPriceRaw" : "77.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Tarmac":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152518/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152518/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152518/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152518/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152518/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152518/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152518/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625564001", "partNumber" : "102426422", "unitPrice" : "77,50 €", "unitPriceRaw" : "77.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Taupe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152525/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152525/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152525/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152525/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152525/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152525/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152525/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" } }, { "catentry_id" : "625584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625564001", "partNumber" : "102426426", "unitPrice" : "77,90 €", "unitPriceRaw" : "77.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Feather":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152488/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152488/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152488/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152488/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152488/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152488/v33-2l-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152488/v33-2l-kaakelimaali-lattioille.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "361581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "361347001", "partNumber" : "101976661", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069552/eskaro-3-l-veneterva.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069552/eskaro-3-l-veneterva.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069552/eskaro-3-l-veneterva.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069552/eskaro-3-l-veneterva.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069552/eskaro-3-l-veneterva.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "805217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805216001", "partNumber" : "102719397", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630738/eskaro-rk-c-pohja-9l-tiilikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630738/eskaro-rk-c-pohja-9l-tiilikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630738/eskaro-rk-c-pohja-9l-tiilikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630738/eskaro-rk-c-base-9l-tile-roof-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630738/eskaro-rk-c-pohja-9l-tiilikattomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630738/eskaro-rk-c-pohja-9l-tiilikattomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630738/eskaro-rk-c-base-9l-tile-roof-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "625577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625565001", "partNumber" : "102426334", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-protective-varnish-for-worktops.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-protective-varnish-for-worktops.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392825501", "partNumber" : "103421253", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001158_1/ecoprima-5l-pineenitarpatti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001158_1/ecoprima-5l-pineenitarpatti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001158_1/ecoprima-5l-pineenitarpatti.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "195355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "195338001", "partNumber" : "101716681", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-milk-glass-effect-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-milk-glass-effect-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "557264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "410826001", "partNumber" : "100770488", "unitPrice" : "59,50 €", "unitPriceRaw" : "59.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768167/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768167/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768167/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768167/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768167/eskaro-ritari-black-anti-rust-primer.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768167/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768167/eskaro-ritari-black-anti-rust-primer.jpg" } }, { "catentry_id" : "410864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "410826001", "partNumber" : "100770487", "unitPrice" : "22,70 €", "unitPriceRaw" : "22.7", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768747/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768747/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768747/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768747/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768747/eskaro-ritari-black-anti-rust-primer.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768747/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768747/eskaro-ritari-black-anti-rust-primer.jpg" } }, { "catentry_id" : "450083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "410826001", "partNumber" : "100770489", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768174/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768174/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768174/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768174/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768174/eskaro-ritari-black-anti-rust-primer.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768174/eskaro-ritari-black-anti-rust-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768174/eskaro-ritari-musta-ruosteenestopohjamaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "147740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "147735501", "partNumber" : "101309719", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002094/ecoprima-puuterva.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002094/ecoprima-puuterva.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002094/ecoprima-puuterva.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002094/ecoprima-puuterva.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002094/ecoprima-wood-tar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002094/ecoprima-wood-tar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002094/ecoprima-puuterva.jpg" } }, { "catentry_id" : "147740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "147735501", "partNumber" : "101309720", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002100/ecoprima-puuterva.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002100/ecoprima-puuterva.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002100/ecoprima-puuterva.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002100/ecoprima-puuterva.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002100/ecoprima-wood-tar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002100/ecoprima-puuterva.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002100/ecoprima-wood-tar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1356870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "147735501", "partNumber" : "103385176", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-puuterva.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-puuterva.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-puuterva.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-puuterva.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-wood-tar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-tratjara.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-tratjara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-wood-tar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376002117/ecoprima-puuterva.