Naisten parhaat urheilualushousut treeneihin

Urheiluvaatteet tekevät liikkumisesta mukavaa. Hengittävät ja kevyet materiaalit pitävät ihon kosteuden ja lämpötilan hyvänä koko urheilusuorituksen ajan. Urheilualusvaatteet ovat myös oleellinen osa hyvää treenihetkeä. On tärkeää, että alusvaatteet eivät hankaa tai hierrä. Siksi urheilualusvaatteet täytyy valita huolellisesti ja oikein. Kun valitset itsellesi ja harrastamallesi lajille sopivat urheilualushousut, huomaat, että treenaaminen on mukavampaa kuin ennen.

Valitse parhaat alushousut urheiluun

Parhaat urheilualushousut tuntuvat mukavalta päällä tai oikeastaan eivät tunnu lainkaan. Niiden täytyy olla oikean kokoiset, istua päälle hyvin ja tukevasti niin, että mistään kohdasta ei purista tai hierrä. Joustavat resorit, reunat ja saumat auttavat hyvän istuvuuden saavuttamisessa.

Urheilualushousujen materiaali hengittää ja siirtää kosteutta. Esimerkiksi polyesterisekoitteet tai tekniset kankaat pitävät ihon kuivana ja olon hyvänä kovassakin liikunnassa. Yksi suosittu materiaali on merinovilla, joka on kevyt, lämmin ja siirtää tehokkaasti kosteutta. Merinovilla on erinomainen materiaali ulkoiluun ja ulkoliikuntaan, sillä se pitää käyttäjän lämpimänä kylmälläkin säällä ja estää hikoilua.

Urheilualushousut tulee huoltaa pesuohjeiden mukaisesti. Näin ne pysyvät hyvässä kunnossa ja säilyttävät tekniset ominaisuutensa. Kaapissa kannattaa olla useammat urheilualushousut, jotta yhdet eivät joutuisi liian kovalle kulutukselle, koska alusvaatteita täytyy kuitenkin pestä aina käyttökertojen jälkeen.

Tyylikkäästi treeniin ja retkelle

Urheiluvaatteet ovat kokonaisuus, joka palvelee treenaajaa. Teknisten ominaisuuksien ansiosta ne tekevät urheilusta mukavaa. Lisäksi tyylikkyys antaa lisävirtaa ja intoa pukea vaatteet päälle ja lähteä liikkeelle.

Jokainen voi valita juuri itselleen sopivan urheilutyylin. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupasta voi valita saman valmistajan juoksuvaatteet, pyöräilyvaatteet tai golfvaatteet niin, että kaikki vaatteet sopivat keskenään yhteen. Eri brändien urheiluvaatteita voi myös yhdistellä, jotta kokonaisuus olisi toimiva ja päällä mukava.

Kannattaa myös muistaa, että urheiluvaatteita on hyvä olla useampia. Erityisesti urheiluun tarkoitettuja alusvaatteita ei voi olla liikaa, koska ne kuluvat käytössä ja niitä täytyy pestä useammin kuin muita urheiluvaatteita.

Kärkkäisen verkkokaupassa on naisten urheilualushousuja eri lajeja varten. Esimerkiksi pitkälahkeiset urheilualushousut sopivat pyöräilyyn, hipsterit voi pukea päälle joogaan mennessä ja stringit toimivat kuntosalilla treenatessa. Klikkaa siis itsesi verkkokauppaan ja nappaa ostoskoriin laadukkaat naisten urheiluvaatteet.

Tuotteet: ( 1 - 11 / 11 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,13
    -30%
    Norm.  35,90 €
    35,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    25,90
    -
    29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90