LEGO

LEGOt löydät Kärkkäisen valtavasta valikoimasta Suomen edullisimpaan hintaan

Nykyään LEGO laajennetusta valikoimasta löydät lelun jokaisen tarpeisiin; oli kyseessä taapero, kouluikäinen tai vaikkapa aikuinen. LEGO-rakennussarjat ovat loistava lahjaidea sekä tytöille että pojille.

Kirk Kristiansen perusti aikoinaan vuonna 1932 Tanskassa LEGO Groupin. Nykyään yhtiön omistaa itse perustajan lapsenlapsi. LEGO on kasvanut pienestä puusepän pajasta nykyaikaiseksi kansainväliseksi yritykseksi ollen yksi maailman isoimmista lelujen valmistajista. Perinteinen LEGO palikka lanseerattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1958 ja kyseinen idea yhteen sopivista palikoista muovautui vuosien saatossa, mutta perimmäinen idea on silti sama vuosien jälkeenkin.

LEGOt ovat säilyttäneet suosionsa lasten suosikkileluina
LEGO-rakennussarjat ovat säilyttäneet jo vuosikymmeniä suosikkiasemansa lasten toiveleluina. LEGO-lelut ovat erinomaisia lahjoja kaikenikäisille leikkijöille. Legojen parissa viihtyvät niin vauvat kuin vaaritkin. Maailman suurimman leluvalmistajan, LEGO-Groupin valmistamat LEGO-tuotteet tarjoavat mahdollisuuden koota erilaisia rakennelmia joko pakkausten ohjeiden perusteella tai vapaasti omaa mielikuvitusta hyödyntäen.

LEGO Friends huvipuiston vuoristorata tarjoaa upeita leikkihetkiä lapsille. LEGO Friends -huvipuistoon kuljetaan lipunmyynnin kääntöporttien kautta, josta pääset jonottamaan vuoristorataan. Istahdat kyytiin, kytket valopalikan päälle ja pääset jännittävään matkaan. Huvipuistossa voit käydä myös maailmanpyörässä ihailemassa maisemia tai kieppua kohti maata huikeassa torniputouslaitteessa. Huvipuistossa hurvittelun lomassa voit herkutella yhdessä ystäviesi kanssa ja ostaa muistoksi hienoja valokuvia.

LEGO Ninjago Kohtalon aluksella pääset taas mukaan osallistumaan ninjakoulutukseen Wun valtavan lentävän aluksen kyydissä. Rakenna tämä mahtava alus, joka on varustettu koristeellisilla purjeilla, kätketyillä aseilla, kylpyhuoneella ja Wun makuuhuoneella. Harjoittele ninjaliikkeitäsi Wun dojolla tai löydä mahtavin ase - lasertyylinen osoitin. Nosta ankkuri ja lennä aluksellasi uusiin jännittäviin ninjaseikkailuihin!

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät edullisesti innostavat ja kehittävät rakennussarjat kaiken ikäisille rakentajille. Valikoimasta löydät helposti ja nopeasti suosituimmat LEGOt, kuten Star Wars, Super Mario, City, Minecraft ja Technic -sarjat. Hienot magneettisarjat tarjoavat mahdollisuuden oppia magnetismia ja yhdistellä mielikuvituksellisia muotoja ja värejä. Puiset sarjat auttavat taas toteuttamaan vaikka jännittäviä kuularatoja. Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Tuotteet: ( 169 - 180 / 523 )
Järjestä:
  • Kunnianosoitus Doctor Strangelle – LEGO® Marvel Kaikkein pyhin (76218) on moduuleista koostuva 3-kerroksinen setti, jossa tapahtuu koko rakennelman täydeltä, 360 asteen säteellä. Tämä rakennusprojekti on suunnattu Marvelin aikuisille faneille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 186,90
    Näytä vertailu
  • LEGO Creator

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    Näytä vertailu
  • Päästä huikea luovuutesi valloilleen tämän aikuisille suunnatun palkitsevan projektin parissa ja rakenna yksityiskohtainen Mandalorialaisen kypärän pienoismalli koristeeksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Näytä vertailu
  • Korkeuksissa kiitävä lelusetti herättää vuoden 1989 Batman™-elokuvan seikkailut eloon ikonisten hahmojen ja mahtavan Batwing-ilma-aluksen parissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Technic Mack® LR Electric Jäteauto on kiva lelu lapsille, jotka pitävät realistisilla toiminnoilla ja mekanismeilla varustetuista ajoneuvoista.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® City Avaruustutkimuskulkija ja vieras elämänmuoto lelusetti innostaa lapset tutkimaan uusia maailmoja. Setti sisältää avaruusmiehistön 2 minihahmoa ja 2 avaruusolennon hahmoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Creator 3in1 Kukkia kastelukannussa tuo väriä ja piristystä huoneen sisustukseen. Osista voi rakentaa myös kukkien koristaman kumisaappaan tai 2 lintua oksalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    Näytä vertailu
  • Leikkisetissä lapset saavat valita 2 eri rakennusmallin väliltä. Rakenna joko jäälohikäärme tai lohikäärmesoturi. Mukana on myös 5 minihahmoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
    Näytä vertailu
  • Innosta lapset oman kilpa-auton rakenteluun LEGO® Technic NASCAR® Next Gen Chevrolet Camaro ZL1 setin parissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,90
    Näytä vertailu
  • Minitalo on rakennussetti luontoretkistä ja roolileikeistä pitäville lapsille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
    Näytä vertailu
  • 8huonetta sisältävä leikkisetti on täynnä puuhaa. Se valloittaa yli 4-vuotiaat DreamWorks Animationin Gabbyn nukketalo ‑sarjan fanit taatusti.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 73,90
    Näytä vertailu
  • Ilahduta elokuvien ystävää aikuisille suunnatulla LEGO® Icons Dyyni Atreides Royal Ornithopter rakennussetillä, joka sisältää 8 elokuvasta tuttua hahmoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,90
    Näytä vertailu
15
1 Pagination Pages Ellipsis 14 15 16 Pagination Pages Ellipsis 44

LEGO