- Etusivu /
- Pukeutuminen (19416) /
- Vauvat (353) /
- Paidat ja mekot
Vauvojen paidat ja mekot
Vauvan paidat ja mekot arkeen tai juhlaan
Vauvan paidat ja mekot tuovat pienen pukemiseen vaihtelua. Erilaiset kuosit ja värit ilahduttavat pukijan lisäksi myös vauvaa. Olipa kyseessä arkivaatteet tai juhliin mekon etsiminen verkkokauppa tarjoaa monipuolisesti vaihtoehtoja koko perheen pukeutumiseen. Vauvan ja taaperon kanssa niin mekkoja kuin arkipaitojakin saattaa sotkuisuuden vuoksi kulua useampia päivän aikana. Siksi on järkevää hankkia useampia käyttövaatteita.Juhlavaatteet vauvalle
Paremmat paidat ja juhlamekot eivät aina ole se helpoin ostoslistan asia. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä nopeammin lapsi myös kasvaa ulos vanhoista vaatteistaan. Juhlavaatteitakaan ei silloin voi välttämättä ostaa odottamaan kovin paljoa etukäteen. Onneksi Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa hurjan määrän vaihtoehtoja nopealla toimituksella.
Vauvan juhlavaatteet sekä niiden värit ja kuosit vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Vauvan kesämekko kukkineen ja pitseineen onkin aivan toista maata kuin vaikkapa joulumekko, joka saattaa olla valmistettu paksusta sametista tai villakankaasta.
Poikavauvan juhlavaatteissa on samaa vaihtelua kuin tyttövauvojenkin, mutta se ei silti ole niin huomattavaa. Poikavauvan juhlapaita on helposti samanlainen kesällä ja talvella. Pienen vauvan juhlavaatteita voi helposti varioida erilaisilla asusteilla. Esimerkiksi ensikengät tai erilaiset tossut tuovat vaatetukseen luonnetta.
Vauvan omiin juhliin, ristiäisiin, kastemekot ja muut kastepäivän asusteet tuovat asiaan kuuluvaa juhlallisuutta. Kastemekko sopii sekä tyttö- että poikavauvalle, ja laadukas kastemekko kestää usean sukupolvenkin ajan.
Pitkähihaiset ja lyhythihaiset paidat vauvalle
Kasvavalle ja kehittyvälle vauvalle on tärkeää olla sopivia vaatteita. Bodyt ja paidat lämmittävät vauvaa silloinkin, kun vauva lasketaan sylistä tai sängystä lattialle. Lattialla vauvan vaatteiden on tärkeää lämpimänä pitämisen lisäksi olla sellaisia, että ne helpottavat liikkumaan opettelemista.
Värikkäät sukat voivat toimia vauvalla lelujen tavoin – ne innostavat koskettamaan niitä. Ensimmäisiä vauvan liikkumisen alkeita ovatkin omien varpaiden tutkiminen. Myös makuulla kääntyminen on tärkeä taito, jotta myöhemmin voi lähteä liikkumaan ensin ryömien, sitten kontaten ja lopulta kävellen.
Kärkkäisen verkkokauppa on koko perheen kauppa aina vauvasta vaariin! Monipuolinen valikoima takaa sen, että jokainen löytää itselleen tarpeellisia ja tärkeitä asioita. Verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden ja tilaukset toimitetaan nopeasti perille.
Vauvan paidat ja mekot arkeen tai juhlaan
Vauvan paidat ja mekot tuovat pienen pukemiseen vaihtelua. Erilaiset kuosit ja värit ilahduttavat pukijan lisäksi myös vauvaa. Olipa kyseessä arkivaatteet tai juhliin mekon etsiminen verkkokauppa tarjoaa monipuolisesti vaihtoehtoja koko perheen pukeutumiseen. Vauvan ja taaperon kanssa niin mekkoja kuin arkipaitojakin saattaa sotkuisuuden vuoksi kulua useampia päivän aikana. Siksi on järkevää hankkia useampia käyttövaatteita.Juhlavaatteet vauvalle
Paremmat paidat ja juhlamekot eivät aina ole se helpoin ostoslistan asia. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä nopeammin lapsi myös kasvaa ulos vanhoista vaatteistaan. Juhlavaatteitakaan ei silloin voi välttämättä ostaa odottamaan kovin paljoa etukäteen. Onneksi Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa hurjan määrän vaihtoehtoja nopealla toimituksella.
