- Etusivu /
- Lelut ja Lastentarvikkeet (11075) /
- Lelut (9987) /
- Ulkolelut
Ulkolelut
Ulkolelut jokaiseen vuodenaikaan
Lapset marisevat, ettei ulkona ole mitään tekemistä. Aikuista saattaa kiukuttaa moinen valitus, mutta jollei ulkona ole leluja tai muuta tekemistä, eivät lapset silloin pihalla viihdy. Kesäisin ulos houkuttelevat erilaiset pelit, vesipyssyt, majat ja muut aktiviteetit, talvella lapset haluavat rakentaa lumilinnoja, laskea pulkkamäkeä tai liitää kilpaa lumiskeittilaudalla. Ulkolelut lapsille löydät Kärkkäiseltä!Lasten ulkolelut kesään
Ulkoilu ja liikunta on elintärkeää lapsille. Varsinkin isompia tenavia kiehtoo tosin usein enemmän ruudun äärellä vietetty aika. Aikuisen tehtävä on ohjata lapsia ulos, kohti mielenkiintoisia ja terveellisiä puuhia. Kesällä ulkona ja pihamaalla on tarjolla runsaasti aktiviteettia. Pihalla voi oikeastaan puuhata ihan samoja asioita kuin sisälläkin. Mikään ei estä kantamasta vaikka Barbieta tai pikkuautoja hiekkalaatikolle tai pihanurmelle. Lelut voivat tehdä vaikka kesäretken.
Pihalla on paljon tilaa pelata jalkapalloa, säbää tai koripalloa. Pihalla mahtuu mukavasti hyppimään hyppynarua tai piirtämään katuliiduilla asfaltin pintaan. Kiikut, hiekkalaatikot ja liukumäet ovat vuosikymmenestä toiseen ehdottomia lasten suosikkeja. Leikkimökissä voi pitää kauppaa, kerhoa tai sinne voi rakentaa kepparitallin omille keppihevosille. Keppihevosrata löytyykin sitten pihanurmelta kepparitallin vierestä.
Teltat ja muut majat ovat aina vain lasten mielestä niin salaperäisiä ja hauskoja – melkein kuin omia, salaisia koteja. Teltassa voi ottaa päivätorkkuja tai sinne voi paeta pelaamaan korttia silloin, kun aurinko paahtaa kuumimmillaan. Hellepäivinä hauskoja hetkiä tuovat vesipyssyt ja kahluualtaat. Välipalaksi syödään jäätelöä retkiviltin päällä.
Lasten ulkolelut – talvi ei estä hauskanpitoa
Talvella on onnekasta, jos sataa lunta. Lumesta voi rakentaa suojasäällä lumiukkoja ja lumilinnoja. Pakkaskeleillä lunta täytyy kauhoa kasaan lumilapioilla ja lasten pienillä lumikolilla. Talvella voi hiihtää, luistella ja pelata jääkiekkoa. Mäenlaskun kaivetaan liukurit, pulkat ja rattikelkat. Lumiskeittilauta on monen muksun suosikki!
Liukkaalla kelillä ulkona viiletetään kilpaa potkureilla. Pihalle voi myös viritellä jäälyhtyjä tai rakentaa pieniä igluja jäädytettävien maitopurkkien avulla. Lintulaudalle pitää kantaa ruokaa ja huolehtia talipallot puuhun. Pakkaskelillä voi koettaa puhaltaa lumoavia, jäisiä saippuakuplapalloja. Jään, lumen ja hiekan avulla voi mutakeittiössä kokata jännittäviä ”herkkuruokia”.

