Papiljotit ja papiljottitarvikkeet

Papiljotit antavat kestävät kiharat

Moni muistaa äitinsä tai isoäitinsä käyneen illalla unten maille papiljotit päässä, jotta vaivalla hankittu permanentti jaksaisi kannattaa kiharoita mahdollisimman pitkään. Papiljotit saatetaankin mieltää vanhanaikaiseksi, mutta se ei pidä täysin paikkansa! Papiljotit ovat näppärä keino kiharoiden tekemiseen ja ylläpitämiseen tänäkin päivänä. Valikoima on vain kasvanut ja monipuolistunut. Papiljotit edullisesti ja helposti Kärkkäiseltä.

Papiljotit ovat keinoa saada kestävät kiharat

On monta tapaa saada kauniit ja kestävät kiharat. Osa suosii suoristus-, laine- ja kreppirautoja kiharoiden teossa, osa taas käärii hiuksensa lämpörulliin. Toisille riittää se, että nukkuu yönsä tiukat letit päässä. Papiljotit on takavuosilta tutut, mutta yhä käyttökelpoiset välineet helppojen kiharoiden hankintaan.

Muistoja herättävien, sähkönsinisien tai vaaleanpunaisten tarrapapiljottien valikoimaan ei tarvitse tyytyä. Hiustenhoitoon tarkoitettujen papiljottien valikoima on runsastunut ja nykyaikaistunut. Erilaisia papiljottivaihtoehtoja löytyy markkinoilta vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi patukkapapiljotti, vaahtomuovi papiljotit, sametti papiljotit – kaikki nämä sekä paljon muuta löydät Kärkkäisen kattavasta valikoimasta.

Hellävaraiset papiljotit eivät vaaranna hiusta

Samettipintaiset papiljotit ja lämpörullat ovat hellävaraiset myös hennoille hiuksille, mutta vahvan ja paksun tukan omaava uskaltaa käyttää myös tehokkaita tarrapapiljotteja. Terveen hiuksen omaavankin kannattaa kuitenkin kammata hiukset siistiksi ja sileäksi ennen papiljottien asettamista. Näin varmistetaan, etteivät papiljotit juutu tukkaan kiinni.

Semettipapiljotit vaativat kiinnittimen pysyäkseen tukassa. Tämä voi tehdä päästä raskaan. Myös papiljottien asettamien voi tuntua haastavalta. Hellävarainen ja pehmeä vaahtomuovipapiljotti sopii keskipitkille ja pitkille hiuksille. Vaahtomuovipapiljotin ympärille suositellaan kierrettäväksi sen halkaisijan paksuinen hiusosio, joten paksut hiukset vaativat useita papiljotteja. Vaahtomuovipapiljotit ovat mukavan pehmeät, joten niitä voi käyttää myös nukkuessa.

Taipuisat hiuspatukoila saa loihdittua todella upeat kiharat. Mitä vähemmän asetat hiuksia yhdelle patukalla, sitä tiiviimmät kiharat saat aikaan. Jos haluat isompia kiharoita, laita yhteen patukkaan isompi osio hiuksia. Rullaaminen aloitetaan kosteiden hiusten latvasta kohti päälakea. Lopuksi patukan päät taitetaan tiiviiksi silmukaksi. Muotoilutuotteilla kiharoista saa kestävämmät. Kiharoiden annetaan kuivua itsekseen tai ne kuivataan föönillä. Tämän jälkeen patukat rullataan auki ja viimeistellään kampaus hiuslakalla.

Tuotteet: ( 1 - 30 / 30 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,10
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,60