- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9592) /
- Retkeily (2548) /
- Retkivalaisimet
Retkivalaisimet
Otsalamppu ja muut retkeilijän valaisimet
Tehokas otsalamppu on jokaisen pimeässä liikkuvan luottotavara. Hyvä otsalamppu valaisee riittävän tehokkaasti ja tekee siten liikkumisen luonnossa tai pihalla turvalliseksi ja miellyttäväksi. Kun jokainen kivi ja kanto on helposti nähtävissä, helpottuu liikkuminen erilaisissa maastoissa ja liikkuja voi keskittää huomionsa muihin asioihin.Otsalamppu suunnistukseen ja muuhun retkeilyyn
Paras otsalamppu on sellainen, joka on monipuolinen kaikenlaisiin käyttötilanteisiin. Ladattava otsalamppu sopii vaativaankin käyttöön. Led-otsalamppu on sikäli loistava valinta, että sen käyttöikä on pidempi, eikä sitä tarvitse ladata missään välissä. Pidemmän toiminta-ajan lisäksi ne kestävät myös iskuja perinteisiä hehkulamppuja paremmin sekä kuumenevat vähemmän.
Otsalampputesti osoittaa, että aina lampun Lumen-luvut eivät kerro kaikkea. Erilaisiin käyttötarkoituksiin paras lamppu löytyy kokeilemalla. Otsalamppuvertailu onnistuu vaikka kaupan hyllyjen välissä testailemalla.
Varsinkin suunnistuksen juoksuosuuksilla on tärkeää, että otsalamppu pysyy kunnolla päässä. Myös lampun keveys ja kestävyys ovat tärkeitä ominaisuuksia.
Parhaat otsalamppumerkit ovat muun muassa Ledlenser, Nitecore ja Petzl. Niiden valikoimissa on runsaasti vaihtelua ja valinnanvaraa. Verkkokaupastamme löydät kattavan valikoiman juuri näiden merkkien otsalamppuja ja muita valaisimia.
Muut valaisimet retkelle ja luontoon
Otsalampun lisäksi retkeilijällä on hyvä olla muita valaisimia käytössään. Tehokas taskulamppu tuo apua moniin pimeisiin tilanteisiin. Taskulamppuja löytyy halvoista kalliisiin ja himmeämmistä tehokkaampiin. Perustaskulampulla selviää lyhytkestoisesta käytöstä esimerkiksi kotipihalla tai liiterissä käydessään.
Vaativampiin käyttötilanteisiin kannattaa taskulamppukin valita huolella. Paras taskulamppu on mahdollisimman helppo kuljettaa mukana ja valaisee riittävällä teholla. Led-taskulamppu kestää vanhanaikaista taskulamppua paremmin käytössä kolhuja eikä kuumene samalla tavoin.
Taskulampun lisäksi muut retkivalaisimet lisäävät retkeilyn turvallisuutta ja mukavuutta pimeänä aikana. Retki- ja myrskylyhdyt valaisevat leiriä ja kestävät hyvin huonojakin keliolosuhteita.
Valaisimille on olemassa myös koko joukko erilaisia tarveikkeita niin kiinnitykseen kuin kuljetukseen ja lataamiseenkin.