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "625578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625565501", "partNumber" : "102426354", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Väri_|_White":"2" , "Tilavuus, l_|_0.75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152037/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152037/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152037/v33-750ml-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152037/v33-750ml-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152037/v33-750ml-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152037/v33-750ml-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152037/v33-750ml-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625565501", "partNumber" : "102426380", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Cactus":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152068/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152068/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152068/v33-750ml-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152068/v33-750ml-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152068/v33-750ml-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152068/v33-750ml-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152068/v33-750ml-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625565501", "partNumber" : "102426382", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Cotton":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152044/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152044/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152044/v33-750ml-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152044/v33-750ml-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152044/v33-750ml-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152044/v33-750ml-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152044/v33-750ml-furniture-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "625581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625565501", "partNumber" : "102426402", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Väri_|_Smoke Black Matt":"1" , "Tilavuus, l_|_0.75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152082/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152082/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152082/v33-750ml-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152082/v33-750ml-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152082/v33-750ml-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152082/v33-750ml-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152082/v33-750ml-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625565501", "partNumber" : "102426408", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Soft Grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152051/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152051/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152051/v33-750ml-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152051/v33-750ml-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152051/v33-750ml-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152051/v33-750ml-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152051/v33-750ml-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625565501", "partNumber" : "102426420", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_White Matt":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152075/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152075/v33-750ml-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152075/v33-750ml-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152075/v33-750ml-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152075/v33-750ml-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152075/v33-750ml-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152075/v33-750ml-furniture-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711702501", "partNumber" : "102571431", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-semi-matte-250ml-black-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-semi-matte-250ml-black-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg" } } ]
Hammerite puolihimmeä 250ml musta metallimaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90 €(59,60 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "428393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "428392501", "partNumber" : "101015582", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011065264/eskaro-blocker-eristemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011065264/eskaro-blocker-eristemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011065264/eskaro-blocker-eristemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011065264/eskaro-blocker-eristemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011065264/eskaro-blocker-insulating-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011065264/eskaro-blocker-insulating-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011065264/eskaro-blocker-eristemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "428393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "428392501", "partNumber" : "101015585", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011065271/eskaro-blocker-eristemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011065271/eskaro-blocker-eristemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011065271/eskaro-blocker-eristemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011065271/eskaro-blocker-eristemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011065271/eskaro-blocker-insulating-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011065271/eskaro-blocker-eristemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011065271/eskaro-blocker-insulating-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59375501", "partNumber" : "100017041", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003318_1/maston-colormix-himmea-400-ml-spraylakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003318_1/maston-colormix-himmea-400-ml-spraylakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491003318_1/maston-colormix-himmea-400-ml-spraylakka.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "641285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452731", "unitPrice" : "32,95 €", "unitPriceRaw" : "32.95", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.25":"2" , "Väri_|_Gold":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055585/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055585/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055585/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055585/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452804", "unitPrice" : "32,95 €", "unitPriceRaw" : "32.95", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.25":"2" , "Väri_|_Rose":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055592/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055592/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055592/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055592/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452822", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"1" , "Väri_|_Rose":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452838", "unitPrice" : "32,95 €", "unitPriceRaw" : "32.95", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.25":"2" , "Väri_|_Silver":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055578/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055578/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055578/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055578/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452922", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"1" , "Väri_|_Gold":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641289001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452974", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"1" , "Väri_|_Silver":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" } } ]