Vauvan juhlavaatteet sekä niiden värit ja kuosit vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Vauvan kesämekko kukkineen ja pitseineen onkin aivan toista maata kuin vaikkapa joulumekko, joka saattaa olla valmistettu paksusta sametista tai villakankaasta.
Poikavauvan juhlavaatteissa on samaa vaihtelua kuin tyttövauvojenkin, mutta se ei silti ole niin huomattavaa. Poikavauvan juhlapaita on helposti samanlainen kesällä ja talvella. Pienen vauvan juhlavaatteita voi helposti varioida erilaisilla asusteilla. Esimerkiksi ensikengät tai erilaiset tossut tuovat vaatetukseen luonnetta.
Vauvan omiin juhliin, ristiäisiin, kastemekot ja muut kastepäivän asusteet tuovat asiaan kuuluvaa juhlallisuutta. Kastemekko sopii sekä tyttö- että poikavauvalle, ja laadukas kastemekko kestää usean sukupolvenkin ajan.
Pitkähihaiset ja lyhythihaiset paidat vauvalle
Kasvavalle ja kehittyvälle vauvalle on tärkeää olla sopivia vaatteita. Bodyt ja paidat lämmittävät vauvaa silloinkin, kun vauva lasketaan sylistä tai sängystä lattialle. Lattialla vauvan vaatteiden on tärkeää lämpimänä pitämisen lisäksi olla sellaisia, että ne helpottavat liikkumaan opettelemista.
Värikkäät sukat voivat toimia vauvalla lelujen tavoin – ne innostavat koskettamaan niitä. Ensimmäisiä vauvan liikkumisen alkeita ovatkin omien varpaiden tutkiminen. Myös makuulla kääntyminen on tärkeä taito, jotta myöhemmin voi lähteä liikkumaan ensin ryömien, sitten kontaten ja lopulta kävellen.
Kärkkäisen verkkokauppa on koko perheen kauppa aina vauvasta vaariin! Monipuolinen valikoima takaa sen, että jokainen löytää itselleen tarpeellisia ja tärkeitä asioita. Verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden ja tilaukset toimitetaan nopeasti perille.
-
[ { "catentry_id" : "1402051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401467001", "partNumber" : "303611324", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Sheer Bliss":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401467001", "partNumber" : "303611326", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sheer Bliss":"7" , "Koko_|_62":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401467001", "partNumber" : "303611328", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sheer Bliss":"7" , "Koko_|_68":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401467001", "partNumber" : "303611330", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"3" , "Väri_|_Sheer Bliss":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401467001", "partNumber" : "303611332", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Sheer Bliss":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401467001", "partNumber" : "303611334", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Sheer Bliss":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416219501", "partNumber" : "303667403", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"2" , "Koko_|_62":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416475001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416219501", "partNumber" : "303667401", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"2" , "Koko_|_56":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416475501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416219501", "partNumber" : "303667407", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"2" , "Koko_|_74":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416476001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416219501", "partNumber" : "303667405", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"2" , "Koko_|_68":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416476501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416219501", "partNumber" : "303667411", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"3" , "Koko_|_86":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416477001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416219501", "partNumber" : "303667409", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Birch":"2" , "Koko_|_80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235001", "partNumber" : "303668683", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Sky Gray":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416326501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235001", "partNumber" : "303668693", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Sky Gray":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235001", "partNumber" : "303668687", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sky Gray":"5" , "Koko_|_68":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235001", "partNumber" : "303668685", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sky Gray":"5" , "Koko_|_62":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235001", "partNumber" : "303668691", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Sky Gray":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235001", "partNumber" : "303668689", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"3" , "Väri_|_Sky Gray":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412432501", "partNumber" : "303666151", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Deauville Mauve":"6" , "Koko_|_50":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412899501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412432501", "partNumber" : "303666155", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Deauville Mauve":"6" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412432501", "partNumber" : "303666153", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"5" , "Väri_|_Deauville Mauve":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412432501", "partNumber" : "303666159", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"6" , "Väri_|_Deauville Mauve":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412432501", "partNumber" : "303666157", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Deauville Mauve":"6" , "Koko_|_68":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412432501", "partNumber" : "303666161", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"5" , "Väri_|_Deauville Mauve":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401479501", "partNumber" : "303611268", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sheer Bliss":"6" , "Koko_|_68":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401479501", "partNumber" : "303611270", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"3" , "Väri_|_Sheer Bliss":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401479501", "partNumber" : "303611272", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Sheer Bliss":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401479501", "partNumber" : "303611274", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Sheer Bliss":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401479501", "partNumber" : "303611264", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Sheer Bliss":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401479501", "partNumber" : "303611266", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sheer Bliss":"6" , "Koko_|_62":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401551501", "partNumber" : "303614023", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_62":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401551501", "partNumber" : "303614025", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_68":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401551501", "partNumber" : "303614027", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_74":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401551501", "partNumber" : "303614029", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401551501", "partNumber" : "303614021", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_56":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401551501", "partNumber" : "303614031", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Turtledove":"2" , "Koko_|_86":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401491001", "partNumber" : "303611900", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Coconut