Koti ja sisustaminen – lupa nauttia elämästä
Talosta rakentuu koti sisustamisen ansiosta. Jokaisella meillä on oma tapansa sisustaa, luoda kodin viihtyisyyttä sekä tehdä asuminen itsensä näköiseksi. Kodin sisustuksesta usein näkee viitteitä asukkaan tai asukkaiden harrastuksista, kiinnostuksen kohteista sekä muustakin elämän sisällöstä.Sisustaminen on laaja käsite; joillakin se on harrastus, jotkut taas pitävät sitä vähempi merkittävänä seikkana. Jotkut pyytävät ulkopuolista apua esimerkiksi erilaisilta sisustussuunnittelijoilta tai -neuvojilta. Olipa suhtautuminen mikä tahansa, sisustustuotteet mahdollistavat mukavan kodin luomisen.
Valaistus on iso osa kodin tunnelmaa
Jokaisen kodin tärkeimpiä elementtejä on riittävä ja toimiva valaistus. Hyvällä valaistuksella on positiivinen vaikutus kotona viihtymiseen. Tarkkuutta vaativiin tehtäviin on hyvä saada tehokkaat kohdevalot, kun taas kotona tunnelmointiin on hyvä valita himmennettäviä lamppuja sekä erilaisia seinä- ja lattiavalaisimia.
Myös pihan ulkovalaistus on tärkeä osa tunnelmaa, mutta se tuo myös turvallisuutta pimeinä vuodenaikoina. Hyvin valaistu pihamaa ei ole epämääräisten kulkijoiden suosiossa, sillä silloin on suuri kiinnijäämisen vaara.
Syksyn tullen on tapana laitaa esille erilaisia tunnelma- ja jouluvaloja. Jouluvalot ovatkin nykyään niin sanottuja kausivaloja, sillä niiden käyttöaika on pitkä. Erilaisilla valosarjoilla saadaan tunnelmallisia ja lempeää valoa antavia yksityiskohtia kodin sisustukseen kuin myös pihalle.
Tekstiilit, huonekalut sekä koristetavarat omaan tyyliin
Oman kodin sisustaminen on usein muuttuva ja pitkällinen prosessi. Harva saa sisustettua kodin sellaiseksi, millainen se on yhä kymmenenkin vuoden kuluttua. Usein sisustus muuttaa hiljalleen tyyliä; uudet kodintekstiilit, huonekalut sekä erilaiset koriste-esineet tulevat harvoin sisustukseen kaikki kerralla. Esimerkiksi huonekalut tulevat usein hankittua pidemmällä aikavälillä hintansa takia.
Kodintekstiilit, kuten verhot, matot sekä koristetyynyt ovat helppo ja suhteellisen edullinen keino muuttaa kodin sisustuksen tyyliä tai värimaailmaa. Valitsemalla sopivassa suhteessa luonnon värejä sekä räiskyviä, tehostevärejä, saa sisustuksesta mielenkiintoisen sekä raikkaan. Tekstiilit on helppo vaihtaa myös eri vuodenaikojen mukaan.
Sisustustavarat kotiin netistä
Helpoiten uusien sisustustuotteiden hankkiminen käy netistä tilaamalla. Verhot sekä matot, joiden hankkiminen kaupasta on usein työlästä saa helposti perille nettikaupan kautta. Kärkkäisen verkkokaupasta voi koti- ja sisustustavarat tilata mukavasti kotiovelle saakka.
Uudista kodin ilmettä uusilla raikkailla tekstiileillä, huonekaluilla tai valaisimilla. Laajasta valikoimasta löydät kaiken, mitä kotisi tarvitsee!

Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kellot 234 kpl
- Sisustuspeilit 289 kpl
- Koriste-esineet 498 kpl
- Koristeastiat 234 kpl
- Taulut, julisteet ja seinäkoristeet 624 kpl
- Kehykset ja kehystarvikkeet 96 kpl
- Lyhdyt 120 kpl
- Kynttilät ja ulkotulet 288 kpl
- Kynttilätarvikkeet 207 kpl
- Huonetuoksut ja tuoksulamput 55 kpl
- Koristekasvit, kranssit ja köynnökset 175 kpl
- Sisustustikkaat 1 kpl
- Lahjapakkaukset 13 kpl
-
- Astiat ja ruokailuvälineet 1575 kpl
- Tarjoiluastiat ja tarjoiluvälineet 456 kpl
- Keittoastiat ja paistoastiat 650 kpl
- Leivonta 624 kpl
- Keittiötyövälineet 1180 kpl
- Manuaaliset keittiökoneet 11 kpl
- Ruoan ja juoman säilytys ja säilöntä 975 kpl
- Kertakäyttö 962 kpl
- Keittiön järjestäminen 172 kpl
- Kahvin ja teen valmistus 78 kpl
- Viinin ja oluen valmistus 80 kpl
- Juomatarvikkeet ja baaritarvikkeet 133 kpl
- Tekstiilit keittiöön 229 kpl
-
- Sisävalaisimet 4485 kpl
- Ulkovalot ja pihavalot 1207 kpl
- Työvalaisimet 154 kpl
- Valonheittimet 60 kpl
- Terapiavalot 24 kpl
- Koristevalot 400 kpl
- Älyvalaistus 100 kpl
- Turvavalaisimet ja opastevalaisimet 5 kpl
- Lamput 622 kpl
- Valaisintarvikkeet ja varaosat 172 kpl
- Käsivalaisimet ja puettavat valaisimet 348 kpl
-
- Keittiökoneet 166 kpl
- Keittiön pienkoneet 757 kpl
- Uunit ja liedet 55 kpl
- Imurit 390 kpl
- Pesukoneet ja kuivauskoneet 87 kpl
- Tuulettimet 37 kpl
- Ilmansäätölaitteet ja lämmittimet 175 kpl
- Siivouslaitteet 104 kpl
- Vaatehuoltolaitteet 40 kpl
- Desinfiointilaitteet ja sterilointilaitteet 2 kpl
- Kodin mittarit 125 kpl
-
- Ekosiivous 118 kpl
- Pyykinkuivausvälineet ja vaatehuolto 160 kpl
- Siivousvälineet 590 kpl
- Yleispesuaineet ja ilmanraikastimet 317 kpl
- Lattian pesuaineet ja hoitoaineet 18 kpl
- Kylpyhuoneen, saunan ja WC:n pesuaineet 163 kpl
- Astianpesuaineet 116 kpl
- Erikoispuhdistusaineet 104 kpl
- Tekstiilien pesuaineet ja käsittelyaineet 400 kpl
- Annostelijat 2 kpl
- Pehmopaperit 51 kpl
- Saavit ja sangot 57 kpl
- Jätteiden käsittely ja kierrätys 174 kpl
- Kodin vedensuodattimet 25 kpl
-
- Kodin säilytysjärjestelmät ja tarvikkeet 116 kpl
- Säilytyslaatikot ja säilytyskorit 319 kpl
- Säilytyslaukut, säilytyspussit ja tyhjiöpussit 13 kpl
- Piensäilytys ja järjestys 113 kpl
- Naulakot ja naulakkohyllyt 193 kpl
- Säilytyskoukut 205 kpl
- Vaatteiden ja vaatekaappien säilytystarvikkeet 146 kpl
- Korusäilytys 30 kpl
- Avainsäilytys 26 kpl
- Roikkuvat lokerikot ja järjestelijät 5 kpl
- Kassakaapit 7 kpl
- Korivaunut 12 kpl
- Laatikkomatot ja hyllymatot 1 kpl
- Ostoskorit 5 kpl
-
- Hammasmukit ja hammasharjatelineet 14 kpl
- Saippuatelineet, saippua- ja käsidesiannostelijat 37 kpl
- Paperitelineet ja paperiannostelijat 50 kpl
- Kylpyhuoneen naulakot, koukut ja tangot 127 kpl
- WC-harjat ja vaihtopäät 28 kpl
- Korokejakkarat 5 kpl
- Kylpyhuoneen hyllyt 62 kpl
- Kylpyhuoneen kyltit 1 kpl
- Kylpyammetarjottimet 2 kpl
- Kylpyhuonetarvikesetit 1 kpl
-
- Juhlakoristeet 100 kpl
- Ilmapallot ja tarvikkeet 226 kpl
- Juhlakyltit ja juhlaopasteet 53 kpl
- Puettavat juhlatarvikkeet 25 kpl
- Juhlien verhot ja juhlien taustaseinät 4 kpl
- Gender Reveal -tuotteet 2 kpl
- Hääjuhlatarvikkeet 7 kpl
- Photo Booth-tarvikkeet 3 kpl
- Juhlasaippuakuplat 2 kpl
- Pinjatat 18 kpl
- Juhlatorvet ja juhlapillit 2 kpl
- Konfettitykit ja party popperit 8 kpl
- Pimeässä hohtavat tikut ja korut 6 kpl