Reppujakkarat eräilyyn

Reppujakkara on erittäin kätevä retkeilyvaruste – Samaan reppuun, johon mahtuu kaikki tarpeellinen aina eväistä vaihtovaatteisiin ja muihin tarvittaviin tarvikkeisiin ja välineisiin, kuten retkikirveeseen, on integroitu myös tuoli taikka jakkara. Vaikka retkijakkaroiden toimintaperiaate onkin aina lähes sama, on sekä reppuosissa että jakkaroissa eroja.

Reppujakkara eri käyttötarkoituksissa

Reppujakkaran käyttö yhdistetään kenties helpoiten talvikalastukseen ja pilkkimiseen, eikä tuo ajatus ole tietenkään mitenkään kaukainen. Reppujakkara on erittäin kätevä kuljettaa pilkkiretken aikana joko selässä taikka ahkiossa yhdessä jääkairan ja muiden varusteiden kanssa.

Lähes yhtä usein reppujakkara mielletään myös metsästykseen ja varsinkin taukonuotiolla istuskeluun. Reppujakkara on tämän lisäksi aivan erinomainen varuste vaikkapa jänis-, kauris taikka hirvipassissa, kun metsästäjä joutuu olemaan pitkiäkin aikoja hiljaa paikoillaan.

Normaalin kalastus- ja metsästyskäytön lisäksi reppujakkaraa voi soveltaa hyvin laajasti muihinkin tilanteisiin. Aivan tavallisella retkellä ystävien taikka perheen kanssa, rallia tai vaikkapa suunnistusta tai hiihtoa maastossa katsottaessa ja niin edelleen.

Reppujakkaran ominaisuuksia

Hyvä reppujakkara on luonnollisesti tehty hyvistä materiaaleista, jotka pitävät veden ulkopuolellaan vähintäänkin kohtalaisesti. Huomiota kannattaa säilytystilojen ohella kiinnittää erityisesti vetoketjuihin ja muihin taskujen sulkumekanismeihin – Kestävätkö ne vettä, pakkasta ja kovaa rasitusta?

Vaikka reppujakkaraa ei ole tarkoituskaan kantaa vastaavia matkoja kuin esimerkiksi päiväreppua tai rinkkaa, eivätkä sen kanto-ominaisuudet niiden tasolla olekaan, on hyvä kannettavuus silti reppujakkaran hyve. Selkäosan pehmusteet olkaviilekkeiden ja mahdollisen lantiovyön ohella vaikuttavat tähän merkittävästi.

Toisaalta parhaimmat reppujakkarat ovat ominaisuuksiltaan, kuten keveydeltään, vedenpitävyydeltään, pehmustuksiltaan niin pitkälle hiottuja, että sellaista voi mielellään kantaa tilanteen mukaan pidempiäkin matkoja. Tavaraakin mukaan voi mahtua runsaasti, sillä suurimmissa reppujakkaroissa säilytystilaa voi olla yli 40 litraa.

Käyttömukavuuden ja riistan säikkymisen vuoksi monessa reppujakkarassa jakkaraosan pystyputket ovat pehmustettuja. Joissakin reppujakkaroissa on jopa jonkinlainen selkänoja taikka -tuki. Tällainen voi jo tuntua ylimääräiseltä luksukselta, mutta pitkän jaloittelun ja kylmässäkin istumisen jälkeen ominaisuus voi tuntua hyvinkin perustellulta.

Kaikki retkeilyyn ja eräilyyn

Reppujakkaroiden ohella löydät Kärkkäisen tavarataloista ja verkkokaupasta kaiken metsästykseen, eräretkeilyyn sekä kalastukseen edullisesti laajoista valikoimista. Tervetuloa ostoksille!

Tuotteet: ( 1 - 21 / 21 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    -32%
    Norm.  59,00 €
    39,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    99,00
    -
    129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90