Milk":"7" , "Koko_|_62":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401491001", "partNumber" : "303611902", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_68":"6" , "Väri_|_Coconut Milk":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401491001", "partNumber" : "303611904", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"3" , "Väri_|_Coconut Milk":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402191501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401491001", "partNumber" : "303611906", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Coconut Milk":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401491001", "partNumber" : "303611898", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Coconut Milk":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401491001", "partNumber" : "303611908", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Coconut Milk":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416212501", "partNumber" : "303666599", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"10" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416212501", "partNumber" : "303666597", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"4" , "Väri_|_Peyote Melange":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416212501", "partNumber" : "303666603", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"4" , "Väri_|_Peyote Melange":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416212501", "partNumber" : "303666601", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"10" , "Koko_|_68":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416212501", "partNumber" : "303666595", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"9" , "Väri_|_Peyote Melange":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416212501", "partNumber" : "303666605", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"4" , "Väri_|_Peyote Melange":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456001", "partNumber" : "303609523", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"9" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456001", "partNumber" : "303609525", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"9" , "Koko_|_68":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456001", "partNumber" : "303609527", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"5" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456001", "partNumber" : "303609529", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"4" , "Väri_|_Festival Bloom":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456001", "partNumber" : "303609519", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"8" , "Väri_|_Festival Bloom":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456001", "partNumber" : "303609521", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"4" , "Väri_|_Festival Bloom":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414670501", "partNumber" : "303686765", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"7" , "Koko_|_62":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414670501", "partNumber" : "303686767", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"7" , "Koko_|_68":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414826001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414670501", "partNumber" : "303686763", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_56":"2" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414670501", "partNumber" : "303686773", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414670501", "partNumber" : "303686769", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_74":"2" , "Väri_|_Punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414670501", "partNumber" : "303686771", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456501", "partNumber" : "303609539", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"4" , "Väri_|_Plum Perfect":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401979001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456501", "partNumber" : "303609541", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"4" , "Väri_|_Plum Perfect":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456501", "partNumber" : "303609531", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"8" , "Väri_|_Plum Perfect":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456501", "partNumber" : "303609533", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"4" , "Väri_|_Plum Perfect":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456501", "partNumber" : "303609535", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Plum Perfect":"9" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401456501", "partNumber" : "303609537", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Plum Perfect":"9" , "Koko_|_68":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413025501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412450001", "partNumber" : "303666967", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"4" , "Väri_|_Summer Sand":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412450001", "partNumber" : "303666965", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Summer Sand":"5" , "Koko_|_50":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412450001", "partNumber" : "303666971", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Summer Sand":"5" , "Koko_|_68":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413027001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412450001", "partNumber" : "303666969", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Summer Sand":"5" , "Koko_|_62":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412450001", "partNumber" : "303666975", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"4" , "Väri_|_Summer Sand":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412450001", "partNumber" : "303666973", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"4" , "Väri_|_Summer Sand":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412449501", "partNumber" : "303666955", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413025001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412449501", "partNumber" : "303666953", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_50":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412449501", "partNumber" : "303666959", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_68":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412449501", "partNumber" : "303666957", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_62":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412449501", "partNumber" : "303666963", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_80":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413029001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412449501", "partNumber" : "303666961", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_74":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235501", "partNumber" : "303668727", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Abyss":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416329501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235501", "partNumber" : "303668731", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_68":"7" , "Väri_|_Abyss":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416330001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235501", "partNumber" : "303668729", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_62":"8" , "Väri_|_Abyss":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235501", "partNumber" : "303668735", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Abyss":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235501", "partNumber" : "303668733", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"3" , "Väri_|_Abyss":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416235501", "partNumber" : "303668737", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Abyss":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401902001