Rust-Oleum Ultra Shimmer Glitter seinä- ja kalustemaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:32,95 €-78,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "68403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "68377501", "partNumber" : "100020021", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164364_1/solmaster-ep10-6-l-03-keskiharmaa-kestoepoksi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164364_1/solmaster-ep10-6-l-03-keskiharmaa-kestoepoksi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465164364_1/solmaster-ep10-6-l-03-keskiharmaa-kestoepoksi.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016076", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pähkinä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051633/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051633/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" } }, { "catentry_id" : "231467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016077", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tiikki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051640/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051640/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016080", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Keskivaalea tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051664/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051664/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016081", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tumma tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051671/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051671/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016075", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051688/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051688/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" } }, { "catentry_id" : "231469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016082", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Mahonki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049594/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049594/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" } }, { "catentry_id" : "231470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016083", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vaalea tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049556/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049556/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" } }, { "catentry_id" : "231473501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100585081", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Antrasiitti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049617/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049617/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" } }, { "catentry_id" : "445232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016078", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tumma mahonki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049600/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049600/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" } } ]
Liberon 250ml spriipohjainen petsi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,50 €Norm.(13,50 / litra)28,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1044574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044569501", "partNumber" : "103180677", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044569501", "partNumber" : "103180725", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1310459001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310452001", "partNumber" : "103349431", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-vit-innervaggsfarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-white-interior-wall-paint.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-white-interior-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-valkoinen-sisaseinamaali.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066632664/eskaro-2-7-l-vit-innervaggsfarg.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548947001", "partNumber" : "102321805", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490043674/maston-hammer-silea-2-5l-tummanharmaa-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490043674/maston-hammer-silea-2-5l-tummanharmaa-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490043674/maston-hammer-silea-2-5l-tummanharmaa-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490043674/maston-hammer-silea-2-5l-tummanharmaa-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490043674/maston-hammer-smooth-2-5l-dark-gray-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490043674/maston-hammer-smooth-2-5l-dark-gray-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490043674/maston-hammer-silea-2-5l-tummanharmaa-metallimaali.jpg" } } ]
Maston Hammer sileä 2,5l tummanharmaa metallimaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 €(15,96 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "625539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527501", "partNumber" : "102426342", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Cactus":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152129/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152129/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152129/v33-2l-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152129/v33-2l-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152129/v33-2l-calustema-ali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152129/v33-2l-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152129/v33-2l-calustema-ali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527501", "partNumber" : "102426358", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Smoke Black Matt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152143/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152143/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152143/v33-2l-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152143/v33-2l-calustema-ali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152143/v33-2l-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152143/v33-2l-calustema-ali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152143/v33-2l-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527501", "partNumber" : "102426374", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Soft Grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152112/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152112/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152112/v33-2l-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152112/v33-2l-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152112/v33-2l-calustema-ali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152112/v33-2l-calustema-ali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152112/v33-2l-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625547501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527501", "partNumber" : "102426388", "unitPrice" : "66,50 €", "unitPriceRaw" : "66.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_White":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152099/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152099/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152099/v33-2l-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152099/v33-2l-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152099/v33-2l-calustema-ali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152099/v33-2l-calustema-ali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152099/v33-2l-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527501", "partNumber" : "102426410", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Cotton":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152105/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152105/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152105/v33-2l-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152105/v33-2l-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152105/v33-2l-calustema-ali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152105/v33-2l-calustema-ali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152105/v33-2l-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "625554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527501", "partNumber" : "102426428", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_White Matt":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152136/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152136/v33-2l-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152136/v33-2l-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152136/v33-2l-calustema-ali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152136/v33-2l-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152136/v33-2l-calustema-ali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152136/v33-2l-kalustemaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599081001", "partNumber" : "100020848", "unitPrice" : "87,90 €", "unitPriceRaw" : "87.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275024125/uula-2-7l-valkoinen-sisaoljymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275024125/uula-2-7l-valkoinen-sisaoljymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275024125/uula-2-7l-valkoinen-sisaoljymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275024125/uula-2-7l-valkoinen-sisaoljymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275024125/uula-2-7l-white-interior-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275024125/uula-2-7l-white-interior-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275024125/uula-2-7l-valkoinen-sisaoljymaali.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "625581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625566001", "partNumber" : "102426404", "unitPrice" : "20,50 €", "unitPriceRaw" : "20.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-pretreatment-for-tiled-floors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-pretreatment-for-tiled-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg" } } ]
