Vinkkejä tavoitteelliseen kuntourheiluun

Kunnosta huolehtiminen on tärkeä osa hyvinvointia. Säännöllinen liikunta parantaa aineenvaihduntaa, unen laatua ja kehittää aivoja. Tilaa itsellesi kuntourheiluun tarvittavat varusteet Kärkkäisen verkkokaupasta ja aloita niiden avulla tavoitteellinen kunnonkohotus!

Terveyden ja hyvinvoinnin yksi tärkeimmistä tekijöistä on hyvä fyysinen kunto. Tavoitteellinen kuntourheilu parantaa elämänlaatua monin tavoin. Lukuisten eri tutkimusten mukaan välittömän urheilunjälkeisen hyvänolontunteen ja virkistymisen lisäksi säännöllinen liikunta myös parantaa unen laatua ja kehittää aivoja. Yksi parhaista liikuntalajeista aivoille ovat tanssi ja sauvakävely.

Miten päästä alkuun kunnonkohotuksessa?
Liikkumiseen ei välttämättä tarvita erityisiä varusteita, mutta oikeanlaiset laadukkaat varusteet tekevät siitä miellyttävämpää. Jotta motivaatio säilyy, kannatta valita ensin itselle mieluinen laji ja aloittaa siitä. Tämän lisäksi kannatta huolehtia liikunnan monipuolisuudesta eli valita useampi eri laji siten, että sekä keskivartalon lihakset että jalat ja kädet saavat harjoitusta. Kunnon kohotuksen kannalta on tärkeää myös harrastaa liikuntaa useamman kerran viikossa ja eri päivinä. Esimerkiksi liikkumalla kolmena päivänä viikossa vähintään 30 minuuttia pääsee hyvin alkuun.

Tavoitteiden asettamisessa ja niiden toteutumisen seuraamisessa ovat suureksi avuksi erilaiset sykemittarit ja aktiivisuusrannekkeet. Ne on helppo yhdistää esimerkiksi älypuhelimeen tai tietokoneeseen, ja niiden avulla on kätevää seurata kunnon kohenemista. Tutkimusten mukaan suunnitelmien toteuttamista edesauttaa olennaisesti myös se, että varaa kalenterista konkreettiset ajat niiden toteuttamiseen.

Mitä välineitä tarvitaan?
Tavoitteelliseen kuntourheiluun on hyvä hankkia sopivat varusteet. Lajiin soveltuvien vaatteiden ja jalkineiden sekä sykemittarin tai aktiivisuusrannekkeen lisäksi erityisesti kotona kuntoilevalle on tarjolla monenlaisia urheiluvälineitä, joiden avulla onnistuvat esimerkiksi voimistelu ja voimaharjoittelu myös kotona.

Kotiin on hyvä hankkia ainakin jumppamatto, pienet käsipainot, kuminauha ja jumppapallo. Näiden perusvälineiden avulla onnistuu vaikkapa joogaaminen tai erilaiset jumpat, joihin esimerkiksi YouTube tarjoaa monenlaisia jumppavideoita kotioloissa. Myös vaativampaan voimaharjoitteluun on saatavilla monenlaisia varusteita, kuten erilaisia painosarjoja ja tukia selälle ja ranteille. Lisäksi moneen muuhun suosittuun urheilulajiin, kuten itsepuolustuslajit ja nyrkkeily, on tilattavissa internetistä monenlaisia varusteita.

Juomapullot ja urheilujuomat lisäävät iloa
Säännöllisessä tavoitteellisessa urheilussa ovat hyödyksi myös erilaiset urheilujuomat ja lisäravinteet, joiden avulla voi varmistaa riittävä ravinnonsaanti treenien välillä ja pidempien urheilusuoritusten aikana. Ne eivät kuitenkaan ole välttämättömiä eivätkä missään tapauksessa korvaa monipuolista ruokavaliota vaan ennemminkin täydentävät sitä.

Kärkkäisen verkkokaupasta löytyy todella laaja valikoima erilaisia välineitä ja varusteita, joiden avulla voi aloittaa tavoitteellisen kunnonkohotuksen tai viedä sen vaativammalle tasolle. Tule tutustumaan verkkokaupan tuotteisiin, valitse itsellesi sopivat vaihtoehdot ja aloita hyvinvointiasi parantava tavoitteellinen kuntourheilu!

Tuotteet: ( 661 - 672 / 822 )
Järjestä:
  • Expander vastuskuminauha
    Ellet ole erittäin nuori, muistat varmasti tämän treenivälineen menneisyydestä. Tämä vastuskuminauha on uudempi, parempi versio ilman epämiellyttäviä jousia. Voit treenata rintakeh

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,95
    Offer:26768
    Näytä vertailu
  • Pro Voimakuminauha 100cm
    Kestävä kuminauha on kevyt ja helppo ottaa mukaan minne tahansa. Vastuskuminauhalla voit vahvistaa tehokkaasti lihaksia. Voit suorittaa venytysharjoituksia, parantaa voimaa ja kestävyyttäsi

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,95
    Offer:26728
    Näytä vertailu
  • Käsipainotanko 30 mm x 35 cm - kierrelukoilla
    Laadukas kromitanko karhennetulla käsiosalla ja tyylikkäällä kromipinnoitteella. Sopii kaikille 31mm levypainoille

    Mistä syystä valita tämä käsipainotanko

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,95
    Offer:26766
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    12,90
    -
    39,90
    Malli:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Monipuolinen harjoitusväline puristusvoiman harjoitteluun. Harjoittelu aktivoi verenkiertoa koko käsivarren alueella ja vähentää näin jännetuppi- ja kyynärpäävaivojen riskiä. Voit säätää vastuksen portaattomasti 10-60 -k

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Offer:454415
    Näytä vertailu
  • Puuvillaa ja aitoa nahkaa. Vaahtomuovipehmustus kämmenen puolella, säädettävät tarrat antavat hyvän istuvuuden hanskoille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90

  • Päällinen 100% neopreenia, sisällä hiekkaa ja rautaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu
  • Materiaali silikooni geeliä. 6 kpl 12 cm rengasta ja 5 peukalo lenkkiä. Paino 300 g. Koko 98 x 10 cm. Harmaa. Pakattu laatikkoon

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu
  • Heavy-duty muovirakenne.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
56
1 Pagination Pages Ellipsis 55 56 57 Pagination Pages Ellipsis 69