Kuntosalitarvikkeet

Kotikuntosali – kuntosalitarvikkeet kotiin

Oma kuntosali lienee monen harrastajan unelma. Kotikuntosali onkin mukavaa luksusta, joka on mahdollista rakentaa lähes mihin tahansa vapaaseen tilaan. Kotikuntosali antaa mahdollisuuden treenata juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Treeniohjelman ja -aikataulun voi laitaa itselle parhaimman näköiseksi. Kotikuntosalissa voi soittaa täysillä juuri sitä treenimusiikkia, mitä itse haluaa kuunnella!

Oma kuntosali - tarvikkeet ja laitteet oman salin perustamiseen Kärkkäiseltä

Kotikuntosali tarjoaa mahdollisuuden treenata mukavasti oman kodin rauhassa, poissa tungettelevilta katseilta ja ikäviltä arvosteluilta. Aktiivinen treenaaja säästää aikaa ja rahaa, kun aina ei tarvitse lähteä ajelemaan kohti lähintä treenisalia. Perheellinen kiittää, mikäli treenaamaan pääsee helposti, milloin ikinä haluaa. Näin aina ei tarvitse kiistellä lapsenvahtivuoroista tai kurvata kiireellä kotiin laittamaan ruokaa.

Kotikuntosalin perustaminen ei välttämättä vaadi suurta investointia. Aluksi kannattaa hankkia vain tarpeelliset perusvälineet ja laajentaa tämän jälkeen repertuaaria, mikäli kokee sen aiheelliseksi. Tärkeintä on löytää juuri ne välineet, jotka tukevat parhaiten omaa harjoittelua. Perusvarustukseen voivat kuulua esimerkiksi levytanko ja levypainot, käsipainot, kahvakuulat ja treenipallot. Kaikki nämä löydät tottakai Kärkkäisen verkkokaupan kautta.

Tärkeimmät kuntosalivarusteet voi hankkia edullisesti

Mikäli kuntosaliin haluaa panostaa vielä enemmän, muutama laite kannattaa lisätä ostoslistaan. Esimerkiksi monipuolinen soutulaite harjoittaa tehokkaasti etenkin ylävartaloa. Soutulaite sopii mainiosti myös alkulämmitelyyn ennen varsinaista treenin aloitusta. Soutulaitteen hyvänä puolena voidaan pitää sitä, että se sopii hienosti erilaisille kuntoilijoille, myös ikääntyneille.

Kuntopyörä tai juoksumatto ovat erinomaisia välineitä silloin, kun halutaan saada hiki kunnolla virtaamaan. Niiden avulla aerobinen harjoittelu onnistuu tehokkaasti. Crosstrainer taas ihastuttaa monipuolisuudellaan ja tämä laite treenaakin koko vartaloa hyvin tehokkaasti. Kaikki nämä laitteet löytyvät luonnollisesti myös Kärkkäisen verkkokaupan puolelta.

Kotikuntosali syntyy helposti moneen tilaan

Kun mietitään oman kotikuntosalin perustamista, ensimmäisen pohdinnan aiheuttaa tila. Jos kuitenkin pidättäytyy pelkissä painoissa ja kahvakuulissa, on tila mahdollista järjestää melkein minne tahansa. Isommat laitteet vaativat luonnollisesti enemmän tilaa ja mitä enemmän nälkä kasvaa syödessä, sitä varmemmin kotisalille täytyy järjestää oma paikka esimerkiksi autotalliin tai isoksi kasvaneiden lasten vanhoihin huoneisiin.

Tuotteet: ( 1 - 12 / 68 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Näytä vertailu
  • Laadukas vastuskuminauha mm. leuanvedon, dippien tai vaikka lämmittelyyn avuksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 82,50
    Offer:458341
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,90
    Näytä vertailu
  • Soutukahva taljaan mustalla kumipinnoitteella
    Useimmissa treeniohjelmissa selkätreenit sisältävät vetäviä liikkeitä, erityisesti soutuja. Kumipinnoitteen sekä ergonomisen muotoilun ansiosta saat hyvän tuntuman

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,95
    Offer:84784
    Näytä vertailu
  • Tankonivel 50mm tangolle
    Treenaa monipuolisesti tankonivelen avulla. Nivelen avulla tanko liikkuu niin vertikaalisesti kuin horisontaalisesti, pyörimisala 360 astetta, tämän takia laite on erittäin käyttäjäystä

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,95
    Offer:77764
    Näytä vertailu
  • Kolmiokahva leveä
    Kolmiokahva on loistava kuntoiluväline kun haluat treenata koko kehoasi. Treenaus on hyvä aloittaa käyttämällä kolmiokahvaa soutulaitteessa. Voit treenata kolmiokahvalla käsiä, jalkoja, selk

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,95
    Offer:77740
    Näytä vertailu
  • Pyörivä taljakahva
    Pyörivässä taljakahvassa on nimensä mukaisesti akselinsa ympäri pyörivä akseli, jonka ansiosta ranteisiin ei kohdistu painetta vedettäessä. Otekahvat osoittavat toisia jonka vuoksi kiinni

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,95
    Offer:77757
    Näytä vertailu
  • Taljakahva paketti
    Tässä taljapaketissa on kaikki tarvitsemasi kahvat monipuoliseen treenaamiseen. Teräksiset taljakahvat kestävät käyttöä, ja soveltuvat myös raskaammille painoille.
    Mistä syystä hankkia t

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,95
    Offer:77736
    Näytä vertailu
  • Yhden käden pitkä pyörivä kahva
    Yhden käden pitkä pyörivä kahva soveltuu erinomaisesti rintalihaksien, hartialihaksien, hauislihaksien sekä ojentajalihaksien treenaamiseen. Erityisen pitkän varren ansiosta se

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,95
    Offer:77746
    Näytä vertailu
  • Yhden käden taljakahvat
    Jos haluat treenata tavoitteellisesti, tulee sinun ylikuormittaa kehoasi progressiivisesti. Tämä saavutetaan lisäämällä painoja, toistojen määrää tai kokeilemalla uusia tapoja kuor

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,95
    Offer:77763
    Näytä vertailu
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 6