Koiran ruokailuvälineet

Hyvä koiran ruoka-astia ei kaadu eikä kulu

Millainen on hyvä koiran ruoka-astia? Se ei kaadu ja mene kumoon kovin herkästi. Se ei ole niin iso, että lemmikkisi ei yllä syömään ruokaansa. Astia ei ole niin pieni, että siihen ei mahdu kunnolla ruoka-annos. Hyvä koiranruoka-astia pysyy ehjän ja on helppo puhdistaa. Tällaisia laadukkaita koiran ruoka-astioita löytyy Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta runsaasti. Kannattaa tutustua!

Millainen koiranruoka-astia sopii lemmikillesi?
Koiran luonne, koko, rotu ja tapa syödä vaikuttaa siihen, millainen ruoka-astia sille kannattaa hankkia. Usein pennulle ostetaan pieni ja matala astia, josta on helppo opetella syömään. Pennun kasvaessa paljastuu sen luonne ja tavat, ja silloin onkin helpompi valita juuri omalle koiralle sopiva astia.

Ruoka-astialla voi vaikuttaa myös niihin ongelmiin, joita koiralla syödessä on. Joskus voi käydä esimerkiksi niin, että koirasta on kiva leikkiä kupilla ja kaataa se sitten siinä samassa. Tämän ongelman voi ratkaista sillä, että valitsee koiran ruokakupin niin, että se painaa sen verran, että ei kaadu. Lisäksi kupin muodon pitäisi olla sellainen, että sen painopiste jakautuu tasaisesti.

Jos koira pureskelee ruokakuppia, se voi johtua siitä, että kupin pintaan tarttuvat ruoan aromit helposti. Aromit houkuttelevat koiraa tutkimaan, löytyisikö materiaalista hyvää syötävää. Erityisen helposti ruoan aromit jäävät muoviastiaan. Muovi on myös materiaalina sellainen, että se houkuttelee puremaan ja järsimään.

Millainen on koiran ruoka-automaatti?
Jos joudut olemaan poissa kotoa niin, että et ehdi antamaan koirallesi ruokaa ajoissa, kannattaa harkita koiran ruoka-automaattia. Automaatit toimivat tavallisesti ajastimella. Esimerkiksi PetSafen automaatissa on kaksi erillistä ajastinta, jotka säädetään puolen tunnin tarkkuudella. Siinä on kaksi lokeroa, joihin kumpaankin mahtuu 355 millilitraa ruokaa.

Koirankoiran ruoka pitää säilyttää aina pakkauksen ohjeen mukaisesti. On tärkeää valvoa, että ruoka ei pääse pilaantumaan. Koiranruoan säilytysastiat onkin suunniteltu niin, että ruoka pysyy niissä sellaisena kuin pitääkin.

Kärkkäisen verkkokaupassa on mahtava valikoima koiran hoitoon tarkoitettuja välineitä ja ruokia. Koiran ruokinta-astioiden lisäksi sieltä saa laadukkaat koiran kuivamuonat ja muut koiran ruoat. Valikoimaan kannattaa tutustua rauhassa ja napata ostoskoriin yhdellä kertaa kaikki tarvittava.

Tuotteet: ( 61 - 72 / 115 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    Näytä vertailu
  • Hamppuöljyn annostelua helpottava pumppu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    Näytä vertailu
  • Monipuolinen ruokakuppi sopii sekä koirille että kissoille ja tarjoaa optimaalisen ruokintaratkaisun molemmille lemmikkityypeille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,99
    Väri:Vaaleanpunainen
    Offer:461098
    Näytä vertailu
  • Korkea ruoka-- tai vesikuppi melamiinista ja ruostumattomasta teräksestä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
    Näytä vertailu
  • Muovinen kuppiteline lemmikille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Tukeva keraaminen kuppi lemmikille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    Näytä vertailu
  • BeHappy-herkkupussukka on kätevä apu koiran koulutushetkeen tai vaikka lenkkeilyyn. Pussukan koko on 8x6 cm ja korkeus 10 cm, joten sinne mahtuu reilusti nameja ja tietenkin käsi namien ottamiseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,50
    Kuosi:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,50
    Näytä vertailu
  • Icepeak matkakuppi. Käytännöllinen, pieneen tilaan taittuva kulho.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    9,90
    -
    14,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Muovinen tuplakuppi lemmikille. Kupin tilavuus 1,2 litraa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
    Näytä vertailu
  • Kätevä esimerkiksi tarhaan, aitaukseen tai häkkiin. Helppo pitää puhtaana

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    Näytä vertailu
  • Aktivointi-ja ahmimisenestokuppi

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,95
    Väri:valkoinen, turkoosi
    Offer:93678
    Näytä vertailu
6
1 Pagination Pages Ellipsis 5 6 7 Pagination Pages Ellipsis 10