Ilmalämpöpumput

Ilmalämpöpumppu tuo lämpöä sekä viilennystä
Ilmanlämpöpumpun avulla voit saada kodin sisäilman talvella miellyttävän lämpöiseksi sekä kesällä mukavan vilpoisaksi. Ilmanlämpöpumppu tuottaa halutun lämpöistä ilmaa edullisesti sekä vaivattomasti. Sen käyttömukavuus perustuu helppouteen sekä sähkölaskukulujen pienenemiseen. Nämä seikat ovatkin merkittävä syy ilmanlämpöpumppujen suureen suosioon.

Ilmanlämpöpumpun toiminta perustuu kahden erillisen laitteiston yhteistoimintaan, eli ilmanlämpöpumppu vaatii niin sisä- kuin ulkoyksikön. Sisätilan lämpötilaa säädellään siirtämällä lämpöä ulkoilmasta sisäilmaan ja tarvittaessa päinvastoin silloin, kun tarvitaan sisäilman viilennystä. Tämä toimintaperiaate on tuttu muun muassa jääkaapin toiminnasta.

Ilmalämpöpumpun edut
Ilmanlämpöpumppu tuottaa lämpöenergiaa huomattavasti edullisemmin, mitä esimerkiksi lämpöpattereilla toimiva sähkölämmitys. Sen tuottama lämpö jakautuu ympäristöön tasaisemmin puhaltimien avulla, mitä lämpöpatterien tuottama lämpö ja näin ollen se onkin paras vaihtoehto sähkö- tai öljylämmitteisiin taloihin.
Talvikuukausina ilman lämmittäminen on vaivatonta sekä edullista. Oikein asennettuna nykyiset ilmanlämpöpumput toimivat jopa -20 asteen pakkasellakin. Ilmanlämpöpumppu myös tehostaa mahdollisten tulisijojen tuottamaa lämpöä sekä auttaa levittämään sitä ympäri huoneistoa.
Ilmanlämpöpumppu toimii myös merkittävänä sisäilman parantajana. Tehokas sisäilman kierrättäjänä ilmanlämpöpumppu vähentää esimerkiksi siitepölyä sisäilmasta, mikä allergiaperheissä onkin merkittävä seikka ilmanlämpöpumpun hankintaan.
Ilmanlämpöpumppu poistaa myös sisäilman liiallista kosteutta etenkin kesäaikaan. Ilmanlämpöpumppu korvaa ilmastointilaitteen mainiosti, sillä se lisää huomattavasti viilennyksen tuomaa tehoa. Kosteudenpoisto ilmanlämpöpumpun avulla on erinomainen tapa pitää esimerkiksi mökin sisäilma miellyttävänä sekä se vähentää kosteudesta mahdollisesti aiheutuvia home- sekä lahovaurioiden syntyä.
Ilmalämpöpumpun tuottama lämpö on ympäristöystävällistä. Ilmanlämpöpumppu hyödyntää auringosta saamaa energiaa suoraan ulkoilmasta, joten sen avulla lämmitys- sekä jäähdyttäminen voi vähentää lämmitykseen kuluvaa energiaa jopa 30-40 prosenttia. Näin ollen lämmityksen hiilijalanjälki on merkittävästi pienempi verrattuna suoraan sähkölämmitykseen.
Ilmalämpöpumpun asennus
Omaan talouteen sopiva ilmanlämpöpumppu valitaan huoneiston koon mukaan. Lämmitettävät neliöt ratkaisevat ilmanlämpöpumpun vaatiman tehokkuuden. Esimerkiksi Panasonic NZ50TKE ilmalämpöpumppu on erinomainen valinta suuriin tiloihin. Pohjoisiin oloihin suunniteltu malli sopii erinomaisesti huonekaluhalliin, varastoon, teollisuuskiinteistöön, konesaliin tai vaikkapa traktoritalliin. Keskimääräisen kotitalouden lämmittää mainiosti pienempi Panasonicin NZ9SKE ilmalämpöpumppu.

Ilmalämpöpumpun asennus kannattaa jättää aina ammattilaisen tehtäväksi. Ilmanlämpöpumpun hinta koostuukin yksiköiden hinnasta sekä asennuksesta. Valtuutetut asentajat antavat takuun työlle, mikä mahdollistaa turvallisen ilmanlämpöpumpun käytön.

Kärkkäisen verkkokaupan ilmanlämpöpumput tarjoavat lämpöä tuleviin talviin sekä viilennystä kesähelteiden aikaan. Laadukkaan iIlmanlämpöpumpun hankkimista et tule koskaan katumaan!