-
[ { "catentry_id" : "1301863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301830001", "partNumber" : "103315914", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900694370951_1/wader-formula-auto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5900694370951_1/wader-formula-auto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5900694370951_1/wader-formula-auto.jpg" } ]
Wader Formula auto
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1301862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301829501", "partNumber" : "103315912", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416331942/frisbee-24-cm.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416331942/frisbee-24-cm.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416331942/frisbee-24-cm.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416331942/frisbee-24-cm.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416331942/frisbee-24-cm.jpg" } } ]
Frisbee 24 cm
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1301860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301827501", "partNumber" : "103315898", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416331096_1/play-4-osainen-hiekkatyokalut-leikkisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416331096_1/play-4-osainen-hiekkatyokalut-leikkisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416331096_1/play-4-osainen-hiekkatyokalut-leikkisetti.jpg" } ]
Play 4-osainen hiekkatyökalut leikkisetti
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1212230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212209001", "partNumber" : "103291659", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438484013362/katulatkamailat-2-kpl.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438484013362/katulatkamailat-2-kpl.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438484013362/katulatkamailat-2-kpl.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438484013362/katulatkamailat-2-kpl.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438484013362/katulatkamailat-2-kpl.jpg" } } ]
Katulätkämailat 2 kpl
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1212230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212210001", "partNumber" : "103291655", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714627651706_1/splash-vesipyssy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714627651706_1/splash-vesipyssy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714627651706_1/splash-vesipyssy.jpg" } ]
Splash vesipyssy
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "222786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "222784001", "partNumber" : "101722936", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714627650068/splash-tuplavesipyssy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714627650068/splash-tuplavesipyssy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714627650068/splash-tuplavesipyssy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714627650068/splash-tuplavesipyssy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714627650068/splash-tuplavesipyssy.jpg" } } ]
Splash tuplavesipyssy
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "542163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "542122001", "partNumber" : "102310199", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4001664013807_1/gunther-freestyle-frisbee.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4001664013807_1/gunther-freestyle-frisbee.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4001664013807_1/gunther-freestyle-frisbee.jpg" } ]
Gunther Freestyle frisbee
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1068504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068498001", "partNumber" : "101186039", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410310110766/plasto-snowy-pikkupulkka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410310110766/plasto-snowy-pikkupulkka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410310110766/plasto-snowy-pikkupulkka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410310110766/plasto-snowy-pikkupulkka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410310110766/plasto-snowy-pikkupulkka.jpg" } } ]
Plasto Snowy pikkupulkka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "161784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161776001", "partNumber" : "100290766", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4001664016846/gunther-poliisihelikopteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4001664016846/gunther-poliisihelikopteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4001664016846/gunther-poliisihelikopteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4001664016846/gunther-poliisihelikopteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4001664016846/gunther-poliisihelikopteri.jpg" } } ]
Gunther poliisihelikopteri
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "95624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "95621501", "partNumber" : "100233866", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416061401580/plastex-81cm-lasten-harava-puuvarrella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416061401580/plastex-81cm-lasten-harava-puuvarrella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416061401580/plastex-81cm-lasten-harava-puuvarrella.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416061401580/plastex-81cm-lasten-harava-puuvarrella.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416061401580/plastex-81cm-lasten-harava-puuvarrella.jpg" } } ]
Plastex 81cm lasten harava puuvarrella
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90 €★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Pikkuautot 252 kpl
- Autoradat ja lisäosat 36 kpl
- Traktorit ja työkoneet 354 kpl
- Mopot ja moottoripyörät 25 kpl
- Sotilasajoneuvot 4 kpl
- Mönkijät 4 kpl
- Moottorikelkat 3 kpl
- Veneet 18 kpl
- Helikopterit 1 kpl
- Lentokoneet 20 kpl
- Junat 31 kpl
- Junaradat 62 kpl
- Parkkitalot 19 kpl
- Radio-ohjattavat ajoneuvot 143 kpl
- Kuularadat ja lisäosat 30 kpl
-
- Hyppyrenkaat ja ruutuhyppypalat 1 kpl
- Hulavanteet 6 kpl
- Hyppynarut 4 kpl
- Leikkiteltat 25 kpl
- Leikkitunnelit 4 kpl
- Pallomeret ja pallomeripallot 4 kpl
- Pomppulinnat 3 kpl
- Pomppupallot ja pomppueläimet 5 kpl
- Tasapainoradat ja tasapainolelut 2 kpl
- Twist-narut 1 kpl
- Kiipeilyratasetit ja köysiratasetit 2 kpl
- Pallot 53 kpl
- Lelukuulat 4 kpl
- Vaahtomuovimatot 4 kpl
- Voimistelulelut 5 kpl