- Etusivu /
- Pukeutuminen (19576) /
- Naiset (5997) /
- Urheiluvaatteet (1255) /
- Urheilualusvaatteet
Naisten urheilualusvaatteet
Naisten alusvaatteet urheiluun
Millaiset alusasut valitset liikuntaan? Vaikka treenivaatteet olisivat päällisin puolin kunnossa, hyvän urheiluvaatteen salaisuus piileekin vaatteiden alla. Naisten urheilualusvaatteet tukevat rintaa ja pitävät hien niin, etteivät paita tai housut kostu kiusallisella tavalla. Tärkeää on myös, etteivät alusvaatteet pääse hiertämään kosteaa ihoa ikävästi rikki. Alusvaatteiden pitää pysyä myös napakasti yllä kovasta menosta huolimatta!Liikuntaan vain urheilurintaliivit yllä!
Moni jaksaa sovitella ja ihastella erilaisilla teknisillä ominaisuuksilla sekä logoilla varustettuja urheiluvaatteita, mutta kun tulee aika kurkistaa päällysvaatteiden alle, innostus hiipuu. Kuitenkin pukeutuminen lähtee aina alusvaatteista ja vääränlaiset alusasut voivat jopa pilata liikunnan ilon tai hiertää arat paikat kipeäksi.
Jopa alushousuja tärkeämmät ovat hyvät, istuvat urheilurintaliivit. Kevyeen liikuntaan, reippaaseen kävelylenkkiin tai hyötyliikuntaan kelpaavat tavalliset rintaliivit, mutta kun kierrokset kovenevat ja hiki lisääntyy, hyviin urheiluliiveihin satsaaminen kannattaa. Suurin syy siihen, miksi urheilurintaliivejä karsastetaan, on niiden litistävä ominaisuus. Mikäli oman siluetin edustava vaikutus tuottaa huolta, kannattaa tutustua kohottavien ja topattujen urheilurintaliivien valikoimaan.
Nopeat ja vauhdikkaat liikkeet pistävät rinnat koville. Ne myös rasittavat rintojen kudoksia, joka voi aiheuttaa rinnoissa epämukavaa veltostumista. Puuttuva tuki aiheuttaa myös kipuja selässä, rintakehässä ja kaulassa. Oikeanlaiset, tukevat urheiluliivit ehkäisevät kaikkia näitä haittoja. Mitä suuremmat rinnat, sitä tärkeämpää hyvä tuki on.
Alushousut – valitse niin hyvät, ettet edes huomaa niitä
Alushousuilta odotetaan kahta lähes vastakkaista ominaisuutta – niiden tulisi olla niin napakat, että ne pysyvät jalassa ilman vähän väliä tapahtuvaa ylöskiskomista, mutta kuitenkin tarpeeksi löysät, jotta ne eivät hierrä, paina tai tunnu ikävältä. Urheilualushousujen tulisi tämän lisäksi pysyä kuivina hiestä huolimatta. Kosteat alushousut ovat paitsi ikävän tuntuiset, myös kiusallisen näköiset.
Erityisesti naisten tulisi huolehtia alapään bakteeritasapainosta. Lämmössä ja kosteudessa muhivat pöpöt voivat hangatessaan aiheuttaa lääkehoitoa vaativia tulehduksia. Siksi hygienia, alusvaatteiden pesu ja säännöllinen vaihtaminen ovat ensiarvoisen tärkeää. Nuoret naiset suosivat ohuiden trikoiden alla usein stringejä, mutta juuri ne ovat omiaan bakteerien kasvulle. Mikäli stringit ovat treenatessa välttämättömät, suosi muunlaisia alushousuja urheilun ulkopuolella.
Oikeanlaisten alusvaatteiden valitseminen ei ole sivuseikka, vaan ensiarvoisen tärkeää niin mukavuuden kuin terveydenkin kannalta. Pidä huolta itsestäsi ja nauti liikunnasta! Naisten urheilualusvaatteet löydät Kärkkäisen kattavasta valikoimasta. Tutustu verkkokaupan tarjontaan ja tilaa nyt! Kärkkäinen tarjoaa parhaat vaatteet ja varusteet monipuoliseen liikuntaan.