V33 Clear 1l esikäsittely kaakelilattioille
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,50 €(20,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "625538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625526501", "partNumber" : "102426338", "unitPrice" : "77,90 €", "unitPriceRaw" : "77.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Feather":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152259/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152259/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152259/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152259/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152259/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152259/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152259/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" } }, { "catentry_id" : "625548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625526501", "partNumber" : "102426392", "unitPrice" : "77,90 €", "unitPriceRaw" : "77.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Anthracite":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152266/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152266/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152266/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152266/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152266/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152266/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152266/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625526501", "partNumber" : "102426396", "unitPrice" : "77,50 €", "unitPriceRaw" : "77.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Rye":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152235/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152235/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152235/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152235/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152235/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152235/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152235/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" } }, { "catentry_id" : "625550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625526501", "partNumber" : "102426398", "unitPrice" : "77,50 €", "unitPriceRaw" : "77.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Powder Pink":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152242/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152242/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152242/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152242/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152242/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152242/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152242/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625526501", "partNumber" : "102426418", "unitPrice" : "77,50 €", "unitPriceRaw" : "77.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_Dolfin Grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152273/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152273/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152273/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152273/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152273/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152273/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152273/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625526501", "partNumber" : "102426430", "unitPrice" : "77,50 €", "unitPriceRaw" : "77.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2":"1" , "Väri_|_White":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152228/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152228/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152228/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152228/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152228/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152228/v33-2l-tile-paint-for-walls.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152228/v33-2l-kaakelimaali-seinille.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "68313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "68292501", "partNumber" : "100020028", "unitPrice" : "31,90 €", "unitPriceRaw" : "31.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465174707/solmaster-mp-eko-1-l-maalinpoisto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465174707/solmaster-mp-eko-1-l-maalinpoisto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465174707/solmaster-mp-eko-1-l-maalinpoisto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465174707/solmaster-mp-eko-1-l-maalinpoisto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465174707/solmaster-mp-eko-1-l-paint-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465174707/solmaster-mp-eko-1-l-maalinpoisto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465174707/solmaster-mp-eko-1-l-paint-remover.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "648651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648645501", "partNumber" : "102423084", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_7266 valk.kuusi":"1" , "Tilavuus, l_|_2.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850743926/osmocolor-uviwax-uv-protective-wax.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850743926/osmocolor-uviwax-uv-protective-wax.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850743926/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850743933/osmocolor-uviwax-uv-protective-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850743933/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850743933/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850743933/osmocolor-uviwax-uv-protective-wax.jpg" } }, { "catentry_id" : "648651501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "648645501", "partNumber" : "102423086", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_7200 väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_2.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850326075/osmocolor-uviwax-uv-protective-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850326075/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850326075/osmocolor-uviwax-uv-protective-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850326075/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "648652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "648645501", "partNumber" : "102423092", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_7200 väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_0.75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-protective-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-protective-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850326082/osmocolor-uviwax-uv-suojavaha.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90862001", "partNumber" : "100355890", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Väri_|_B-pohja":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010111/uula-b-pohja-pellavaoljymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010111/uula-b-pohja-pellavaoljymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275010111/uula-b-pohja-pellavaoljymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275010159/uula-b-base-linseed-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275010159/uula-b-pohja-pellavaoljymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010159/uula-b-base-linseed-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275010159/uula-b-pohja-pellavaoljymaali.jpg" } } ]
Uula B-pohja pellavaöljymaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90 €Norm.(36,56 / litra)199,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 24 kpl
- Kattolistat 24 kpl
- Peitelistat 62 kpl
- Taitelistat 1 kpl
- Reunalistat 21 kpl
- Mattolistat 1 kpl
- Askelkulmalistat 3 kpl
- Eritasolistat 3 kpl
- Kynnykset 23 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Pyörölistat 12 kpl
- Päätylistat 3 kpl
- T-Listat 1 kpl
- U-Listat 2 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Saumalistat 6 kpl
- Höylätyt puut 21 kpl
- H-Listat 2 kpl
- Tiivistyslistat 1 kpl
- Smyygilistat 10 kpl
- Listatarvikkeet 2 kpl