Kuntosalilaitteet

Valitse parhaat kuntosalilaitteet kotiin

Moni haluaa treenata kuntoaan kotioloissa. Markkinoilla onkin useita, ammattitasoisia kuntosalilaitteita, joiden avulla kuntoaan voi kohottaa myös ilman salikorttia. Kotikuntosalille on helppo pujahtaa kiireisenkin päivän keskellä.

Kuntosalilaitteet monipuoliseen treenaamiseen
Kotikuntosalin ei tarvitse maksaa maltaita, päinvastoin! Kotiin hankitut laitteet maksavat itsensä takaisin, kun kalliiden kuntosalien jäsenyydestä voi luopua. Koko kotiaan ei kuitenkaan kannata erilaisilla laitteilla täyttää, eikä tämä tavallisesti ole mahdollistakaan. Monipuoliset kuntoilulaitteet taipuvat moneen tarkoitukseen. Kokoontaittuvat mallit säästävät tilaa. Laitehankinnat kannattaa suunnitella niin, että saat treenattua koko vartalon muutaman laitteen avulla. Tai voit pyhittää kotisalisi esimerkiksi voimaharjoitteluun tai lihaskunnon ylläpidolle ja keskittää muun kuntoilun vaikka lenkkipolulle.

Kotisalin kulmakivinä toimivat penkit sopivat painonnostoon ja lihaskuntoharjoitteluun. Harkitse säädettää mallia, jotta voit treenata penkissä myös punnerrus-, soutu- ja rintalihasliikkeitä. Aktiivitreenaajan harjoittelua helpottavat ergonomisesti suunnitellut selkä- ja vatsapenkit. Penkin kaveriksi on järkevää valita sopiva teline. Penkkipunnerrukseen ja voimaharjoitteluun apua tuovat telineet on parasta valita sellaisiksi, että niitä voi hyödyntää myös leuanvedossa ja kyykyissä.

Kuntolaitteet aerobiseen harjoitteluun
Juoksu-, pyöräily- tai hiihtoharrastusta on hyvä ylläpitää myös sesongin ulkopuolella. Näitä lajeja kotikuntosalilla tukevat perinteisen kuntopyörän lisäksi erilaiset juoksumatot sekä crosstrainerit. Laitteet sopivat myös erinoimaisesti alkulämmittelyn tekoon. Kevyt hölkkä juoksumaton päällä irrottaa sopivasti hikeä saliharjoitteluun, mutta myös aktiivinen juoksuharrastaja saa juoksumatostaan täyden treenin irti.

Juoksu ei kuitenkaan ole jokaiselle mahdollista. Kuntopyörä sopii paremmin kaikenikäisille ja -painoisille, sekä polvi- tai nilkkavaivoista kärsiville. Kuntopyörä vie myös juoksumattoa vähemmän tilaa. Pyörällä saat poljettua treenin vaatimat kilometrit helposti, esimerkiksi suosikki tv-ohjelmaasi seuraten.

Crosstrainer taas on monipuolinen yhdistelmä kuntopyörää, askelluslaitetta ja juoksumattoa. Crosstrainerilla tehty treeni aktivoi koko kehoa, jolloin myös kädet ja selkä saavat sopivasti töitä. Crosstrainerissa treenaaja pitää kiinni edestakaisin liikkuvista kahvoista ja jalat asettuvat ellipitistä rataa kulkeville polkimille. Tämän vuoksi crosstraineria kutsutaankin myös ellipsilaitteeksi. Elliptistinen kiertoliike muistuttaa murtomaahiihtoa, joten crosstreinerilla saa tehokkaan treenin, aivan kuin hiihtäessäkin. Liike antaa myös enemmän treeniä vatsalle ja selälle. Crosstreiner sopii mainiosti myös ylipainoisille sekä nivelkivuista kärsiville.

Laitteet kotisalille sekä monipuoliset välineet erilaiseen treenaamiseen löydät kattavasti Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista.

Tuotteet: ( 13 - 24 / 181 )
Järjestä:
  • MAXXUS SMITH-laite 9.1
    Smith-laite on erittäin suosittu yksin harjoitellessa. Liikerata on turvallisesti varmistettu. Toisin kuin klassisessa versiossa, tämä on monipuolistettu versio ja se sisältää useita lisät

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 159,95
    Offer:26760
    Näytä vertailu
  • GorillaSportsin Smith-laite on markkinoiden monipuolisin kuntokeskus!
    Monipuolisen Smith-laitteen kehityksessä on panostettu erityisesti kuntokeskuksen tukevuuteen ja monipuolisuuteen. Voit yhden laitteen avulla treen

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 979,95
    Offer:26772
    Näytä vertailu
  • Multipress Power Rack musta smith-laite
    Mulripress Power Rack on ihanteellinen laite punnerrusliikkeisiin tai kyykkyihin. Laitteen avulla pystyt punnertamaan tai kyykkäämään suorassa linjassa. Laitteessa myös varm

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 209,95
    Offer:26742
    Näytä vertailu
  • Power Rack EXTREME
    Erittäin monipuolinen räkki vaativaan kotiharjoitteluun. Gorilla Sportsin power rack on täydellinen peruskokonaisuus kotikuntosaliisi. Aloittelijat sekä ammattilaiset hyötyvät korkeussäädett

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 019,95
    Offer:26164
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3 190,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 690,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 589,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 839,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 529,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 799,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 099,00
    Näytä vertailu
2
1 2 3 Pagination Pages Ellipsis 16