- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (35164) /
- Keittiö ja ruoanlaitto (7089) /
- Leivonta (627) /
- Pursotusvälineet
Pursotusvälineet
Pursotusvälineet leivonnaisten koristeluun
Kakkuja koristellessa luovuus saa kukkia! Kakkujen leipominen ja koristeleminen on hauskaa, rentouttavaa ja leikkisää puuhaa. Kermavaahdon pursotin auttaa sinua loihtimaan täytekakkujen ja muiden leivonnaisten ylle kauniita kermavaahtokoristeita. Helppojen pursottimien avulla koristeleminen onnistuu jopa aloittelijalta ja täytekakusta tulee koko kahvipöydän kaunistus. Anna mielikuvituksen lentää kakkua koristellessa ja valitse parhaat pursotusvälineet Kärkkäisen verkkokaupasta.Pursotinpussi mahdollistaa onnistuneen koristelun
Leivonnan pursotusvälineet mahdollistavat erilaisten mielenkiintoisten ja kauniiden koristeiden sekä kuvioiden luomisen esimerkiksi täytekakkujen, muffinssien ynnä muiden leivonnaisten pinnalle. Näitä välineitä käytetään yleensä pursottamiseen eli kreemien, kuorrutteiden tai taikinoiden annosteluun halutun muotoisesti ja koristeellisesti.
Yksi perinteisimmistä pursotusvälineistä on pursotuspussi, joka on yleensä valmistettu muovista tai kangasmateriaalista. Pursotinpussiin asetetaan erilaisia pursotusliittimiä tai suuttimia. Sen avulla voidaan pursottaa erilaisia koristeita, kuvioita tai kirjaimia. Pursotus tyllat puolestaan ovat metallisia pursotusvälineitä, jotka kiinnitetään pursotuspussiin. Niitä käytetään erityisesti hienojen koristeiden ja yksityiskohtien luomiseen, kuten kukkien terälehtien tai pitsien pursottamiseen.
Täytekakun pursotus on helppoa
Moni nauttii kakkujen leipomisesta, mutta kakun koristeiden ja leivontakoristeiden kohdalla sormi voi mennä suuhun. Täytekakun koristelu voi olla hauskaa ja luovaa. Täytekakun koristeleminen ei aina vaadi monimutkaisia taitoja. Itse asiassa melko yksinkertaisilla välineillä on mahdollista luoda monenlaisia yksityiskohtia kakkujen ja leivonnaisten päälle.
Pursottimella on mahdollista luoda helppoja, mutta silti näyttäviä koristeita monella tapaa. Käytä esimerkiksi tähti- tai ruususuutinta pursottaaksesi kauniita kukkia tai ruusukuvioita kakun päälle. Aloita kakun reunasta ja tee spiraalimaisia liikkeitä kohti kakun keskustaa. Voit käyttää eri värisiä kuorrutteita tai vaihtaa suutinta saadaksesi erilaisia kuvioita.
Leivonnaisten koristelu tekee tarjottavista herkullisia
Leivonnaisten koristelu palvelee estetiikkaa. Koristeet tekevät leivonnaisista visuaalisesti houkuttelevampia, ne somistavat tarjottavat teeman mukaan ja tekevät leivonnaisista jopa vähän maukkaampia! Esimerkiksi kuorrutteet, hedelmät, pähkinät tai suklaaraidat voivat antaa lisäulottuvuuden makuun ja suutuntumaan.
Koristelu antaa leipurille tilaisuuden näyttää taitonsa ja luoda uniikkeja mestariteoksia, jotka kertovat tarinaa tai heijastavat tekijänsä henkilökohtaisia mieltymyksiä. Koristellut leivonnaiset voivat luoda juhlatunnelmaa ja tehdä tilaisuudesta erityisen. Esimerkiksi syntymäpäiväkakku voi olla koristeltu juhlien teeman mukaisesti.

