Taltat, tuurnat, meistit ja tampit

Taltta on modernin tekijän työkalu

Taltta oiva työkalu kaiverrusten, urien ja kolojen tekemiseen. Se onkin kiven- ja puunveiston tärkein työkalu, ja usein sitä käyttävät ammattilaiset työssään. Taltta on erinomainen työkalu myös kenen tahansa työkalupakkiin. Sitä voi käyttää monipuolisesti kalusteiden rakentamisesta järeiden puuliitosten tekemiseen. Jos tarvitset taltan, tsekkaa Kärkkäisen verkkokaupan valikoima. Sieltä löytyvät perustalttojen lisäksi kourutaltta, ruuvitaltta, kaiverrustaltta ja talttapuukko.

Mihin taltat ja tuurnat soveltuvat?

Talttaa tarvitaan runko- ja kalusteliitosten tekemiseen. Sillä saa tarkan ja kestävän puuliitoksen aikaiseksi. Lisäksi taltalla saa kätevästi siistittyä työnjälkeä. Esimerkiksi lattiaan tai terassin laudoitukseen tulevat puutulpat saa lyhennettyä samalle tasolle pinnan kanssa. Talttaa käytetään myös purkamisessa ja remontoinnissa, kuten puunpalojen sekä vanhojen saumojen irrottamisessa.

Taltan varsi on tavallisesti tehty sekamateriaalista, eli siinä on kumia sekä muovia. Näin varren pää kestää iskuja, mutta muut osat ovat pehmeämpiä, jotta niistä saa hyvän otteen. Usein halvimmissa taltoissa varsi on muovia. Muovin hyvä puoli on se, että se kestää hyvin myös vasaran iskuja, kun vasaraa käytetään apuna työstössä. Puuta käytetään nykyisin ammattilaisille suunnitelluissa taltoissa. Puuvartinen taltta onkin tavallisesti kalliimpi kuin muovi- tai sekamateriaalista tehty varsi.

Taltan terään kannattaa kiinnittää huomiota. Syvien kolojen tekemiseen tai ohuiden lastujen veistämiseen sopii viisteterä. Suorateräinen taltta, jossa ei ole reunaviisteitä, on valmistettu vasaralla lyömistä varten. Sitä sanotaankin timpurintaltaksi.

Tuurna sopii puolestaan pienten kappaleiden irrottamiseen ja kiinnittämiseen. Tuurna asetetaan irrotettavan tai kiinnitettävän kappaleen päälle ja sitä isketään pääosaan vasaralla. Iskuvoima pitää säätää aina tilanteen mukaisesti.

Säilytä taltat ja tuurnat oikein

Jotta työkalut pysyisivät pitkään käyttökelpoisina, ne pitää säilyttää oikein ja niitä pitää huoltaa. Kun taltta on hyvässä terässä, se toimii tehokkaasti ja tarkasti. Taltan säilytyksessä on keskeistä, että terä ei pääse tylsymään ja kolhiintumaan. Siksi sille kannattaa varata ihan omapaikka työkalujen joukkoon.

Työkalujen säilytykseen löytyy apua ja ratkaisuja myös Kärkkäisen verkkokaupasta. Kannattaa tarkistaa, mitä kategoria Työkalujen säilytys tarjoaa. Valikoimassa ovat muun muassa lokerikot, työkalupakit ja työkaluseinät.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 78 )
Järjestä:
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 75,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 57,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    36,90
    -
    38,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    33,00
    -
    39,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    25,90
    -
    31,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    17,90
    -
    21,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    15,90
    -
    23,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,60
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    9,90
    -
    19,90

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category