Kestävät koiran lelut kätevästi verkkokaupasta

Koiran lelut aktivoivat, pitävät mielen pirteänä ja estävät koiraa tylsistymästä. Lelujen avulla koiraa voi myös kouluttaa. Koiran rotu, ikä ja luonne kertovat siitä, millaista aktiviteettia ja leikkiä karvakaveri kaipaa. Kun oman koiran oppii tuntemaan, tietää, mitä se tarvitsee. Tarjolla onkin paljon vaihtoehtoja. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupasta löytyvät kestävät koiran lelut, kuten koiran aktivointilelut, vinkulelut ja purulelut.

Koiran aktivointilelu pitää lemmikin tyytyväisenä
Leikkiminen opettaa koiralle sosiaalisia taitoja. On hyvä, jos koira oppii ihan pennusta asti leikkimään sekä toisten koirien, muiden eläinten ja ihmisten kanssa. Näin se oppii tietämään rajat ja säännöt.

Lelut ja leikit tarjoavat myös liikuntaa ja aivojumppaa. Kun koiralla on järkevää tekemistä, se ei turhaudu tai tylsisty. Lelut ja leikki estävät hyvin näin ongelmakäyttäytymisestä johtuvaa tavaroiden pureskelua, sotkemista ja muita epämiellyttäviä tapoja.

Leikkimällä koira pääsee myös toteuttamaan itselleen luontaisia tarpeita. Metsästys- ja noutoviettiä voi tyydyttää esimerkiksi heitto- ja noutoleluilla. Hoivavietin tyydyttämiseen sopivat koirille tarkoitetut pehmolelut.

Mikä olisi sopiva koiran lelu?
Kärkkäisen verkkokaupassa on laaja valikoima erilaisia koiran leluja. Sieltä löytyvät pallot, purulelut, aktivointilelut, köydet ja vetolelut, pehmolelut ja palkitsemislelut. Näistä voi koota koiran lelulaatikkoon valikoiman, joka tarjoaa monipuolisesti tekemistä.

Pallot ja heitettävät lelut ovat hyvin perinteisiä leluja. Useimmat koirat nimittäin pitävät noutoleikistä. Koirasta on palkitsevaa ottaa pallo kiinni ja tuoda se ihmiselle. Kun palloa valitaan, täytyy huomioida, että pallo on sopivan kokoinen. Koiran pitää pystyä itse kantamaan se, mutta pallon pitää olla sen verran suuri, että se ei luiskahda vahingossa kurkkuun.

Purulelujen avulla koira purkaa tarvettaan pureskella. Kun koiralla on puruleluja, se jättää helpommin omistajien kengät ja huonekalut rauhaan. Purulelujen avulla pysyvät myös hampaat kunnossa sekä plakin ja hammaskiven määrä vähäisempänä.

Useimmat koirat pitävät hoivaamisesta. Tällöin on hyvä, että koiran lelulaatikosta löytyy myös pehmoleluja. Monilla koirilla onkin jokin tietty pehmolelu, jota he kantavat mukanaan paikasta toiseen.

Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan valikoimaan! Sieltä löytyy kattava valikoima koiran elämään sopivia tarvikkeita, kuten koiran hoitovälineet ja muut koiran tarvikkeet.

Tuotteet: ( 121 - 132 / 273 )
Järjestä:
  • Beeztees Looki koiran älypeli, älyä vaativa aktiivilelu koiralle. Koko 28 x 28 cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
  • Aktivointilelu koirille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
    Näytä vertailu
  • Aidon lohen makuinen kestopuruluu. Valmistettu kovasta nylonista.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu
  • Aidon pekonin makuinen kestopuruluu. Valmistettu kovasta nylonista. Pentupakkaus.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,90
    Näytä vertailu
  • Kelluva ja kestävä kumilelu heitto- ja noutoleikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • Hauska aktivointipeli kissalle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,00
    Näytä vertailu
  • Kirkas väri erottuu selvästi maastosta. Pehmeä geelipallo käsilenkillä. Täydellinen vetoleikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • Kirkas väri erottuu selvästi maastosta. Monikäyttöinen: tee käsilenkki tai käytä pidempänä naruna. Pehmeä geelipallo narulla. Täydellinen vetoleikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    6,50
    -
    21,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Prassel-lelu vinkuu ja rapisee houkutellen leikkiin ja on etenkin koirien keskuudessa hyvin suosittu lelu.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    Näytä vertailu
  • Dogmanin koirien heitto- ja noutoleikkeihin sopiva pitkänmallinen plyyssilelu, jonka toisessa päässä on pallo.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    Näytä vertailu
11
1 Pagination Pages Ellipsis 10 11 12 Pagination Pages Ellipsis 23