Eteeriset öljyt kasvattavat suosiotaan

Eteeriset öljyt ovat yksi luontaistuotteiden ehkä tunnetuimpia tulokkaita. Muutamassa vuodessa niiden tunnettuus ja käyttö ovat lisääntyneet selvästi. Eteerisiä öljyjä löytyy useasta kodista ja niistä haetaan apua monenlaisiin tilanteisiin. Osa kokee saavansa apua jo pelkästä tuoksusta, toiset laimentavat niitä iholle. Eteerisen öljyn vaikutukset ovat jokaiselle henkilökohtaiset ja parhaat eteeriset öljyt itse kukin löytää vain testaamalla.

Eteeriset öljyt ja diffuuserit

Eteeriset öljyt ovat tiivistettyä nestettä, joka on uutettu erilaisten kasvien kuorista, lehdistä, marjoista, siemenistä sekä kukista ja hedelmistä. Lisäksi niihin käytetään myös puita, juuria sekä pihkaa. Öljyillä uskotaan olevan erilaisia hyvinvointia lisääviä sekä terveyttä parantavia vaikutuksia. Niille ominaista on vahva tuoksu, joka kuitenkin haihtuu aika nopeasti.

Eteeriset öljyt valmistetaan höyrytislaamalla kasvien osista ja se hylkii nestettä. Eteeriset öljyt ovat siis hyvin tiiviistä ainesosista valmistettuja ja siksi ne ovatkin usein melkoisen vahvaa tavaraa. Niillä uskotaan voivan olevan vaikutusta mielialaan. Eteerisen öljyn vaikutus voi olla mieltä kohottava, piristävä, rauhoittava tai jopa rentouttava. Osa kokee niiden myös lievittävän pelkoja, ahdistusta tai paniikkia sekä lisäävän keskittymiskykyä.

Eteerisiä öljyjä voi käyttää laimenettuna suoraan iholle. Laimennuksessa on hyvä käyttää esimerkiksi tuoksutonta kookosöljyä. Tuoksuöljyä lisätään kookosöljyyn vain hyvin pieni määrä. Eteerisiä öljyjä käytetään myös huoneilman tuoksuttamiseen ja raikastamiseen.

Diffuuseri on oiva väline huoneilman hoitamiseen. Se kosteuttaa huoneilmaa vesihöyryllä. Diffuureriin voi lisätä muutaman tipan eteeristä öljyä, jolloin vesihöyryn mukana ilmaan haihtuu tuoksuöljyn tuoksua.

Paras eteerinen öljy

Aito eteerinen öljy sopii käytettäväksi diffuuserin lisäksi iholla hajusteina, aromaterapiassa sekä kosmetiikassa. Lisäksi öljyä voi käyttää myös kynttilöiden valmistuksessa.

Eteeriset öljyt ja niiden tuoksut voivat edistää hyvinvointia monin tavoin. Monet eteeristen öljyjen pidempi aikainen käyttäjä on ihastunut tuoksujen lisäksi niihin vaikutuksiin, joita hän kokee öljystä saavansa. Öljyjä on kuitenkin hyvin paljon ja erilaiset tuoksut saattavat aluksi tuntua voimakkaille ja niitä voi tuntua olevan liian monenlaisia.

Paras eteerinen öljy löytyy kokeilemalla ja testaamalla. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät monipuolisen valikoiman erilaisia öljyjä ja muita luontaistuotteita.

Tuotteet: ( 61 - 72 / 103 )
Järjestä:
  • Antiseptisten ominaisuuksiensa vuoksi teepuu sopii loistavasti ihovaurioiden ja erilaisten iho-ongelmien hoitoon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,80
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,80
    Näytä vertailu
  • Basilika avaa hengitysteitä, terästää keskittymiskykyä ja lisää valppautta. Voi olla tehokas apu aineenvaihduntaongelmien, ruoansulatusvaivojen ja pahoinvoinnin hoidossa. Rentouttaa, selkeyttää ajatuksia ja hillitsee stressioireita.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,50
    (1 350,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • 100% eteerinen öljy tuoksulyhtyihin sekä aromahierontaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    (1 790,00 / litra)
    Näytä vertailu
  • Aivojen hajukeskus on yhteydessä limbiseen järjestelmään, joka on tärkeä alue tunteiden ja muistojen syntymisen ja säätelyn kannalta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    Näytä vertailu
  • Vireyttä muistille ja mielialalle tuoksullansa tuova rosmariiniöljy edistää stressinsietokykyä. Yhdessä laventelin ja salvian kanssa helpottaa myös kipu ja särkytiloja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    7,50
    -
    17,90
    Sisällön määrä:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Neilikan ja myrtin sukulainen cajeputin tuoksu muistuttaa eucalyptusta. Rikas öljy on hengitysteitä avaava, ja siksi sitä käytetään vilustumisen, nuhan, kuumeen ja infektioiden hoitoon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,80
    Näytä vertailu
  • Sitruunaöljy kohottaa mielialaa, energisoi ja innostaa positiiviseen ajatteluun. Sitruuna eteerisellä öljyllä on antiseptisia, antibakteerisia, puhdistavia ja raikastavia ominaisuuksia. Vahvistaa ruoansulatusta ja helpottaa pahoinvointia.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,80
    Näytä vertailu
  • Antiseptinen, desinfioiva, limaa irrottava ja mieltä vahvistava sekä energisoiva.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,80
    Näytä vertailu
  • Eukalyptuksen eteerinen öljy tunnetaan sen puhdistavista ja virkistävistä ominaisuuksistaan. Sen tuoksu on kaikille mieluinen, virkistävä ja hengitysteitä avaava.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,80
    Näytä vertailu

  • Raikas appelsiininkuori auttaa rentoutumaan, rauhoittumaan ja tuomaan hyvää mieltä. Mieltä kohottava appelsiinin tuoksu saa sinut päästämään irti stressistä. Sitä käytetään myös huoneilman raikastamiseen ja energiatasojen nostamis...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,80
    Näytä vertailu
  • Sitruunalta tuoksuva eteerinen öljy rauhoittaa mieltä ja hillitsee stressiä. Aasiassa sitronellaa on käytetty perinteisesti poistamaan kipuja ja edistämään ruoansulatusta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,80
    Näytä vertailu
6
1 Pagination Pages Ellipsis 5 6 7 Pagination Pages Ellipsis 9