Tuotteet: ( 1 - 47 / 47 )
Järjestä:
  • Panasonic Aquarea WH-MXC09H3E8 9kW Monoblock ilmavesilämpöpumppu, joka tuottaa kuumaa vettä suoraan ulkoyksiköltä sisälle, joten kylmäainekytkentöjä ja -lupia ei tarvita. Voit liittää lämpöpumpun osaksi kodin lämmitystä omatoimisesti.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4 900,00
    Teho, kW:9
    Luokka:Ulkoyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-SDC0709J3E5 Split ilmavesilämpöpumpun sisäyksikkö on 7-9kW ulkoyksikköihin sopiva High Performance J 1-vaihe -sarjan seinälle asennettava Bi-Bloc -yksikkö. Sopii Panasonic WH-UD07JE5 7kW ja WH-UD09JE5 9kW ulkoyksiköille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 985,00
    Sukupolvi:J
    Luokka:Sisäyksikkö
    Teho, kW:7-9
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-SDC09H3E8 9kW:n ulkoyksikön 3-vaiheinen High Performance H-sukupolven Split ilmavesilämpöpumpun älykäs Bi-Block -seinämallinen sisäyksikkö. 3kW vastuksella.
    Sopii käytettäväksi Panasonic WH-UD09HE8 9kW ulkoyksikön...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 060,00
    Teho, kW:9
    Luokka:Sisäyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-UD07JE5 7kW Split ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö R32 kylmäaineella. 1-vaiheinen High Performance J-sukupolven ulkoyksikkö sopii Panasonic All in One (WH-ADC0309J3E5) tai Bi-Block (WH-SDC0709J3E5) sisäyksikön kanssa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 975,00
    Sukupolvi:J
    Luokka:Ulkoyksikkö
    Teho, kW:7
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-UD09HE8 9kW Split ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö. 3-vaiheinen High Performance H-sukupolven ulkoyksikkö sopii käytettäväksi Panasonic All in One (WH-ADC0916H9E8) tai Bi-Bloc (WH-SDC09H3E8) sisäyksikön kanssa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 150,00
    Teho, kW:9
    Luokka:Ulkoyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-ADC0309J3E5C All in One J-sukupolven 1-vaihe 3-9kW Split ilmavesilämpöpumppujen sisäyksikkö 185 litraisella käyttövesivaraajalla. Sopii J sarjan 3-9kW ulkoyksiköille. Uusi kompaktimpi malli yläliitännällä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3 590,00
    Sukupolvi:J
    Luokka:Sisäyksikkö
    Teho, kW:3-9 kW
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 690,00
  • CLK674

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea CZ-NE3P on ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikön pohjavastus, joka varmistaa ulkoyksikköihin muodostuvan kondenssiveden sulatuksen myös talvikeleillä. Pakollinen lisävaruste kaikkiin Panasonicin ilmavesilämpöpumppumalleihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 120,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00
    Näytä vertailu
  • Sabiana CVP 3 seinämallin viilennyskonvektori (3,81kW) soveltuu erinomaisesti maaviileän käyttöön. Riittää arviolta 110m2 huonepinta-alan viilentämiseen. Ohjaus vain langallisella seinäsäätimellä. Ei sis. säädintä, venttiilejä, putkia,...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 590,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Sabiana CVP 3 seinämallin viilennyskonvektori (3,03kW) soveltuu erinomaisesti maaviileän käyttöön. Riittää arviolta 90m2 huonepinta-alan viilentämiseen. Ohjaus vain langallisella seinäsäätimellä. Ei sis. säädintä, venttiilejä, putkia, ...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 555,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Sabiana CVP 1 seinämallin viilennyskonvektori (1,87kW) soveltuu erinomaisesti maaviileän käyttöön. Riittää arviolta 55m2 huonepinta-alan viilentämiseen. Ohjaus vain langallisella seinäsäätimellä. Ei sis. säädintä, venttiilejä, putkia, ...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 510,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Sabiana CVP 2 seinämallin viilennyskonvektori (2,18kW) soveltuu erinomaisesti maaviileän käyttöön. Riittää arviolta 65m2 huonepinta-alan viilentämiseen. Ohjaus vain langallisella seinäsäätimellä. Ei sis. säädintä, venttiilejä, putkia, ...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 535,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Sabiana CVP-ECM 1 seinämallin viilennyskonvektori (2,0kW) EC-matalaenergiamoottorilla. Soveltuu erinomaisesti maaviileän käyttöön. Riittää arviolta 60m2 huonepinta-alan viilentämiseen. Ohjaus vain langallisella seinäsäätimellä, ei sis. toi...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 585,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Midea Mission Pro 12 -ilmalämpöpumpun ylkoyksikkö jäähdytykseen ja lämmitykseen. Midean malleista tutut ylivoimaiset ominaisuudet, kuten portaaton invertteriteknologia, silent-toiminto, energiaa jopa 80% säästävä valmiustila.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 669,00
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-ADC0309J3E5 All in One J-sukupolven 1-vaihe 3-9kW Split ilmavesilämpöpumppujen sisäyksikkö R32 kylmäaineella, jossa on 185 litrainen käyttövesivaraaja sisäänrakennettuna. Sopii J sarjan 3-9kW ulkoyksiköille, helppo asennus.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3 900,00
    Sukupolvi:J
    Luokka:Sisäyksikkö
    Teho, kW:3-9
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-ADC0916H9E8 9-16kW All in One H 1- ja 3-vaihe Split ilmavesilämpöpumppu 185L sisäyksikkö

