Komeudenhoito ja parranhoitovälineet
Kasvaako partasi tuuheana ja runsaana? Siistitkö leukapielesi joka aamu vai annatko parran kasvaa? Miesten parranhoito ja kosmetiikka ovat kasvava trendi, sillä komeudenhoito on yhä useampien miesten aamu- ja iltarutiinia. Ja miksipä ei! Kauneudenhoidon rinnalla on aivan yhtä tärkeää pitää huolta komeudesta.

Mies, kasvaako partasi hentona vai tuuhena ja karheana? Ajeletko partasi päivittäin vai annatko sen välillä kasvaa pitkäksikin? Mitä parta sinulle merkitsee? Siinä missä esimerkiksi naisten hiuksetkin, miesten parta voi olla jonkinlainen miehisyyden ja komeuden kruunu. Ja kuten hiuksetkin, parta on jokaisella omanlainen, ja sen hoito täytyy tehdä omia mieltymyksiä ja tarpeita kuunnellen.

Miksi hoitaa partaa?
Halusipa sitten pitää leuan sileänä tai kasvattaa siihen kunnon parran, tärkeää on huolehtia, että iho voi hyvin. Ihonhoito onkin aivan avainasemassa miesten komeudenhoidossa. Ihonhoidon lisäksi parranhoidossa on tärkeää, että parranhoitoaineet ja -välineet hoitavat ja suojaavat partaa. Lisäksi hoito tekee parrasta helpommin muotoiltavan.

Parran ajamiseen puolestaan on omat välineensä. Partahöylät ja -vaahdot ovat tärkeät siistimisessä ja höyläämisessä. Ja vaikka partaa ei aikoisikaan ajella kokonaan pois, on tärkeää, että hajakarvat voi ajella siististi pois. Harvalla parta kasvaa siististi rajattuna, vaan sen joutuu itse rajaamaan. Myös partakoneet ovat nykyisin monipuolisia parranhoidon välineitä. Partakoneen lisäksi kasvojen karvanpoistossa tai siistimisessä käytetään myös erilaisia trimmereitä.

Parran- ja ihonhoito ovat myös suurilta osin puhdistamista ja pesemistä. Miesten iholle kehitellyt puhdistusaineet ja kasvovedet ovat hellävaraisia mutta puhdistavat tehokkaasti. Kun iho on hyvin puhdistettu ja kosteutettu, parta höylätty tai muotoiltu, on hyvä levittää iholle vielä partavesi tai balsami. Ne suojaavat käsiteltyä ihoa ja vähentävät kutinaa tai hilseilyä.

Hoidettu iho, huoliteltu parta tai sileäksi ajeltu leuka ovat itsestään huolehtivan miehen tuntomerkit. Parranhoitovälineet sekä muut ihovoiteet, öljyt ja balsamit löytyvät verkkokaupastamme. Suuntaa siis hyville ostoksille oman hyvinvointisi vuoksi!

Tuotteet: ( 61 - 72 / 173 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,50
    Näytä vertailu
  • Saippuwa on ihoa hellivä palasaippua, joka soveltuu niin parranajoon, parran ja kasvojen pesuun kuin hiusten hoitavaan pesemiseenkin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    (199,00 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuoksuton ja äärimmäisen hoitava Partawoide on partabalmi, joka on notkeampi kuin partavaha mutta runsaampi ja tuhdimpi kuin partaöljy.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    (498,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Puhdas Pohjola on hajusteeton ja öljypohjainen partavaha, joka hoitaa partaasi ja antaa siihen kevyttä pitoa sekä muotoiltavuutta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (654,29 / litra)
    Näytä vertailu
  • Puhdas Pohjola – hajusteeton partaöljy, joka on astetta hoitavampi ja paksumpi. 

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    (830,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Partawan parran ja hiusten hoitoaine Hoitawa on tehty pehmentämään ja hoivaamaan kaikkea karvoitusta, mutta erityisesti partaa ja hiuksia.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    (349,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Yötön Yö – raikas partaöljy kevyellä ja hoitavalla koostumuksella.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    (830,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Partawan tuore Aamukaste partaöljy on kuin raikas kesäaamu pullotettuna. Tuoksuina tässä partaöljyssä on lotus, mänty ja kuusi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    (830,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Metsän Henki on öljypohjainen partavaha, joka hoitaa partaasi ja antaa siihen kevyttä pitoa sekä muotoiltavuutta. 

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (654,29 / litra)
    Näytä vertailu
  • Metsän Henki on Partawan tuoteperheen ensimmäinen tuote. Tässä partaöljyssä on nimensä mukaisesti pehmeän metsäinen tuoksu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    (830,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Beard Gin partaöljy on Partawan ja Pyynikin tislaamon yhteistyössä suunnittelema partaöljy. Öljyssä on käytetty legendaarisia Gin & Tonic mausteita eli sitruunaa ja katajanmarjaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    (830,00 / litra)
    Näytä vertailu
6
1 Pagination Pages Ellipsis 5 6 7 Pagination Pages Ellipsis 15