Naisten alusvaatteet ja kerrastot

Alusvaatteet tekevät naisen

Pukeutuminen alkaa alusasujen valinnasta: rintaliivien tai alushousujen ei tulisi kuultaa häiritsevästi vaatteiden alta. Vartalonmyötäisen juhlamekon alle voi pukea muotoilevan bodyn.

Oikean kokoiset alushousut
Naisten alusasuilta haetaan upean ulkonäön lisäksi mukavuutta ja käytännöllisyyttä. Puuvilla tuntuu ihanalta ihoa vasten, mutta vaatii pyykissä 60 asteen pesuohjelman, jotta lika irtoaisi kokonaan. Puhtaus on alusvaatteissa erittäin tärkeää, joten alushousut tulisi vaihtaa päivittäin.

Alushosujen tulisi istua napakasti, mutta hiertämättä tai puristamatta. Liian pienet alushousut kiristävät ikävästi ja taikovat vyötärölle sekä peppuun tarpeettomia makkaroita. Oikeankokoiset alushousut näyttävät hyvältä vartalolla kuin vartalolla, mutta mikä tärkeintä, myös tuntuvat mukavalta päällä. Älä tuijota kokolappua, alushousujen valintaan on paljon pätevämpiä ohjeita.

Rintaliivit ovat päällä päivittäin
Naisen ikääntyessä ja vartalon muuttuessa myös rinnanympärys sekä kuppikoko muokkautuu. Ikääntymisen lisäksi rinnan muotoa muovaa muun muassa painon vaihtelu, raskaus sekä imetys. Rintaliivejä valitessa kannattaakin välillä tarkistuttaa mittansa ammattitaitoisella rintaliivimyyjällä tai pukeutumisneuvojalla.

Kuppikoon lisäksi rintaliivien istuvuuteen vaikuttaa kupin muoto, mahdollinen kaarituki sekä liivien malli. Oma maku on paras suunnannäyttäjä rintaliivien valinnassa. Yksi pitää ehdottomasti napakkuudesta, jolloin liikkuminen ja urheileminen on helpompaa. Toinen pitää tunteesta ”kuin ei mitään olisi päällä.” Kolmas arvostaa rintaliivien sensuellia ulkonäköä tai trendikästä muotoilua.

Rintaliivejä ei kannata aliarvioida, ovathan liivit naisen päällä päivittäin murrosiästä vanhuuteen asti. Jos liivit eivät istu tai tunnu miellyttäviltä päällä, olo saattaa olla ikävä koko päivän ajan. Itselle sopiva muoto ja koko löytyy vain testaamalla! Kun miellyttävä malli on löytynyt, myös rintaliivit voi halutessaan klikata ostoskoriin netistä ja verkkokaupoista.

Lisää muotoilua alusvaatteilla
Juhlamekon tai muun vartalonmyötäisen asun alle voi hakea lisää istuvuutta muotoilevilla alusvaatteilla. Muotoilevat alushousut, bodyt tai korsetit lisäävät asun näyttävyyttä ja tuovat kantajalleen ryhtiä. Ne tuovat kantajalleen itsevarmuutta tärkeässä työ- tai juhlatilaisuudessa.

Muotoilevia alusvaatteet sopivat kaikenlaisille vartaloille. Trendikkäinä alusasuina ne kuuluvat jokaisen edustavan naisen vaatekaappiin. Vartaloa muotoilevat asut kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta, eikä ihme, niiden vaikutus esimerkiksi mekon istuvuuteen on silmiinpistävä.

Lämpöä kerrastosta
Kauniiden alusvaatteiden soisi olla esillä joka päivä, mutta meille suomalaisille valitettavan tuttu on pitkä ja kylmä talvi. Sitä vastaan voi kuitenkin suojautua lämpimillä aluspaidoilla ja pitkillä alushousuilla. Vartalonmyötäiset pitkikset ja legginsit sujahtavat huomaamattomasti myös farkkujen alle. Legginsit ovat omiaan myös rennoksi kotiasuksi – villasukat vain kaveriksi ja syksyn koleat kelit voi ottaa vastaan takkatulen äärellä, lämpimän teen höyrytessä kupissa.

Kauniit ja käytännölliset naisten alusasut tilaat helposti ja huolettomasti Kärkkäisen verkkokaupan kautta!

Tuotteet: ( 1 - 12 / 706 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta

    Näytä vertailu
  • Meine Thermal kerrastopaita

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,16
    Vaatteen koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Black

    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Naiset Gambell Thermal Leggingsit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,75
    Housujen koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Periscope
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Naiset Meryl Base Layer Bottoms Alushousut

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,45
    Housujen koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Black
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Naiset Radiav Thermal Bottoms Alushousut

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,83
    Housujen koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Black
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Naisten pitkähihainen kerrastopaita

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,78
    Vaatteen koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Dark Purple/Festival Fuchsia
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tyylipuhtaat 60 denierin mikrokuituvarrettomat sukat tarjoavat tyyliä, lämpöä ja hengittävyyttä. Korkealaatuiset, kestävät ja joustavat. Saatavilla eri väreissä. Kohota kokoelmasi mukavuudella ja eleganssilla!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,29
    Offer:99435

  • 20 den Classic-sukkahousut: Eleganssia 9 värissä. Vahvistetut kestävyyden varmistamiseksi, puolimattapintaiset sukkahousut, täydellinen istuvuus. Koot S:stä 4XL:ään. Ihanteelliset päivittäiseen käyttöön tai työasuihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    3,65
    -
    3,95

    Ecru

    Graphite

    Deep Tan

1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 59