Naisten alusvaatteet urheiluun
Millaiset alusasut valitset liikuntaan? Vaikka treenivaatteet olisivat päällisin puolin kunnossa, hyvän urheiluvaatteen salaisuus piileekin vaatteiden alla. Naisten urheilualusvaatteet tukevat rintaa ja pitävät hien niin, etteivät paita tai housut kostu kiusallisella tavalla. Tärkeää on myös, etteivät alusvaatteet pääse hiertämään kosteaa ihoa ikävästi rikki. Alusvaatteiden pitää pysyä myös napakasti yllä kovasta menosta huolimatta!Liikuntaan vain urheilurintaliivit yllä!
Moni jaksaa sovitella ja ihastella erilaisilla teknisillä ominaisuuksilla sekä logoilla varustettuja urheiluvaatteita, mutta kun tulee aika kurkistaa päällysvaatteiden alle, innostus hiipuu. Kuitenkin pukeutuminen lähtee aina alusvaatteista ja vääränlaiset alusasut voivat jopa pilata liikunnan ilon tai hiertää arat paikat kipeäksi.
Jopa alushousuja tärkeämmät ovat hyvät, istuvat urheilurintaliivit. Kevyeen liikuntaan, reippaaseen kävelylenkkiin tai hyötyliikuntaan kelpaavat tavalliset rintaliivit, mutta kun kierrokset kovenevat ja hiki lisääntyy, hyviin urheiluliiveihin satsaaminen kannattaa. Suurin syy siihen, miksi urheilurintaliivejä karsastetaan, on niiden litistävä ominaisuus. Mikäli oman siluetin edustava vaikutus tuottaa huolta, kannattaa tutustua kohottavien ja topattujen urheilurintaliivien valikoimaan.
Nopeat ja vauhdikkaat liikkeet pistävät rinnat koville. Ne myös rasittavat rintojen kudoksia, joka voi aiheuttaa rinnoissa epämukavaa veltostumista. Puuttuva tuki aiheuttaa myös kipuja selässä, rintakehässä ja kaulassa. Oikeanlaiset, tukevat urheiluliivit ehkäisevät kaikkia näitä haittoja. Mitä suuremmat rinnat, sitä tärkeämpää hyvä tuki on.
Alushousut – valitse niin hyvät, ettet edes huomaa niitä
Alushousuilta odotetaan kahta lähes vastakkaista ominaisuutta – niiden tulisi olla niin napakat, että ne pysyvät jalassa ilman vähän väliä tapahtuvaa ylöskiskomista, mutta kuitenkin tarpeeksi löysät, jotta ne eivät hierrä, paina tai tunnu ikävältä. Urheilualushousujen tulisi tämän lisäksi pysyä kuivina hiestä huolimatta. Kosteat alushousut ovat paitsi ikävän tuntuiset, myös kiusallisen näköiset.
Erityisesti naisten tulisi huolehtia alapään bakteeritasapainosta. Lämmössä ja kosteudessa muhivat pöpöt voivat hangatessaan aiheuttaa lääkehoitoa vaativia tulehduksia. Siksi hygienia, alusvaatteiden pesu ja säännöllinen vaihtaminen ovat ensiarvoisen tärkeää. Nuoret naiset suosivat ohuiden trikoiden alla usein stringejä, mutta juuri ne ovat omiaan bakteerien kasvulle. Mikäli stringit ovat treenatessa välttämättömät, suosi muunlaisia alushousuja urheilun ulkopuolella.
Oikeanlaisten alusvaatteiden valitseminen ei ole sivuseikka, vaan ensiarvoisen tärkeää niin mukavuuden kuin terveydenkin kannalta. Pidä huolta itsestäsi ja nauti liikunnasta! Naisten urheilualusvaatteet löydät Kärkkäisen kattavasta valikoimasta. Tutustu verkkokaupan tarjontaan ja tilaa nyt! Kärkkäinen tarjoaa parhaat vaatteet ja varusteet monipuoliseen liikuntaan.
