Puukko metsästykseen, eräretkeilyyn, kalastukseen ja työkäyttöön

Puukko on yksi vanhimmista tunneituista työkaluista, sillä sen juuret ovat jo kivikaudella. Määritelmällisesti puukkoon kuuluu yksiteräinen kärkiosa, joka kiinnittyy siinä olevasta karasta puukon kahvaan. Nykypuukkoja on saatavilla hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin, joskin yleispuukot ovat käyttäjien kesken kaikista suosituimpia.

Puukkoja erilaisiin käyttötarkoitukseen

Metsästyspuukotkin käsittävät yleispuukkojen ohella jo useita erikoispuukkotyyppiä: Saatavilla on nylkypuukkoja sekä riistan suolistukseen sopivia puukkoja. Vuolemista harrastaville on omia puukkomalleja, samoin kalastajille. Rakennus- ja remonttikäyttöön tarkoitettuja yleispuukkoja löytyy myös laaja kirjonsa.

Puukkoja ostetaan myös paljon lahjana ja esimerkiksi keräilytuotteina ja jopa koruiksi. Monella armeijan käyneellä aliupseeri- tai reserviupseerikoulun kurssipuukko tai niin sanottu sissipuukko on voinut päätyä joko käyttöpuukoksi tai muistoesineeksi. Hyvin huollettuna puukko voi olla samalla noita molempia.

Puukkomateriaaleissa iso kirjo luonnon- sekä synteettisiä materiaaleja

Puukon terä on yleensä terästä, mutta toki muoviteräisiäkin puukkoja markkinoille on tullut erilaisten muoviyhdisteiden kehittyessä entistä kestävimmiksi. Terän ominaisuuksissa sen teroitus- ja terävänä pysyminen ovat kestävyyden ohella tärkeimmät ominaisuudet. Toki terän muoto säilyy edelleen tärkeänä tekijänä, kun mietitään puukon käyttötarkoitusta. Niin sanottua hiiliteräspuukkoa pidetään nimenomaan teroitettavuuden ja hyvässä terässä pysymisen kannalta erinomaisena valintana, mutta terävalintana se vaatii myös käyttäjältä huolellista terän kuivaamista ruosteen estämiseksi.

Puukon kahvan rakenne voi olla hyvinkin monimutkainen ja eri materiaaleista työstetty. Mitä laadukkaampia materiaaleja, enemmän työstämistä ja jopa koristelua kahva on vaatinut sitä arvokkaampi kokonaisuudesta tulee. Puusta tai jopa luusta työstetyt kahvat vaativat myös huoltamista, kuten esimerkiksi säännöllistä öljyämistä.

Myös synteettisillä kahvoilla on omat suosijansa. Kumi- tai muovipinnat eivät vaadi huoltoa ja usein nämä materiaalit ovat myös edullisempia vaihtoehtoja. Moni ammattikäyttäjä suosii kumisia tai muovisia puukonkahvoja myös parempien pito-ominaisuuksien vuoksi.

Puukon ostaminen Kärkkäiseltä itselle tai lahjaksi

Kärkkäisen monipuolisesta valikoimasta löytyy monipuolisesti vaihtoehtoja jokaisen käyttötarkoitukseen – ostitpa puukon lahjaksi tai omaan käyttöön. Useimmiten puukon käyttöönotto ei vaadi mitään sen kummempia toimenpiteitä – korkeintaan tehdasrasvojen puhdistuksen. Puhtaasti työkäyttöön tarkoitetut puukot löydät Käsityökalut-kategoriasta ja keittiökäyttöön Keittiö ja taloustavaran Veitset -kategoriasta.

Tuotteet: ( 121 - 132 / 137 )
Järjestä:
  • Perinteistä leukumallistoa on täydennetty sormisuojallisilla malleilla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90
    Näytä vertailu
  • Tämä ERÄ-lehden metsästyspuukkotestin voittajamalli on yksi suosituimmista Marttiinin metsästyspuukoista.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 68,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    13,90
    -
    14,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kokonsa ja muotoilunsa ansiosta tämä lapinleuku on erinomainen yleispuukko, joka sopii niin erämiehille kuin metsästäjillekin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
    Näytä vertailu
  • Bouneri-veitsi on nimensä mukaisesti tarkoitettu lihan erottamiseen luista. Käyrä terä on valmistettu ensiluokkaisesta terässeoksesta. Turvallisuus on ollut etusijalla Swibo-veitsisarjaa suunniteltaessa. Terän pituus on 13 cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu

  • Valmistettu korkealaatuisesta ruostumattomasta teräksestä. Retkipuukko soveltuu erinomaisesti patikointiin ja retkeilyyn.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu
  • Monikäyttöinen, kunnon eräpuukko, jonka muotoiltu kahva on valmistettu komposiittimateriaalista.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    Näytä vertailu
  • Perinteinen Ilves-puukko, joka sopii kooltaan erityisesti naisten ja nuorten käteen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90
    Näytä vertailu
  • Kalanperkauksen moniosaaja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
11
1 Pagination Pages Ellipsis 9 10 11 12