Leipominen on mukava harrastus

Leivontablogit tarjoavat meille tavallisille leipojille mitä upeampia itsevalmistettuja leivonnaisia. Leivonta on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana hurjaan suosioon juuri blogien avulla, mutta myös leivontatarvikkeiden runsaan kasvun kautta.

Kärkkäisen verkkokauppa on kotileipurin sekä leivonta-alan ammattilaisen unelmakauppa, sillä meiltä löytyvät niin tavalliseen, perusleipomiseen kuuluvat tuotteet sekä erikoisempiakin, vaativaan leivontaan tarkoitettuja tuotteita. Städer, Heirol sekä Wilton -tuotemerkit tuovat markkinoille kaiken, mitä leivonnassa tulet tarvitsemaan.

Leivontatarvikkeet kakkuvuoista piparimuotteihin
Leivontatarvikkeiksi luetaan kaikki sellainen, mikä edesauttaa joko makeiden tai suolaisten leivonnaisten valmistuksen. Suurimmat leivontatarvikkeet lienevät kakku- sekä piirakkavuoat, joiden avulla leipominen usein aloitetaan. Pienemmät leivontatarvikkeet auttavat sitten esimerkiksi leivonnaisten valmistamisessa sekä koristeluissa.

Jo pienemmälläkin leivontatarvikemäärällä voi kotileipuri pärjätä mainiosti. Esimerkiksi tavallisen kermaisen täytekakun valmistamiseen tarvitsee hankkia vain leivonta-astian, desimitan, kakkuvuoan, vatkaimen sekä pursotinvälineet. Näillä kakuntekijä voi loihtia jo upean ja maukkaan kermakakun siisteine pursotuksineen. Lisäämällä itselle hiukan haastetta kakun leipoja voi kokeilla valmistaa kakkuun itsetehdyt sokerimassakoristeet, lisätä pastaväreillä eri sävyjä kakun kerroksiin tai tehdä suklaakoristeita kakun pinnalle.

Leivontatarvikkeiden kirjo on niin monipuolinen, että niiden avulla voi toteuttaa melkeinpä mitä tahansa. Moni leivontablogin pitäjä onkin luonut itselleen ammatin omien taitojensa sekä monipuolisen leivontatarvikevalikoiman avulla. Leivonnaisten valmistamisessa on vain mielikuvitus rajana. Kakut ovatkin nykyään usein huomattavasti monipuolisempia, mitä aikaisempina vuosikymmeninä.

Kakkukoristeet kruunaavat kakut sekä muut leivonnaiset
Erilaiset kakkukoristeet tekevät tavallisesta karmakakusta tai sokerimassakakusta perinteisestä poikkeavan. Valmiilla kakkukoristeilla, kuten marsipaaniruusuilla tai erilaisilla hahmoilla kakkuun saa mukavaa vaihtelua, mutta koristeita voi helposti tehdä itsekin. Koristeita voi tehdä joko silikonisilla muoteilla tai käsin valmistaen.

Kakkukoristeet sopivat myös yksittäisten leivosten koristeluun. Esimerkiksi syötävät kakkukoristeet ovat suosittuja bebe-leivonnaisten tai mokkapalojen päällä. Myös pienemmät koristelurakeet, kuten strösselit, nonparellit tai värisokerit tuovat mukavaa vaihtelua leivonnaisten tai kakun pinnalle. Niiden avulla voi myös hiukan piilottaa tai kätkeä esimerkiksi hiukan poskelleen mennyttä kakun kermapursotusta.

Kärkkäisen verkkokaupan monipuolinen keittiötarvikevalikoima kattaa kaiken, mitä leivonnassa tarvitsee. Olitpa kotileipuri tai alan ammattilainen, hanki leivontatarvikkeet edullisesti meiltä. Toimitamme tuotteet edullisella sekä nopealla toimituksella vaikkapa koti ovellesi saakka!

Tuotteet: ( 13 - 24 / 616 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • Anodisoidusta alumiinista valmistettu irtopohjavuoka on ammattilaistenkin suosima. Alumiinin ansiosta kakku sekä kypsyy että jäähtyy nopeasti ja lopputulos on tasaisen kaunis.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • Heirol Premium huolella valikoitu leivontavuoka vaativalle tosileipojalle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
    Näytä vertailu
  • Anodisoidusta alumiinista valmistettu 6-kupin minikakkuvuoalla valmistat helposti kuusi samanmuotoista pikkukakkua kerralla. Alumiinin ansiosta kakku sekä kypsyy että jäähtyy nopeasti ja lopputulos on tasaisen kaunis.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
    Näytä vertailu
  • Suorateräinen, keskikokoinen lasta polypropeenikahvalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,50
    Näytä vertailu
  • Lékuén näppärää leivontamattoa voi käyttää sekä työalustana että leivinpaperin korvikkeena uunissa. Alusta on valmistettu 100 % platinasilikonista ja lasikuidusta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
  • Tarttumaton leivontavuoka Cake Cups 12 kpl.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
  • Anodisoidusta alumiinista valmistettu irtopohjavuoka on ammattilaistenkin suosima. Alumiinin ansiosta kakku sekä kypsyy että jäähtyy nopeasti ja lopputulos on tasaisen kaunis.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
  • Heirolin laadukkaat pursotinpussit soveltuvat myös ammattikäyttöön.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
2
1 2 3 Pagination Pages Ellipsis 52