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3 930,00
    Teho, kW:9-16
    Luokka:Sisäyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-MDC07J3E5 7kW Monoblock High Performance J 1-vaihe ilmavesilämpöpumppu, tuottaa kuumaa vettä suoraan ulkoyksiköltä sisälle, joten kylmäainekytkentöjä ja -lupia ei tarvita. Erinomainen lämpöpumppu rinnalle -tai pääläm...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3 690,00
    Sukupolvi:J
    Luokka:
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-MXC12H9E8 12kW Monoblock ilmavesilämpöpumppu, joka tuottaa kuumaa vettä suoraan ulkoyksiköltä sisälle, joten kylmäainekytkentöjä ja -lupia ei tarvita. Voit liittää lämpöpumpun osaksi kodin lämmitystä omatoimisesti.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5 480,00
    Teho, kW:12
    Luokka:Ulkoyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-MXC16H9E8 on 16kW Monoblock ilmavesilämpöpumppu, joka tuottaa kuumaa vettä suoraan ulkoyksiköltä sisälle, joten kylmäainekytkentöjä ja -lupia ei tarvita. Voit liittää lämpöpumpun osaksi kodin lämmitystä omatoimisesti.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6 580,00
    Teho, kW:16
    Luokka:Ulkoyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-SXC09H3E8 9kW:n ulkoyksikön 3-vaiheinen T-CAP H-sukupolven Split ilmavesilämpöpumpun älykäs Bi-Block -seinämallinen sisäyksikkö.
    Sopii käytettäväksi Panasonic WH-UX09HE8 9kW ulkoyksikön kan...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 075,00
    Teho, kW:9
    Luokka:Sisäyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-SXC12H9E8 12kW:n ulkoyksikön 3-vaiheinen T-CAP H-sukupolven Split ilmavesilämpöpumpun älykäs Bi-Block -seinämallinen sisäyksikkö.
    Sopii käytettäväksi Panasonic WH-UX12HE8 12kW ulkoyksikön k...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 480,00
    Teho, kW:12
    Luokka:Sisäyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-SXC16H9E8 on 16kW:n ulkoyksikön 3-vaiheinen T-CAP H-sukupolven Split ilmavesilämpöpumpun älykäs Bi-Block -seinämallinen sisäyksikkö.
    Sopii käytettäväksi Panasonic WH-UX16HE8 16kW ulkoyksikö...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 820,00
    Teho, kW:16
    Luokka:Sisäyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-UX09HE8 9kW Split ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö. 3-vaiheinen T-CAP H-sukupolven ulkoyksikkö sopii käytettäväksi Panasonic All in One (WH-ADC0916H9E8) tai Bi-Bloc (WH-SXC09H3E8) sisäyksikön kanssa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 530,00
    Teho, kW:9
    Luokka:Ulkoyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-UX12HE8 2kW Split ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö. 3-vaiheinen T-CAP H-sukupolven ulkoyksikkö sopii käytettäväksi Panasonic All in One (WH-ADC0916H9E8) tai Bi-Bloc (WH-SXC12H9E8) sisäyksikön kanssa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 780,00
    Teho, kW:12
    Luokka:Ulkoyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea WH-UX16HE8 16kW Split ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö. 3-vaiheinen T-CAP H-sukupolven ulkoyksikkö sopii käytettäväksi Panasonic All in One (WH-ADC0916H9E8) tai Bi-Block (WH-SXC16H9E8) sisäyksikön kanssa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3 440,00
    Teho, kW:16
    Luokka:Ulkoyksikkö
    Sukupolvi:H
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 009,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 681,00
    Näytä vertailu