Valaisinten tärkeitä ominaisuuksia
Otsalamppua tai käsivalaisinta etsiessä kannattaa ensin miettiä, millaiseen käyttöön valaisin tulee. Itse valaisimessa kannattaa kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin:
• Valoteho (Lumenia)
• Valokeilan kantama
• Valovoima
• Käyttöaika
Myös lampun koko ja paino ovat merkityksellisiä. Otsalampussa tärkeää on myös sen kiinnitysominaisuudet ja se, kuinka hyvin se istuu ja pysyy päässä. Vedenpitävyys on myös syytä

-
[ { "catentry_id" : "175251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175232501", "partNumber" : "101680848", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710364/petromax-hk500-varaosasarja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710364/petromax-hk500-varaosasarja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435710364/petromax-hk500-varaosasarja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435710364/petromax-hk500-varaosasarja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710364/petromax-hk500-varaosasarja.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "175249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175232001", "partNumber" : "101680841", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435791011/petromax-hk500-helox-hehkusukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435791011/petromax-hk500-helox-hehkusukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435791011/petromax-hk500-helox-hehkusukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435791011/petromax-hk500-helox-hehkusukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435791011/petromax-hk500-helox-hehkusukka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "809806501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "809486501", "partNumber" : "102725056", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005561660/fenix-usb-c--kaapeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005561660/fenix-usb-c--kaapeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005561660/fenix-usb-c--kaapeli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005561660/fenix-usb-c--kaapeli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005561660/fenix-usb-c--kaapeli.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "175251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175233501", "partNumber" : "101680853", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710814/petromax-hk150-varalasi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710814/petromax-hk150-varalasi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435710814/petromax-hk150-varalasi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435710814/petromax-hk150-varalasi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710814/petromax-hk150-varalasi.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "809802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "809474501", "partNumber" : "102725032", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005561547/fenix-micro-usb--kaapeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005561547/fenix-micro-usb--kaapeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005561547/fenix-micro-usb--kaapeli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005561547/fenix-micro-usb--kaapeli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005561547/fenix-micro-usb--kaapeli.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "175067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175055501", "partNumber" : "101680839", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710753/petromax-hk350-500-varalasi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710753/petromax-hk350-500-varalasi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435710753/petromax-hk350-500-varalasi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435710753/petromax-hk350-500-varalasi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710753/petromax-hk350-500-varalasi.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "415351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "415348501", "partNumber" : "102097880", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435721100/feuerhand-276-myrskylyhdynpoltin-sydamella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435721100/feuerhand-276-myrskylyhdynpoltin-sydamella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435721100/feuerhand-276-myrskylyhdynpoltin-sydamella.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435721100/feuerhand-276-myrskylyhdynpoltin-sydamella.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435721100/feuerhand-276-myrskylyhdynpoltin-sydamella.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "908801001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "908656001", "partNumber" : "102982223", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413323261/4living-myrskylyhty.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413323261/4living-myrskylyhty.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413323261/4living-myrskylyhty.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413323261/4living-myrskylyhty.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413323261/4living-myrskylyhty.jpg" } } ]Väri:
-
[ { "catentry_id" : "175250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175233001", "partNumber" : "101680847", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710494/petromax-hk150-hehkusukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710494/petromax-hk150-hehkusukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435710494/petromax-hk150-hehkusukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250435710494/petromax-hk150-hehkusukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250435710494/petromax-hk150-hehkusukka.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ahkiot ja pulkat 8 kpl
- Ahkioiden ja pulkkien tarvikkeet 11 kpl
- Metsäsukset 7 kpl
- Lumikengät 24 kpl
- Lumikenkien tarvikkeet 1 kpl
- Liukulumikenkien tarvikkeet 5 kpl
- Liukulumikengät 3 kpl
- Eräsauvat 10 kpl
- Vaellussauvat 11 kpl
- Vaellussauvojen tarvikkeet 3 kpl
- Metsäsuksien ja liukulumikenkien siteet 9 kpl
-
- Kuksat 23 kpl
- Juomapullot 79 kpl
- Retkikeittimet 102 kpl
- Retkikeittimien tarvikkeet 44 kpl
- Retkikeittimien kaasut ja polttonesteet 26 kpl
- Retkikattilat ja retkipaistinpannut 44 kpl
- Retkikattiloiden ja retkipannujen tarvikkeet 5 kpl
- Retkikahvipannut ja suodattimet 23 kpl
- Ruokailuvälineet 74 kpl
- Ruoanlaittosetit 2 kpl
- Retkeilyn vedenpuhdistus 25 kpl
- Retkiruoka 117 kpl
-
- Teltat 92 kpl
- Telttojen tarvikkeet 63 kpl
- Makuupussit 66 kpl
- Täytettävät makuualustat 50 kpl
- Makuualustat ja retkipatjat 30 kpl
- Makuualustojen hyttysverkot 5 kpl
- Makuualustan tarvikkeet 8 kpl
- Riippumatot 16 kpl
- Riippumattojen lisätarvikkeet 45 kpl
- Retkipöydät ja tuolit 15 kpl
- Tarpit ja laavut 17 kpl
- Retkityynyt 18 kpl
- Retkisängyt 11 kpl
- Matkalakanat 16 kpl
- Telttakamiinat ja tarvikkeet 25 kpl