- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (8711) /
- Retkeily (2350) /
- Retkeily suunnistus (80) /
- Käsikäyttöiset kompassit
Käsikäyttöiset kompassit
Käsikäyttöiset kompassit retkeilyyn ja suunnistukseen
Käsikäyttöinen kompassi tai tuttavallisemmin pelkkä kompassi on tiettävästi saanut alkunsa Kiinassa jo useita satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua. Euroopassa ja Arabimaissa ensimmäiset dokumentoidut maininnat kompassista ovat noin 1200-luvulta. Tämä hyvin yksinkertainen keksintö on edelleen tänäkin päivänä erittäin hyödyllinen esimerkiksi retkeilijälle.Miksi kompassia edelleen tarvitaan
Suunnistusharrastuksessa käsikäyttöinen kompassi taikka peukalokompassi luonnollisesti ovat ainoita sallittuja apuvälineitä kompassin ja otsalampun lisäksi. Mutta kompassin omistamisesta, mukana kuljettamisesta ja käytön osaamisesta on taatusti hyötyä myös tavalliselle retkeilijälle, kalastajalle, metsästäjälle, marjastajalle tai kenelle tahansa maastossa liikkuvalle.
Turhaan ei sanota, että ”suunnistus on kansalaistaito.” Teknisistä apulaitteista, kuten GPS-laitteista, älypuhelimista ja -kelloista on varmasti hyötyä suunnistamisessa, mutta jos ja kun tekniikka pettää, akku loppuu tai sattuu muuta odottamatonta, voi perinteinen kompassi ja kartta sekä perussuunnistustaito pelastaa ihmisiä tukalilta tilanteilta.
Käsikompassimalleja on erilaisia
Normaaliin käyttöön suositellaan lähtökohtaisesti aina niin kutsuttua levykompassia. Siinä on riittävän suuri taustalevy suunnanottamisen helpottamiseksi, selkeä neularasia, suuntakehä ja kompassineula. Levykompassissa on myös usein selkeitä mitta-asteikkoja helpottamaan kartan mittasuhteiden sekä etäisyyksien hahmottamiseen. Monessa levykompassissa on suurennuslasi helpottamaan pienempien karttamerkkien lukemista.
Peukalokompassi ja muut kevennetyt kompassit ovat aktiivisia suunnistusharrastajia ja kilpasuunnistajia varten. Normaaliin arkikäyttöön ne voivat olla liian pelkistettyjä. Niin sanottua marssikompassia käytetään muun muassa armeijassa ja tällaisesta kompassista on siis tilan säästämiseksi jätetty taustalevy pois.
Kompassin käyttö
Kompassin käyttö on lopulta hyvin yksinkertaista, mutta se vaatii harjoittelua ja rutiinia taidon säilymiseksi myös hankalammissa olosuhteissa, kuten sateessa, pimeässä tai vaikkapa väsyneenä. Suunnan ottaminen on yksi tärkeä osa kompassinkäyttöä, mutta aivan yhtä merkityksellistä on oppia pitämään suunta ja lukemaan karttaa, koska lähellekään aina kompassisuunta ei ole sama asia kuin fiksuin ja paras suunnistusreitti.
Kompassin ohella tarvitaan myös alueen kartta ja mielellään järkevässä mittakaavassa. Myös otsalamppu on jokaisen retkeilijän ja suunnistajan lähes välttämätön apuväline kaikkina vuodenaikoina. Otsalamppu helpottaa suunnan ottamista ja kartan lukemista, mutta myös auttaa kiintopisteiden ja maaston hahmottamisessa muita otsalampun hyötyjä tietenkään väheksymättä.
Tervetuloa kompassi ja retkeilytarvike- ja välineostoksille Kärkkäiselle!

-
[ { "catentry_id" : "197457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197447501", "partNumber" : "101720452", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860195488/silva-field-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860195488/silva-field-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860195488/silva-field-kompassi.jpg" } ]
Silva Field kompassi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "711246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711194501", "partNumber" : "102576847", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201578/silva-arc-jet-360-right-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201578/silva-arc-jet-360-right-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860201578/silva-arc-jet-360-right-kompassi.jpg" }, { "catentry_id" : "711248001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711194501", "partNumber" : "102576857", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201561/silva-arc-jet-360-right-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201561/silva-arc-jet-360-right-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860201561/silva-arc-jet-360-right-kompassi.jpg" } ]
Silva Arc jet 360 right kompassi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "711247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711195001", "partNumber" : "102576849", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201585/silva-arc-jet-s-right-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201585/silva-arc-jet-s-right-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860201585/silva-arc-jet-s-right-kompassi.jpg" }, { "catentry_id" : "711247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711195001", "partNumber" : "102576853", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201592/silva-arc-jet-s-right-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201592/silva-arc-jet-s-right-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860201592/silva-arc-jet-s-right-kompassi.jpg" } ]
Silva Arc jet s right kompassi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "711192501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711189501", "partNumber" : "102576851", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201615/silva-arc-jet-left-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201615/silva-arc-jet-left-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860201615/silva-arc-jet-left-kompassi.jpg" }, { "catentry_id" : "711193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711189501", "partNumber" : "102576855", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201608/silva-arc-jet-left-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860201608/silva-arc-jet-left-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860201608/silva-arc-jet-left-kompassi.jpg" } ]
Silva Arc jet left kompassi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "197457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197447001", "partNumber" : "101720453", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860194849/silva-ranger-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860194849/silva-ranger-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860194849/silva-ranger-kompassi.jpg" } ]
Silva Ranger kompassi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "64336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64259001", "partNumber" : "100196122", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418536000052/retki-suunnistuskompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418536000052/retki-suunnistuskompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418536000052/retki-suunnistuskompassi.jpg" } ]
Retki suunnistuskompassi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "197456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "197446501", "partNumber" : "101720451", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860194726/silva-expedition-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318860194726/silva-expedition-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318860194726/silva-expedition-kompassi.jpg" } ]
Silva Expedition kompassi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1065031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065021501", "partNumber" : "103197843", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5035288103650_1/summit-gp-sx1-kompassi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5035288103650_1/summit-gp-sx1-kompassi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5035288103650_1/summit-gp-sx1-kompassi.jpg" } ]
Summit GP-SX1 kompassi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50 €★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kuksat 26 kpl
- Juomapullot 69 kpl
- Retkikeittimet 96 kpl
- Retkikeittimien tarvikkeet 34 kpl
- Retkikeittimien kaasut ja polttonesteet 18 kpl
- Retkikattilat ja retkipaistinpannut 33 kpl
- Retkikattiloiden ja retkipannujen tarvikkeet 5 kpl
- Retkikahvipannut ja suodattimet 20 kpl
- Ruokailuvälineet 65 kpl
- Ruoanlaittosetit 1 kpl
- Retkeilyn vedenpuhdistus 27 kpl
- Retkiruoka 112 kpl
-
- Teltat 77 kpl
- Telttojen tarvikkeet 57 kpl
- Makuupussit 68 kpl
- Täytettävät makuualustat 37 kpl
- Makuualustat ja retkipatjat 28 kpl
- Makuualustojen hyttysverkot 4 kpl
- Makuualustan tarvikkeet 7 kpl
- Riippumatot 18 kpl
- Riippumattojen lisätarvikkeet 48 kpl
- Retkipöydät ja tuolit 7 kpl
- Tarpit ja laavut 18 kpl
- Retkityynyt 15 kpl
- Retkisängyt 8 kpl
- Matkalakanat 15 kpl
- Telttakamiinat ja tarvikkeet 16 kpl