Vinkkejä tavoitteelliseen kuntourheiluun

Kunnosta huolehtiminen on tärkeä osa hyvinvointia. Säännöllinen liikunta parantaa aineenvaihduntaa, unen laatua ja kehittää aivoja. Tilaa itsellesi kuntourheiluun tarvittavat varusteet Kärkkäisen verkkokaupasta ja aloita niiden avulla tavoitteellinen kunnonkohotus!

Terveyden ja hyvinvoinnin yksi tärkeimmistä tekijöistä on hyvä fyysinen kunto. Tavoitteellinen kuntourheilu parantaa elämänlaatua monin tavoin. Lukuisten eri tutkimusten mukaan välittömän urheilunjälkeisen hyvänolontunteen ja virkistymisen lisäksi säännöllinen liikunta myös parantaa unen laatua ja kehittää aivoja. Yksi parhaista liikuntalajeista aivoille ovat tanssi ja sauvakävely.

Miten päästä alkuun kunnonkohotuksessa?
Liikkumiseen ei välttämättä tarvita erityisiä varusteita, mutta oikeanlaiset laadukkaat varusteet tekevät siitä miellyttävämpää. Jotta motivaatio säilyy, kannatta valita ensin itselle mieluinen laji ja aloittaa siitä. Tämän lisäksi kannatta huolehtia liikunnan monipuolisuudesta eli valita useampi eri laji siten, että sekä keskivartalon lihakset että jalat ja kädet saavat harjoitusta. Kunnon kohotuksen kannalta on tärkeää myös harrastaa liikuntaa useamman kerran viikossa ja eri päivinä. Esimerkiksi liikkumalla kolmena päivänä viikossa vähintään 30 minuuttia pääsee hyvin alkuun.

Tavoitteiden asettamisessa ja niiden toteutumisen seuraamisessa ovat suureksi avuksi erilaiset sykemittarit ja aktiivisuusrannekkeet. Ne on helppo yhdistää esimerkiksi älypuhelimeen tai tietokoneeseen, ja niiden avulla on kätevää seurata kunnon kohenemista. Tutkimusten mukaan suunnitelmien toteuttamista edesauttaa olennaisesti myös se, että varaa kalenterista konkreettiset ajat niiden toteuttamiseen.

Mitä välineitä tarvitaan?
Tavoitteelliseen kuntourheiluun on hyvä hankkia sopivat varusteet. Lajiin soveltuvien vaatteiden ja jalkineiden sekä sykemittarin tai aktiivisuusrannekkeen lisäksi erityisesti kotona kuntoilevalle on tarjolla monenlaisia urheiluvälineitä, joiden avulla onnistuvat esimerkiksi voimistelu ja voimaharjoittelu myös kotona.

Kotiin on hyvä hankkia ainakin jumppamatto, pienet käsipainot, kuminauha ja jumppapallo. Näiden perusvälineiden avulla onnistuu vaikkapa joogaaminen tai erilaiset jumpat, joihin esimerkiksi YouTube tarjoaa monenlaisia jumppavideoita kotioloissa. Myös vaativampaan voimaharjoitteluun on saatavilla monenlaisia varusteita, kuten erilaisia painosarjoja ja tukia selälle ja ranteille. Lisäksi moneen muuhun suosittuun urheilulajiin, kuten itsepuolustuslajit ja nyrkkeily, on tilattavissa internetistä monenlaisia varusteita.

Juomapullot ja urheilujuomat lisäävät iloa
Säännöllisessä tavoitteellisessa urheilussa ovat hyödyksi myös erilaiset urheilujuomat ja lisäravinteet, joiden avulla voi varmistaa riittävä ravinnonsaanti treenien välillä ja pidempien urheilusuoritusten aikana. Ne eivät kuitenkaan ole välttämättömiä eivätkä missään tapauksessa korvaa monipuolista ruokavaliota vaan ennemminkin täydentävät sitä.

Kärkkäisen verkkokaupasta löytyy todella laaja valikoima erilaisia välineitä ja varusteita, joiden avulla voi aloittaa tavoitteellisen kunnonkohotuksen tai viedä sen vaativammalle tasolle. Tule tutustumaan verkkokaupan tuotteisiin, valitse itsellesi sopivat vaihtoehdot ja aloita hyvinvointiasi parantava tavoitteellinen kuntourheilu!

Tuotteet: ( 673 - 684 / 822 )
Järjestä:
  • 4 lämmityspintaa kauko-infrapunalämmityselementillä, Li-ion akku (7,4V 3000mAh)

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    68,95
    -
    72,40
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:

    Näytä vertailu
  • Kapea taljakahva mustalla kumipinnoitteella
    Useimmissa treeniohjelmissa selkätreenit sisältävät vetäviä liikkeitä, erityisesti soutuja. Kumipinnoitteen ja ergonomisen muotoilun ansiosta kätesi ovat luonnollises

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,95
    Offer:77762
    Näytä vertailu
  • Vatsalihaspenkki
    Vatsalihasrutistukset kohdistuvat vatsalihaksiin (musculi abdominis). Samalla työskentelet toissijaisesti lonkankoukistajilla. Vatsalihasrutistukset vatsapenkillä ovat mahtava ja toimiva liike voiman

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,95
    Offer:35870
    Näytä vertailu
  • Talja Säädettävillä Kahvoilla 100cm
    Todellinen tehotalja kuntosaliharjoitteluun, joka tarjoaa yhteensä 10 eri pitoleveyden ansiosta monipuolisesti harjoitusvaihtoehtoja. Erityisen tehokas esimerkiksi selkätreenei

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,95
    Offer:35863
    Näytä vertailu
  • Talja Säädettävillä Kahvoilla 75cm
    Todellinen tehotalja kuntosaliharjoitteluun, joka tarjoaa yhteensä 8 eri pitoleveyden ansiosta monipuolisesti harjoitusvaihtoehtoja. Erityisen tehokas esimerkiksi selkätreeneiss

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,95
    Offer:35871
    Näytä vertailu
  • 30mm Olympia levypaino 15kg
    Gorilla Sportsin olympialevypaino. Levypainon keskireikä on halkaisijaltaan 31mm, joten se sopii kaikkiin 30mm halkaisijan levytankoihin. Painoja on helppo käsitellä kolmen oteaukon avul

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,95
    Offer:26724
    Näytä vertailu
  • Pystymallinen levypainoteline 30 mm valkoinen
    Gorilla Sportsin levypainoteline 30 mm levypainoille. Levypainoja ei tarvitse enää säilyttää pitkin lattioita! Levypainotelineen avulla pidät painot järjestyksessä

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,95
    Offer:26807
    Näytä vertailu
  • Materiaali PVC honeycomb päällysteellä. Paino 0.9 kg. Koko 173 x 61 cm. Paksuus 4 mm. Väri harmaa

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • Mustat roikuntaliinat pikalukituksella joko jalkojen nostoon tai muuhun kiinnittämiseen erilaisiin taljoihin kun ideana on vetää taljaa ilman "käsien apua" vain selkälihasten avulla. Painoraja 150 kg.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
57
1 Pagination Pages Ellipsis 56 57 58 Pagination Pages Ellipsis 69