Kosmetiikkatarvikkeet

Tilaa kätevästi laadukas kosmetiikka netistä

Kosmetiikka on osa ihmisen hyvinvointia. Se pitää sisällään monenlaisia tuotteita ihon- ja hiustenhoidosta meikkeihin, hajuvesiin ja tarvikkeisiin. Laadukas kosmetiikka tuo hyvää mieltä sen käyttäjälle, sitä on myös mukava antaa ja saada lahjaksi. Kosmetiikan käyttöä helpottavat erilaiset kosmetiikkatarvikkeet, joita löytyy monipuolisesti muun muassa Kärkkäisen verkkokaupasta. Valikoimassa on niin siveltimiä ja meikkisieniä kuin myös pinsettejä ja ripsentaivuttimia.

Siveltimet ja meikkisienet meikkaukseen

Parhaan tuloksen meikkauksessa saa, kun käyttää oikeita apuvälineitä. Esimerkiksi siveltimet ja sienet ovat ensiarvoisen tärkeitä meikkivoiteen levityksessä ja tasaisen jäljen aikaan saamisessa. Siveltimiä saa myös setteinä, jolloin eri meikkausvaiheisiin ja kasvojen eri osiin voi käyttää juuri sitä varten tarkoitettua sivellintä. Meikkisienet sopivat kätevästi myös ihonpuhdistukseen.

Koska meikit ovat pienissä pakkauksissa, yleensä niitä on useampia ja tarvikkeita myös paljon, kannattaa meikeille hankkia omat säilytysratkaisut. Kun meikkien säilytys on ratkaistu, kodin tilat pysyvät siistinä ja meikit sekä niihin liittyvät tarvikkeet tallessa.

Kosmetiikkalaukut pitävät meikit, ihonhoitotuotteet ja hygieniavälineet tallessa ja siististi mukana reissussa. Kosmetiikkalaukut ovat tosin käteviä myös kotioloissa, ja ne toimivat hyvin säilytysrasioiden ja -pussukoiden tapaan. Kosmetiikkalaukkuja on olemassa erikseen miehille ja naisille, mutta niissä molemmissa kulkee mukana hyvin erilaiset tuotteet ja tarvikkeet.

Pinseteistä peileihin

Kosmetiikkalaukkuun ja kodin kosmetiikkaosastolle on hyvä varata pinsetit. Usein pinsetit saa samassa setissä kynsisaksien ja -viilojen kanssa. Pinsetit käyvät loistavasti niin ihokarvojen nyppimiseen kuin tikun vetämiseen sormesta tai varpaasta.

Kosmetiikkalaukussa on paikka myös peilille. Mukana kuljetettavat peilit ovat näppäriä ja kulkevat hyvin mukana myös käsilaukussa ja takin taskussa. Erillinen meikkauspeili kannattaa hankkia myös kotiin, jotta meikkaaminen ja parranajo sujuisivat ongelmitta. Peilin lisäksii kotona on hyvä huolehtia siitä, että valaistus on riittävä.

Kosmetiikka sopii lahjapakkaukseen. Valmis lahjapakkaus on ihastuttava ja tarpeellinen tuliainen, joululahja, syntymäpäivälahja tai muu muistaminen. Lahjapakkaukseen valitaan aina saman tuotesarjan tuotteita, joten ne sopivat yhteen ja ovat siten hyvin käyttökelpoisia.

Olipa kyseessä miesten kosmetiikka, naisten kosmetiikka tai lasten kosmetiikka, kaikki tarvittava on saatavilla Kärkkäisen verkkokaupassa. Klikkaa itsesi sisään kauppaan ja tee hyviä löytöjä!

Tuotteet: ( 1 - 12 / 344 )
Järjestä:
  • âme pure® -hiuspanta - täydellinen ratkaisu pitämään hiuksesi kiinni, kun hemmottelet itseäsi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,99
    Säästä28%
    Norm.  24,99
    Offer:452816
    Näytä vertailu
  • Vähennä dramaattisesti raskausarpia, arpia ja väriläiskiä tällä kuluttajien testaamalla vartalon mikroneulaushoidolla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,78
    Offer:385637
    Näytä vertailu
  • Saa sileä ja tasainen iho ilman arpia, raskausarpia ja selluliittia tällä Euroopan enitenmyydyllä kotikäyttöisellä ihorullalla. âme pure® CIT Body Roller -rulla tasoittaa ihon pinnan mikroneuloilla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,99
    Offer:393933
    Näytä vertailu
  • Saa raikas, terve iho ilman juonteita, arpia ja epätäydellisyyksiä kotikäyttöisellä ihorullaushoidolla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,99
    Säästä34%
    Norm.  89,60
    Offer:451085
    Näytä vertailu
  • Saa sileä ja tasainen iho ilman juonteita, arpia ja epäpuhtauksia tällä Euroopan enitenmyydyllä kotikäyttöiselle ihorullalla. âme pure® CIT Face Roller -rulla tasoittaa ihon pinnan mikroneuloilla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,99
    Offer:393934
    Näytä vertailu
  • Saavuta pehmeä ja tasainen iho ilman juonteita, arpia ja epäpuhtauksia Euroopan parhaitenmyydyllä kotikäyttöön soveltuvalla ihorullaushoidolla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,99
    Säästä34%
    Norm.  89,60
    Offer:385635
    Näytä vertailu
  • Saa raikas ja tasainen iho ilman aknen aiheuttamia arpia, finnejä ja laajentuneita ihohuokosia tällä Euroopan enitenmyydyllä kotikäyttöisellä ihorullalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,99
    Offer:385595
    Näytä vertailu
  • Uudista ihosi tällä ylellisellä ja nopeavaikutteisella ihorullaushoidolla!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 68,99
    Säästä31%
    Norm.  99,60
    Offer:393925
    Näytä vertailu
  • âme pure® CIT Pen on ergonomisesti muotoiltu sopimaan täydellisesti mikroneulaushoidon tekemiseen pienille ja herkille alueille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,99
    Offer:393928
    Näytä vertailu
  • CIT Pen -setti sopii täydellisesti pienten ja herkkien alueiden mikroneulaushoitoon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 58,99
    Säästä24%
    Norm.  77,68
    Offer:385630
    Näytä vertailu
  • Uudista ihosi tällä tehokkaalla ja nopeavaikutteisella ihorullaushoidolla

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 68,99
    Säästä31%
    Norm.  99,60
    Offer:393930
    Näytä vertailu
  • Pehmennä juonteita ja ryppyjä dramaattisesti vai viikossa tällä nopeavaikutteisella ihorullaushoidolla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 68,99
    Säästä31%
    Norm.  99,60
    Offer:451091
    Näytä vertailu
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 29