-
[ { "catentry_id" : "1109016001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382020", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_85 FF":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109016501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382006", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_80 G":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382014", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_85 DD":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381982", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_75 DD":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381980", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_75 D":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1109018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382010", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_85 C":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382004", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_80 FF":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381984", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_75 E":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109020001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382028", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_90 F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381986", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_75 F":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109021001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381990", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_75 G":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109021501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382022", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_90 D":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381994", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_80 C":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382016", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_85 E":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382030", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_90 G":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381988", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_75 FF":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382012", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_85 D":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382024", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_90 DD":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109025001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382002", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_80 F":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109025501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382018", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_85 F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381998", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_80 DD":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381992", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_80 B":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109027001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382000", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_80 E":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303381996", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_80 D":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382008", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_85 B":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1109028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108979001", "partNumber" : "303382026", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mono Print":"1" , "Koko_|_90 E":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383689111/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1093713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381926", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_75 E":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381930", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_75 FF":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381932", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_75 G":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381942", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 E":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381968", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 GG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381924", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_75 DD":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381958", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 DD":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381916", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_70 F":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381940", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 DD":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093717501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381920", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_70 G":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381960", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 E":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381934", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 B":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093719001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381948", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 G":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093719501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381914", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_70 E":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381946", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 FF":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381972", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90 DD":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381962", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093721501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381954", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 C":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093722001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381976", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90 F":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093722501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381978", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90 FF":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381974", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90 E":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381912", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_70 DD":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381970", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90 D":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381922", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_75 D":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381950", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 GG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381918", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_70 FF":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381928", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_75 F":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381938", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 D":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381952", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 B":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381964", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 FF":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093728001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381966", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 G":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381944", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 F":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381956", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85 D":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1093729501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093712501", "partNumber" : "303381936", "unitPrice" : "65,00 €", "unitPriceRaw" : "65.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_80 C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054383687018.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054383687018/panache-ultraperform-naisten-kaarelliset-urheiluliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1172596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362563", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_B75":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1172597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362565", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_B80":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362581", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_D80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172598001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362569", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_C70":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362589", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_E80":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172599001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362573", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_C80":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362575", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_C85":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362597", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_F80":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172600501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362579", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_D75":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172601001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362585", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_E70":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172601501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362601", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_G70":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362587", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_E75":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172602501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362593", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_F70":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172603001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362595", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_F75":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172603501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362583", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_D85":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172604001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362607", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_G85":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172604501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362567", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_B85":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172605001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362599", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_F85":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362571", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_C75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362603", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_G75":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362591", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_E85":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172607001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362605", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_G80":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1172607501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172556501", "partNumber" : "303362577", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tibetan Red":"1" , "Koko_|_D70":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8058132494916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8058132494916/shock-absorber-ultimate-run-padded-naisten-urheiluliivit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "675988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301843735", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_E65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "675989001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301843737", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_F65":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093078", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_A80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093080", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_B65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500952501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093074", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_A70":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500953001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093088", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_D65":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500953501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093084", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_C65":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500962001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093102", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_G75":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500962501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093076", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_A75":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500963001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093100", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_G70":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500963501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093110", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_G80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "500964001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "302093112", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_G85":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736179", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_D80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736197", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_F85":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736173", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_C85":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414299001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736175", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_D70":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736191", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_F70":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736167", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_C70":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736183", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_E70":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736171", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_C80":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414301501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736181", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_D85":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414302001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736195", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_F80":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736185", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_E75":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414303001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736161", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_B75":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736159", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_B70":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414304001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736163", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_B80":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414304501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736189", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_E85":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736169", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_C75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414305501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736187", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_E80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736177", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_D75":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414306501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736193", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_F75":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "414307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "414225001", "partNumber" : "301736165", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Silver":"1" , "Koko_|_B85":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin