LEGO

LEGOt löydät Kärkkäisen valtavasta valikoimasta Suomen edullisimpaan hintaan

Nykyään LEGO laajennetusta valikoimasta löydät lelun jokaisen tarpeisiin; oli kyseessä taapero, kouluikäinen tai vaikkapa aikuinen. LEGO-rakennussarjat ovat loistava lahjaidea sekä tytöille että pojille.

Kirk Kristiansen perusti aikoinaan vuonna 1932 Tanskassa LEGO Groupin. Nykyään yhtiön omistaa itse perustajan lapsenlapsi. LEGO on kasvanut pienestä puusepän pajasta nykyaikaiseksi kansainväliseksi yritykseksi ollen yksi maailman isoimmista lelujen valmistajista. Perinteinen LEGO palikka lanseerattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1958 ja kyseinen idea yhteen sopivista palikoista muovautui vuosien saatossa, mutta perimmäinen idea on silti sama vuosien jälkeenkin.

LEGOt ovat säilyttäneet suosionsa lasten suosikkileluina
LEGO-rakennussarjat ovat säilyttäneet jo vuosikymmeniä suosikkiasemansa lasten toiveleluina. LEGO-lelut ovat erinomaisia lahjoja kaikenikäisille leikkijöille. Legojen parissa viihtyvät niin vauvat kuin vaaritkin. Maailman suurimman leluvalmistajan, LEGO-Groupin valmistamat LEGO-tuotteet tarjoavat mahdollisuuden koota erilaisia rakennelmia joko pakkausten ohjeiden perusteella tai vapaasti omaa mielikuvitusta hyödyntäen.

LEGO Friends huvipuiston vuoristorata tarjoaa upeita leikkihetkiä lapsille. LEGO Friends -huvipuistoon kuljetaan lipunmyynnin kääntöporttien kautta, josta pääset jonottamaan vuoristorataan. Istahdat kyytiin, kytket valopalikan päälle ja pääset jännittävään matkaan. Huvipuistossa voit käydä myös maailmanpyörässä ihailemassa maisemia tai kieppua kohti maata huikeassa torniputouslaitteessa. Huvipuistossa hurvittelun lomassa voit herkutella yhdessä ystäviesi kanssa ja ostaa muistoksi hienoja valokuvia.

LEGO Ninjago Kohtalon aluksella pääset taas mukaan osallistumaan ninjakoulutukseen Wun valtavan lentävän aluksen kyydissä. Rakenna tämä mahtava alus, joka on varustettu koristeellisilla purjeilla, kätketyillä aseilla, kylpyhuoneella ja Wun makuuhuoneella. Harjoittele ninjaliikkeitäsi Wun dojolla tai löydä mahtavin ase - lasertyylinen osoitin. Nosta ankkuri ja lennä aluksellasi uusiin jännittäviin ninjaseikkailuihin!

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät edullisesti innostavat ja kehittävät rakennussarjat kaiken ikäisille rakentajille. Valikoimasta löydät helposti ja nopeasti suosituimmat LEGOt, kuten Star Wars, Super Mario, City, Minecraft ja Technic -sarjat. Hienot magneettisarjat tarjoavat mahdollisuuden oppia magnetismia ja yhdistellä mielikuvituksellisia muotoja ja värejä. Puiset sarjat auttavat taas toteuttamaan vaikka jännittäviä kuularatoja. Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Tuotteet: ( 373 - 384 / 583 )
Järjestä:
  • Tutustuta lapset vauhdikkaaseen LEGO® Jurassic World lelusettiin, josta voi helposti rakentaa lentokentän, helikopterin, mönkijän ja T.rex ‑dinohahmon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Marvel Hulkbuster: Wakandan taistelu setin taipuisa hahmo tempaa lapset mukaansa Marvel Studiosin Avengers: Infinity War ‑elokuvasta tuttuihin seikkailuihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
  • Elokuvan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 innoittamasta setistä rakentuu Tylypahkan Tarvehuone ja dramaattinen pako sieltä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
  • Monipuolinen LEGO® City palokuntalelu sisältää huippumodernin paloauton, jossa on huikeita toimintoja, sekä 3minihahmoa ja lukuisia hauskoja tarvikkeita.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
  • Ikoninen vuoden 1989 Batmobile™, jossa mukana Batman™- ja The Joker™ ‑minihahmot sekä tarvikkeita hauskoihin mielikuvitusleikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
  • Anna luovuutesi puhjeta kukkaan ja loihdi aikuisille suunnatusta LEGO® Icons Kuivakukka-asetelma setistä näyttävä koriste kotiisi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
  • Hämiksen liikkuva päämaja innostaa huikean vauhdikkaisiin supersankariseikkailuihin. Päämajassa on tilaa tiimille ja ajoneuvoille. Mahtava ajoneuvosetti sopii yli 4-vuotiaille lapsille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
  • Baby Groot valloittaa tyylikkäillä tanssiliikkeillään!
    Marvel-fanit voivat rakentaa oman Grootinsa ja laittaa sen poseeraamaan ja esittämään suosikkitanssiliikkeensä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90

  • Lapset voivat rakentaa LEGO® Speed Champions Mercedes-AMG-tuplapakkauksen Mercedes-AMG G 63‑ ja Mercedes-AMG SL 63 ‑autolelut keräilyyn, leikkeihin ja koristeeksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Speed Champions BMW-tuplapakkauksesta lapset ja autofanit voivat rakentaa M4 GT3‑ ja M Hybrid V8 ‑autot leikkiin, koristeeksi ja kokoelmansa täydennykseksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    Näytä vertailu
32
1 Pagination Pages Ellipsis 31 32 33 Pagination Pages Ellipsis 49

LEGO