Koti ja sisustaminen – lupa nauttia elämästä
Talosta rakentuu koti sisustamisen ansiosta. Jokaisella meillä on oma tapansa sisustaa, luoda kodin viihtyisyyttä sekä tehdä asuminen itsensä näköiseksi. Kodin sisustuksesta usein näkee viitteitä asukkaan tai asukkaiden harrastuksista, kiinnostuksen kohteista sekä muustakin elämän sisällöstä.Sisustaminen on laaja käsite; joillakin se on harrastus, jotkut taas pitävät sitä vähempi merkittävänä seikkana. Jotkut pyytävät ulkopuolista apua esimerkiksi erilaisilta sisustussuunnittelijoilta tai -neuvojilta. Olipa suhtautuminen mikä tahansa, sisustustuotteet mahdollistavat mukavan kodin luomisen.
Valaistus on iso osa kodin tunnelmaa
Jokaisen kodin tärkeimpiä elementtejä on riittävä ja toimiva valaistus. Hyvällä valaistuksella on positiivinen vaikutus kotona viihtymiseen. Tarkkuutta vaativiin tehtäviin on hyvä saada tehokkaat kohdevalot, kun taas kotona tunnelmointiin on hyvä valita himmennettäviä lamppuja sekä erilaisia seinä- ja lattiavalaisimia.
Myös pihan ulkovalaistus on tärkeä osa tunnelmaa, mutta se tuo myös turvallisuutta pimeinä vuodenaikoina. Hyvin valaistu pihamaa ei ole epämääräisten kulkijoiden suosiossa, sillä silloin on suuri kiinnijäämisen vaara.
Syksyn tullen on tapana laitaa esille erilaisia tunnelma- ja jouluvaloja. Jouluvalot ovatkin nykyään niin sanottuja kausivaloja, sillä niiden käyttöaika on pitkä. Erilaisilla valosarjoilla saadaan tunnelmallisia ja lempeää valoa antavia yksityiskohtia kodin sisustukseen kuin myös pihalle.
Tekstiilit, huonekalut sekä koristetavarat omaan tyyliin
Oman kodin sisustaminen on usein muuttuva ja pitkällinen prosessi. Harva saa sisustettua kodin sellaiseksi, millainen se on yhä kymmenenkin vuoden kuluttua. Usein sisustus muuttaa hiljalleen tyyliä; uudet kodintekstiilit, huonekalut sekä erilaiset koriste-esineet tulevat harvoin sisustukseen kaikki kerralla. Esimerkiksi huonekalut tulevat usein hankittua pidemmällä aikavälillä hintansa takia.
Kodintekstiilit, kuten verhot, matot sekä koristetyynyt ovat helppo ja suhteellisen edullinen keino muuttaa kodin sisustuksen tyyliä tai värimaailmaa. Valitsemalla sopivassa suhteessa luonnon värejä sekä räiskyviä, tehostevärejä, saa sisustuksesta mielenkiintoisen sekä raikkaan. Tekstiilit on helppo vaihtaa myös eri vuodenaikojen mukaan.
Sisustustavarat kotiin netistä
Helpoiten uusien sisustustuotteiden hankkiminen käy netistä tilaamalla. Verhot sekä matot, joiden hankkiminen kaupasta on usein työlästä saa helposti perille nettikaupan kautta. Kärkkäisen verkkokaupasta voi koti- ja sisustustavarat tilata mukavasti kotiovelle saakka.
Uudista kodin ilmettä uusilla raikkailla tekstiileillä, huonekaluilla tai valaisimilla. Laajasta valikoimasta löydät kaiken, mitä kotisi tarvitsee!

Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kellot 237 kpl
- Sisustuspeilit 287 kpl
- Koriste-esineet 502 kpl
- Koristeastiat 234 kpl
- Taulut, julisteet ja seinäkoristeet 614 kpl
- Kehykset ja kehystarvikkeet 99 kpl
- Lyhdyt 121 kpl
- Kynttilät ja ulkotulet 289 kpl
- Kynttilätarvikkeet 210 kpl
- Huonetuoksut ja tuoksulamput 53 kpl
- Koristekasvit, kranssit ja köynnökset 181 kpl
- Sisustustikkaat 1 kpl
- Lahjapakkaukset 13 kpl
-
- Astiat ja ruokailuvälineet 1534 kpl
- Tarjoiluastiat ja tarjoiluvälineet 459 kpl
- Keittoastiat ja paistoastiat 644 kpl
- Leivonta 636 kpl
- Keittiötyövälineet 1169 kpl
- Manuaaliset keittiökoneet 11 kpl
- Ruoan ja juoman säilytys ja säilöntä 946 kpl
- Kertakäyttö 966 kpl
- Keittiön järjestäminen 171 kpl
- Kahvin ja teen valmistus 81 kpl
- Viinin ja oluen valmistus 77 kpl
- Juomatarvikkeet ja baaritarvikkeet 118 kpl
- Tekstiilit keittiöön 231 kpl
-
- Sisävalaisimet 4485 kpl
- Ulkovalot ja pihavalot 1179 kpl
- Työvalaisimet 142 kpl
- Valonheittimet 54 kpl
- Terapiavalot 23 kpl
- Koristevalot 400 kpl
- Älyvalaistus 100 kpl
- Turvavalaisimet ja opastevalaisimet 5 kpl
- Lamput 626 kpl
- Valaisintarvikkeet ja varaosat 172 kpl
- Käsivalaisimet ja puettavat valaisimet 340 kpl
-
- Keittiökoneet 152 kpl
- Keittiön pienkoneet 725 kpl
- Uunit ja liedet 60 kpl
- Imurit 395 kpl
- Pesukoneet ja kuivauskoneet 87 kpl
- Tuulettimet 35 kpl
- Ilmansäätölaitteet ja lämmittimet 174 kpl
- Siivouslaitteet 105 kpl
- Vaatehuoltolaitteet 39 kpl
- Desinfiointilaitteet ja sterilointilaitteet 2 kpl
- Kodin mittarit 127 kpl
-
- Ekosiivous 118 kpl
- Pyykinkuivausvälineet ja vaatehuolto 159 kpl
- Siivousvälineet 586 kpl
- Yleispesuaineet ja ilmanraikastimet 308 kpl
- Lattian pesuaineet ja hoitoaineet 19 kpl
- Kylpyhuoneen, saunan ja WC:n pesuaineet 166 kpl
- Astianpesuaineet 112 kpl
- Erikoispuhdistusaineet 105 kpl
- Tekstiilien pesuaineet ja käsittelyaineet 399 kpl
- Annostelijat 2 kpl
- Pehmopaperit 51 kpl
- Saavit ja sangot 57 kpl
- Jätteiden käsittely ja kierrätys 178 kpl
- Kodin vedensuodattimet 25 kpl
-
- Kodin säilytysjärjestelmät ja tarvikkeet 117 kpl
- Säilytyslaatikot ja säilytyskorit 308 kpl
- Säilytyslaukut, säilytyspussit ja tyhjiöpussit 13 kpl
- Piensäilytys ja järjestys 113 kpl
- Naulakot ja naulakkohyllyt 193 kpl
- Säilytyskoukut 206 kpl
- Vaatteiden ja vaatekaappien säilytystarvikkeet 139 kpl
- Korusäilytys 28 kpl
- Avainsäilytys 26 kpl
- Roikkuvat lokerikot ja järjestelijät 5 kpl
- Kassakaapit 7 kpl
- Korivaunut 12 kpl
- Laatikkomatot ja hyllymatot 1 kpl
- Ostoskorit 4 kpl
-
- Hammasmukit ja hammasharjatelineet 14 kpl
- Saippuatelineet, saippua- ja käsidesiannostelijat 36 kpl
- Paperitelineet ja paperiannostelijat 50 kpl
- Kylpyhuoneen naulakot, koukut ja tangot 127 kpl
- WC-harjat ja vaihtopäät 29 kpl
- Korokejakkarat 5 kpl
- Kylpyhuoneen hyllyt 63 kpl
- Kylpyhuoneen kyltit 1 kpl
- Kylpyammetarjottimet 3 kpl
- Kylpyhuonetarvikesetit 1 kpl
-
- Juhlakoristeet 106 kpl
- Ilmapallot ja tarvikkeet 232 kpl
- Juhlakyltit ja juhlaopasteet 53 kpl
- Puettavat juhlatarvikkeet 26 kpl
- Juhlien verhot ja juhlien taustaseinät 4 kpl
- Gender Reveal -tuotteet 2 kpl
- Hääjuhlatarvikkeet 7 kpl
- Photo Booth-tarvikkeet 3 kpl
- Juhlasaippuakuplat 2 kpl
- Pinjatat 18 kpl
- Juhlatorvet ja juhlapillit 3 kpl
- Konfettitykit ja party popperit 8 kpl
- Pimeässä hohtavat tikut ja korut 6 kpl