Keittiötyövälineet

Keittiötyövälineet toimivaan arkeen
Jokainen on varmaan joskus ollut tilanteessa, että keittiötöissä jokin työ sujuisi nopeammin ja helpommin, kun olisi oikeanlainen työkalu tiettyyn tekemiseen. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita raastimet ja silppurit. Kuinka nopeampaa onkaan saada sipuli hienonnettua ruokaan hyvällä silppurilla, kuin että alkaisi sitä veitsellä pilkkomaan.

Laadukkaat ja hyvät keittiötyövälineet lisäävät kotitöiden mielekkyyttä ja turvallisuutta. Oikeilla välineillä työt sujuvat helposti ja aikaa säästyy muihin puuhiin. Useat keittiötyöt voi tehdä toki ilman erillisiä työkaluja, mutta miksi tehdä vaikeamman kautta, kun arkea helpottavia tavaroita on mahdollista saada helposti ja vieläpä edullisesti?

Keittiö on kodin sydän, työvälineet lisäävät sen tehoa
Keittiö on usein kodin keskus. Sen lämmössä ruokitaan talonväki sekä ystävät. Erityisesti keittiötöissä viihtyville toiminnalliset työvälineet tuovat mielekkyyttä ruuanlaittoon sekä leivontaan. Jokaisen keittiön perustarpeisiin kuuluu ruuanlaittovälineet sekä tarjoiluastiat ja ottimet.

Olipa kotona kokkaava kulinaristi tai kaupan einesruokia useammin nauttiva, on hyvä hankkia kuitenkin keittiöön laadukkaat ja hyvät perustyövälineet. Pieneenkin keittiöön saa onneksi helposti mahdutettua kaiken tarpeellisen kokkailuun. Keittiötyövälineille on yleensä mitoitettu keittiöihin sopivan kokoiset vetolaatikot, joista ne on helppo saada käyttöön.

Kauhat, lastat, ottimet ynnä muut ruuanlaittoon kuuluvat välineet kuuluvat lähes jokaisen talouden perustarvikkeisiin. Mikäli on innostunut leipomisesta, työvälinelaatikko täyttyy helposti myös nuolijoista, kaulimista sekä erilaisista mitta-astioista.

Raastimet, leikkurit ja siivilät nopeuttavat ruuanlaittoa sekä leipomista. Erityisesti hiukankaan enempi keittiössä viihtyvän kannattaa satsata tehokkaaseen raastimeen. Mainiona esimerkkinä mainittakoon Heirolin säädettävä mandoliini -raastin. Sen avulla on helppo saada haluamansa vahvuisia viipaleita ja siivuja vihanneksista ja kasviksista. Sillä valmistuu helposti myös vihannestikut sekä ranskalaiset.

Innokkaan leipurin keittiöstä löytyy lähes kaikkea
Mikäli keittiössä nautitaan leipomisesta, se näkyy herkästi kaappien sisällöstä. Innokas leipuri tahtoo kokeilla uusia reseptejä, tapoja sekä välineitä. Laaja keittiötyövälinevalikoima tarjoaa leipureille paljon kokeilemisen arvoisia, leipomista helpottavia tavaroita.

Pursottimista käytetyin on perinteinen kermanpursotin. Suosittuja, kertakäyttöisiä pursotinpusseja on valittavana usean eri kokoisina. Onnistuneeseen kerman tai kreemin pursotukseen kannattaa valita laadukas terästylla. Tyllan kärjen kuviointi vaikuttaa pursotusjälkeen, joten tylla valitaan halutun jäljen mukaan. Heirolin tyllasarja on helppo tapa saada useampi tylla samalla kertaa, vaikka niitä voi ostaa toki erikseenkin.

Tarpeelliset ja keittiötöitä jouduttavat keittiötyövälineet löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupasta. Tilaamalla jo tänään, saat tuotteet muutamassa päivässä kotiovellesi toimitettuna, ja kotityöt saavat roimasti uutta puhtia uusilla työvälineillä!

Tuotteet: ( 1 - 60 / 786 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 37,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    34,90
    -
    39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,70
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 14