-
[ { "catentry_id" : "170887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "170873501", "partNumber" : "101497217", "unitPrice" : "2,30 €", "unitPriceRaw" : "2.3", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/070896042170/wilton-70-lehtitylla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/070896042170/wilton-70-lehtitylla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/070896042170/wilton-70-lehtitylla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/070896042170/wilton-70-lehtitylla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/070896042170/wilton-70-lehtitylla.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "44450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "37995001", "partNumber" : "101152704", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4018598228023/stadter-4-cm-kukkanaula.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4018598228023/stadter-4-cm-kukkanaula.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4018598228023/stadter-4-cm-kukkanaula.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4018598228023/stadter-4-cm-kukkanaula.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4018598228023/stadter-4-cm-kukkanaula.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "44451501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "42182501", "partNumber" : "101152705", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4018598228030/stadter-7-5-cm-kukkanaula.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4018598228030/stadter-7-5-cm-kukkanaula.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4018598228030/stadter-7-5-cm-kukkanaula.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4018598228030/stadter-7-5-cm-kukkanaula.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4018598228030/stadter-7-5-cm-kukkanaula.jpg" } } ]
Städter 7,5 cm kukkanaula
★★★★★ ★★★★★Koristelijan apuväline
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20 € -
[ { "catentry_id" : "100166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "100147001", "partNumber" : "101583255", "unitPrice" : "1,70 €", "unitPriceRaw" : "1.7", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313590/heirol-rst-suuri-spagettitylla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313590/heirol-rst-suuri-spagettitylla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419287313590/heirol-rst-suuri-spagettitylla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419287313590/heirol-rst-suuri-spagettitylla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313590/heirol-rst-suuri-spagettitylla.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "170933001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "170920501", "partNumber" : "101497208", "unitPrice" : "1,60 €", "unitPriceRaw" : "1.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/070896042361/wilton-pieni-liitin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/070896042361/wilton-pieni-liitin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/070896042361/wilton-pieni-liitin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/070896042361/wilton-pieni-liitin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/070896042361/wilton-pieni-liitin.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "99223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "99192001", "partNumber" : "101583215", "unitPrice" : "1,20 €", "unitPriceRaw" : "1.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313545/heirol-11-mm-lehti-ruusutylla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313545/heirol-11-mm-lehti-ruusutylla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419287313545/heirol-11-mm-lehti-ruusutylla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419287313545/heirol-11-mm-lehti-ruusutylla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313545/heirol-11-mm-lehti-ruusutylla.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "99223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "99198501", "partNumber" : "101583214", "unitPrice" : "1,20 €", "unitPriceRaw" : "1.2", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313507/heirol-tylla-6-mm-pyorea.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313507/heirol-tylla-6-mm-pyorea.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419287313507/heirol-tylla-6-mm-pyorea.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419287313507/heirol-tylla-6-mm-pyorea.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419287313507/heirol-tylla-6-mm-pyorea.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Tarjoiluvälineet 30 kpl
- Tarjottimet 87 kpl
- Tarjoilulautaset ja tarjoiluvadit 79 kpl
- Kakkuvadit ja kakkujalustat 19 kpl
- Kerrosvadit ja kerrostarjottimet 6 kpl
- Tarjoilukulhot ja tarjoilukorit 77 kpl
- Popcornrasiat ja popcornastiat 1 kpl
- Kaatimet, kannut ja karahvit 73 kpl
- Termoskaatimet 15 kpl
- Kastikekaatimet 1 kpl
- Juoma-annostelijat 12 kpl
- Leipäkorit ja hedelmäkorit 10 kpl
- Juustolaudat ja juustosetit 8 kpl
- Munakupit 7 kpl
- Sokerikot ja kermakot 11 kpl
- Voiastiat 3 kpl
- Tarjoilukuvut 21 kpl
- Lautasliinarenkaat 5 kpl
- Piknik-korit 1 kpl
-
- Keittiövälinesetit 8 kpl
- Keittiöveitset 351 kpl
- Kauhat, lastat ja ottimet 228 kpl
- Siivilät, läviköt ja salaattilingot 39 kpl
- Keittiön puristimet ja survimet 39 kpl
- Raastimet, leikkurit ja viipaloijat 94 kpl
- Keittiön mitat, ajastimet ja lämpömittarit 98 kpl
- Maustamisen astiat ja välineet 93 kpl
- Kalavälineet ja äyriäisvälineet 16 kpl
- Sushitarvikkeet 5 kpl
- Pastantekotarvikkeet 1 kpl
- Keittiösakset 26 kpl
- Purkinavaajat ja pullonavaajat 37 kpl
- Leikkuulaudat 67 kpl
- Ruoanvalmistuskulhot 49 kpl
- Juuresharjat ja pesuhanskat 8 kpl
- Leivontamyssyt ja kokinhatut 3 kpl
- Kaasupolttimet 3 kpl
- Keittiösuppilot 9 kpl
- Munanerottimet 1 kpl
- Paistorenkaat 1 kpl
- Sifonit ja tarvikkeet 1 kpl
- Sieniharjat 1 kpl
-
- Ruoansäilytysastiat 448 kpl
- Ruoka-astioiden ja säilöntätölkkien kannet ja tiivisteet 12 kpl
- Ruoan säilytyksen ja säilönnän lisätarvikkeet 16 kpl
- Uudelleenkäytettävät kestopussit 2 kpl
- Uudelleenkäytettävät ruokakääreet 4 kpl
- Juomien säilöntä 29 kpl
- Juomien kuljetus 350 kpl
- Ruokatermokset 48 kpl
- Kylmälaukut ja kylmäkallet 69 kpl
-
- Keittiön paperitelineet 38 kpl
- Pullotelineet ja tölkkitelineet 4 kpl
- Maustetelineet ja maustehyllyt 2 kpl
- Tiskialtaan alustat ja matot 6 kpl
- Lautaspidikkeet ja lautastelineet 5 kpl
- Liesilevynsuojat 1 kpl
- Kahvikapselitelineet 2 kpl
- Leipälaatikot 23 kpl
- Jääkaapin järjestämisen sisusteet 13 kpl
- Tiskialtaan järjestelijät 7 kpl
- Kattilankansitelineet 2 kpl
- Keittiövälinetelineet ja matot 15 kpl
- Juomalasitelineet ja mukitelineet 6 kpl
- Aterinlaatikot ja valutustelineet 47 kpl