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401432001", "partNumber" : "303608931", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Limestone":"7" , "Koko_|_62":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401432001", "partNumber" : "303608933", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_68":"7" , "Väri_|_Limestone":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401903001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401432001", "partNumber" : "303608935", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"3" , "Väri_|_Limestone":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401432001", "partNumber" : "303608937", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Limestone":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401432001", "partNumber" : "303608929", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Limestone":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401432001", "partNumber" : "303608939", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Limestone":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401436001", "partNumber" : "303609031", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"8" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401436001", "partNumber" : "303609033", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401436001", "partNumber" : "303609035", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Medium Blue Denim":"8" , "Koko_|_62":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401436001", "partNumber" : "303609037", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Medium Blue Denim":"8" , "Koko_|_68":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401874001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401436001", "partNumber" : "303609039", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"4" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401436001", "partNumber" : "303609041", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"4" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1266217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265801001", "partNumber" : "303429042", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"5" , "Väri_|_Peyote Melange":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265801001", "partNumber" : "303429052", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Peyote Melange":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265801001", "partNumber" : "303429046", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"5" , "Koko_|_62":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265801001", "partNumber" : "303429050", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"3" , "Väri_|_Peyote Melange":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265801001", "partNumber" : "303429044", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Peyote Melange":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265801001", "partNumber" : "303429048", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"5" , "Koko_|_68":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401453501", "partNumber" : "303609395", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"6" , "Väri_|_Festival Bloom":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401453501", "partNumber" : "303609397", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"5" , "Väri_|_Festival Bloom":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401453501", "partNumber" : "303609387", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"9" , "Väri_|_Festival Bloom":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401453501", "partNumber" : "303609389", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"5" , "Väri_|_Festival Bloom":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401945501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401453501", "partNumber" : "303609391", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"11" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401453501", "partNumber" : "303609393", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"11" , "Koko_|_68":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414673501", "partNumber" : "303686645", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414673501", "partNumber" : "303686641", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_74":"5" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414673501", "partNumber" : "303686643", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"4" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414673501", "partNumber" : "303686637", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"5" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414673501", "partNumber" : "303686639", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"5" , "Koko_|_68":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414861501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414673501", "partNumber" : "303686635", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_56":"4" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414866001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414674501", "partNumber" : "303686685", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"8" , "Koko_|_62":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414674501", "partNumber" : "303686687", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"8" , "Koko_|_68":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414674501", "partNumber" : "303686683", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Pinkki":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414674501", "partNumber" : "303686693", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Pinkki":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414674501", "partNumber" : "303686689", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_74":"4" , "Väri_|_Pinkki":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414674501", "partNumber" : "303686691", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Pinkki":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416220001", "partNumber" : "303667511", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_62":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416220001", "partNumber" : "303667509", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416220001", "partNumber" : "303667515", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_74":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416479001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416220001", "partNumber" : "303667513", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_68":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414676001", "partNumber" : "303686883", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"5" , "Koko_|_62":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414676001", "partNumber" : "303686887", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_68":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414676001", "partNumber" : "303686881", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_56":"4" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414736001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1414676001", "partNumber" : "303686893", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414676001", "partNumber" : "303686889", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_74":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414676001", "partNumber" : "303686891", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"5" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401464001", "partNumber" : "303611168", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_50":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401464001", "partNumber" : "303611170", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_56":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402078501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401464001", "partNumber" : "303611172", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402079001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401464001", "partNumber" : "303611174", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_68":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401464001", "partNumber" : "303611176", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"4" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401464001", "partNumber" : "303611178", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463501", "partNumber" : "303611164", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Baked