Tablet-tarvikkeet laajentamaan tablettisi käyttömahdollisuuksia
Sopivilla varusteilla tablet-tietokoneen käyttömahdollisuuksia ja käyttöikää on mahdollista kasvattaa tuntuvastikin. Tule tutustumaan Kärkkäisen verkkokaupan tarjontaan ja tilaa tablettiisi juuri sinun käyttötarkoituksiisi parhaiten sopivat varusteet sujuvoittamaan ja monipuolistamaan laitteesi toimintoja.

Eri tarvikkeiden käyttötarkoitukset
Tabletteihin on saatavilla monenlaisia tarvikkeita ja lisälaitteita, joilla voi suojata tablettia käytössä tulevilta kolhuilta ja naarmuilta ja näin pidentää sen käyttöikää. Suojatasku, panssarilasi, tabletin kuoret tai muu suojakotelo suojaavat tablettia kuljetuksessa ja esimerkiksi ulkokäytössä videoita kuvatessa. Tabletin kuoret antavat myös mahdollisuuden stailata laitteesta omannäköisen, mikä on hauska lisäbonus varustamiseen.

Saatavilla on myös tablet-teline autoon, työpöydälle tai seinälle sopivana versiona sujuvoittamaan työskentelyä, johon tablettia tarvitaan. Esimerkiksi automatkoilla navigointia helpottaa olennaisesti se, että tabletin saa kiinnitettyä autoon siten, että siitä voi miellyttävästi isommalta näytöltä seurata reittiohjeita samalla kun ajaa.

Tarvikkeiden avulla on myös mahdollista tehdä ylipäätään tabletin käyttökokemuksesta miellyttävämpi ja monipuolistaa sen käyttömahdollisuuksia. Sopivilla ja fiksusti valituilla tarvikkeilla tabletin voi jopa laajentaa kannettavaksi tietokoneeksi, joka kulkee helposti ja vaivattomasti mukana pienessä tilassa lähes missä vain. Esimerkiksi langaton näppäimistö tekee tabletilla kirjoittamisesta lähes yhtä helppoa kuin tietokoneella työskentelystä. Saatavilla on myös suojakuoriin yhdistettyjä näppäimistöjä. Kuoret voi myös usein asettaa niin, että ne toimivat pidikkeenä, jonka avulla tabletin saa tuettua pystyasentoon työskentelyn helpottamiseksi.

Myös tablettien muistia laajentavia muistikortteja on saatavilla netistä, tosin siinä tapauksessa tabletissa tulee olla Micro SD-korttipaikka niitä varteen. Myös muita apuvälineitä, kuten varavirtalähteitä, telakointiasemia tabletin yhdistämiseen isommalle näytölle, sekä erilaisia sovittimia ja adaptereita voi tilata netistä. Lisäksi ei tule unohtaa sellaisia tärkeitä varusteita kuin kuulokkeita. Kuulokkeet ovat erinomaiset musiikin tai äänikirjan kuuntelua tai vaikkapa elokuvan katselua varten muita häiritsemättä. Myös lisäkaiuttimet lisäävät tabletin käyttömahdollisuuksia.

Verkkokaupan tuotteet
Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa monenlaisia eri merkkisiin laitteisiin sopivia tablet-tarvikkeita, joiden avulla teet tabletilla työskentelystä ja muusta ajanvietteestä miellyttävämpää. Niiden avulla voit muokata tabletistasi juuri omannäköisesti, sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Verkkokaupan suosituimpiin tuotemerkkeihin kuuluvat esimerkiksi Targus, Apple, Wave ja Logitech. Targus valmistaa erilaisia suojakoteloita ja -pusseja sekä yksityisyyssuojasuotimia, joiden avulla voi suojata näytön sisällön ulkopuolisten katseilta esimerkiksi julkisilla paikoilla. Waven tuotteista saatavilla on muun muassa suojakoteloita ja panssarilaseja ja Applen tuotteista sen omien tablettien kanssa yhteensopivia sovittimia, suojakansia- ja koteloita sekä näppäimistöjä. Myös Logitechin näppäimistöjä on saatavilla verkkokaupassa.

Tule tutustumaan verkkokaupan tarvikevalikoimaan, valitse siellä olevista tuotteista juuri omiin käyttötottumuksiisi sopivat tarvikkeet ja lisälaitteet ja nosta tablettisi käyttömahdollisuudet kokonaan uudelle tasolle! Sitten voitkin asettua rennosti omalle kotisohvallesi ja uppoutua vaikkapa suosikkivideoidesi pariin.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 291 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 37,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00

1
1
Category
2
Category
3
Category
4
Category
5
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category