  • Panasonic Split ilmavesilämpöpumppujen sisäyksikköihin sopiva vaihtoventtiilipaketti Panasonic Aquarea CZ-NV1, yhteensopiva Panasonicin H ja J -sarjan Split ilmavesilämpöpumpujen kanssa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Seinäpinta- tai upotusasennusssarja Sabiana CVP 3-4 puhallinkonvektoreille.
    Asennussarjaa voidaan käyttää asennuksiin, joissa on putkiyhteet suunniteltu tulevaksi konvektorin oikealta puolelta. Konvektorin voi kiinnittää asennussarjaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 220,00
    Näytä vertailu
  • Kondenssivesipumppu soveltuu yhteen Sabiana CVP- ja CVP-ECM viilennys/puhallinkonvektoreille. Jälkiasennus konvektoriin. Auttaa pumppaamaan viilennyskonvektoriin kertynyttä huoneilman kosteutta tehokkaammin konvektorista kondenssivesiputkeen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 215,00
    Näytä vertailu
  • Seinäpinta- tai upotusasennusssarja Sabiana CVP 1-2 puhallinkonvektoreille.
    Asennussarjaa voidaan käyttää asennuksiin, joissa on putkiyhteet suunniteltu tulevaksi konvektorin oikealta puolelta. Konvektorin voi kiinnittää asennussarjaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 72,90
    Näytä vertailu
  • Panasonic ilmavesilämpöpumppujen etäohjain Smart Cloud CZ-TAW1, sopii J ja H sarjan ilmavesilämpöpumpuille. Voit säätää ja seurata energiankulutustasi kännykän ja tabletin kautta. Vaatii lähiverkon, etäohjain mahdollistaa myös etähuollon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,00
    Näytä vertailu
  • Sabiana FV3S on 3-tieventtiili Sabiana CVP 1-2 mallien puhallinkonvektoreille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 120,00
    Näytä vertailu
  • Sabiana FV2S on 2-tieventtiili Sabiana CVP 1-2 mallien puhallinkonvektoreille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 90,00
    Näytä vertailu
  • EV250B-sarjan magneettiventtiili lämmitys- ja muihin matalapainejärjestelmiin. Koostuu 0-paine-eron 2/2-tiemagneettiventtiileistä avustetulla nostolla, eli ne on tarkoitettu erityisesti suljettuihin järjestelmiin, joissa paine-ero on pieni.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Näytä vertailu
  • IMI Hydronic Engineering linjasäätöventtiili STAD TA 3/8 PN20 TA52851-110 sopii käytettäväksi lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien toisiopuolella. Pitävä sulkutoiminto tekee järjestelmän huollosta helppoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    Näytä vertailu
  • Langallinen seinäsäädintermostaatilla Sabiana puhallinkonvektoreille, joissa on AC-puhallinmoottori. Ominaisuuksina löytyy puhallinnopeuden valinta ja lämmitys- tai jäähdytystoiminnon valinnat.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,00
    Näytä vertailu
  • Harmaa 10-14 EPDM (TET) kalvotiiviste sopii kierteettömiin reikiin levypaksuuksille 0,5-4,0 mm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,60
    Näytä vertailu
  • Monoblock ilmavesilämpöpumpuille soveltuva vaihtoventtiilipaketti Panasonic Aquarea PAW-3WYVLV-HW.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea CZ-TK1 on latauskierukallisen lämminvesivaraajan lämpötila-anturi ja anturitasku, joka soveltuu Panasonic ilmavesilämpöpumppujen lämpötilaohjaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,90
    Näytä vertailu
  • Panasonic Aquarea CZ-NE1P on H- ja J-sukupolven ilmavesilämpöpumppuihin sopiva ulkoyksikön pohjavastus, sulattaa ulkoyksikköihin muodostuvan kondenssiveden myös talvikeleillä. Pakollinen lisävaruste Panasonicin ilmavesilämpöpumpuissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 120,00
    Teho, kW:
    Näytä vertailu
  • Ilmastointilaite, jossa ei erillistä ulkoyksikköä. Helppo asennus, ei tarvitse kylmälupaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 790,00
    Näytä vertailu