Clay":"1" , "Koko_|_74":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463501", "partNumber" : "303611166", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Baked Clay":"1" , "Koko_|_80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463501", "partNumber" : "303611156", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Baked Clay":"1" , "Koko_|_50":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463501", "partNumber" : "303611158", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Baked Clay":"1" , "Koko_|_56":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463501", "partNumber" : "303611160", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Baked Clay":"1" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401463501", "partNumber" : "303611162", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Baked Clay":"1" , "Koko_|_68":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401459001", "partNumber" : "303609587", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Coronet Blue":"1" , "Koko_|_74":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401459001", "partNumber" : "303609589", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Coronet Blue":"1" , "Koko_|_80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401459001", "partNumber" : "303609579", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Coronet Blue":"1" , "Koko_|_50":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401459001", "partNumber" : "303609581", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Coronet Blue":"1" , "Koko_|_56":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401993501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401459001", "partNumber" : "303609583", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Coronet Blue":"1" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401459001", "partNumber" : "303609585", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Coronet Blue":"1" , "Koko_|_68":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401458001", "partNumber" : "303609571", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Almond":"1" , "Koko_|_62":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401458001", "partNumber" : "303609573", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Almond":"1" , "Koko_|_68":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401458001", "partNumber" : "303609575", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Almond":"1" , "Koko_|_74":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401988001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401458001", "partNumber" : "303609577", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Almond":"1" , "Koko_|_80":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401458001", "partNumber" : "303609567", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Almond":"1" , "Koko_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401458001", "partNumber" : "303609569", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Almond":"1" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613310001", "partNumber" : "101441088", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" , "Koko_|_45cm":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253048/the-first-garment-is-a-white-wrap-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/the-first-garment-is-a-white-wrap-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "613331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613310001", "partNumber" : "101441089", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_50cm":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg" }, { "catentry_id" : "613332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613310001", "partNumber" : "101441090", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" , "Koko_|_56cm":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg" }, { "catentry_id" : "613334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613310001", "partNumber" : "101441091", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" , "Koko_|_62cm":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253048/ensivaate-valkoinen-kietaisupaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613310501", "partNumber" : "101441092", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" , "Koko_|_45cm":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/ensivaate-vaaleanpunainen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/ensivaate-vaaleanpunainen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253086/ensivaate-vaaleanpunainen-kietaisupaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253086/first-outfit-pink-wrap-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253086/ensivaate-vaaleanpunainen-kietaisupaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/ensivaate-vaaleanpunainen-kietaisupaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/first-outfit-pink-wrap-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "613337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613310501", "partNumber" : "101441093", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_50cm":"1" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/first-outfit-pink-wrap-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/first-outfit-pink-wrap-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253086/ensivaate-vaaleanpunainen-kietaisupaita.jpg" }, { "catentry_id" : "613339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613310501", "partNumber" : "101441094", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" , "Koko_|_56cm":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/first-outfit-pink-wrap-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/first-outfit-pink-wrap-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253086/ensivaate-vaaleanpunainen-kietaisupaita.jpg" }, { "catentry_id" : "613341501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613310501", "partNumber" : "101441095", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" , "Koko_|_62cm":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/first-outfit-pink-wrap-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253086/first-outfit-pink-wrap-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253086/ensivaate-vaaleanpunainen-kietaisupaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613370001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613365501", "partNumber" : "101441098", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansininen":"5" , "Koko_|_56cm":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg" }, { "catentry_id" : "613370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613365501", "partNumber" : "101441099", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_62cm":"5" , "Väri_|_Vaaleansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg" }, { "catentry_id" : "613374001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613365501", "partNumber" : "101441096", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_45cm":"6" , "Väri_|_Vaaleansininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg" }, { "catentry_id" : "613374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613365501", "partNumber" : "101441097", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_50cm":"1" , "Väri_|_Vaaleansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003253130/first-garment-light-blue-wrap-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/ensivaate-vaaleansininen-kietaisupaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003253130/first-garment-light-blue-wrap-shirt.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin