- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9450) /
- Retkeily (2508) /
- Retkeilyvaatteet
Retkeilyvaatteet
Retkeilyasusteet ja -vaatteet kaikenlaiseen ulkoiluun
Retkeilyvaatteet tekevät ulkoilusta mielekästä ja turvallista. Ne suojaavat erilaisilta sääolosuhteilta kuten tuulelta ja sateelta sekä tietysti myös kylmältä. Hyvät retkiasusteet ja -vaatteet toimivat loistavasti myös kuumilla ilmoilla ja suojaavat auringolta. Retkeilyvaatteet kannattaakin hankkia koko perheelle, sillä hyvät varusteet lisäävät ulkoilun ja liikkumisen iloa. Lasten retkeilyvaatteet kestävät hyvin seuraavillekin käyttäjille lapsen kasvaessa.Retkeilyvaatteet naisille ja miehille
Useat retkivarusteet ja -tarvikkeet sopivat kenelle tahansa sukupuoleen katsomatta, mutta lisäksi retkeilyvaatteista löytyvät koot ja mallit myös naisille ja miehille. Sopivissa, hyvin istuvissa vaatteissa liikkuminen on helpompaa ja myös turvallisempaa.
Naisten retkeilyvaatteet on usein hiukan muotoiltuja, jolloin vyötärölle ei esimerkiksi retkeilytakissa jää mitään tyhjää pussia vaan takki laskeutuu ihoa myötäilevänä. Vaellustakki kannattaa valita mahdollisimman sopivan kokoisena, sillä mukavuuden lisäksi myötäilevät vaatteet ovat haastavissa maastoissa myös turvallisempi valinta, kun ne eivät niin helposti takerru oksiin tai kiviin.
On tärkeää myös, että vaelluksella ja ulkoilussa retkeilyvaatteet ovat joustavat ja hengittävät. Nämä tärkeät ominaisuudet paitsi lisäävät mukavuutta ne lisäävät myös turvallisuutta, kun liikkuvuus ei rajoitu liian kireiden ja joustamattomien vaatteiden vuoksi. Miesten vaellusvaatteissa on naisia useammin camo-kuosia, joka on kätevä varsinkin metsästystä harrastaville.
Vaeltajan ja retkeilijän varusteet kestävät luonnonoloissa
Aivan kuten laadukkaat retkeilyvaatteet myös kestävät, hyvin istuvat vaelluskengät ovat tärkeä osa vaeltajan ja luonnossa liikkujan varustusta. Tukevat, suojaavat vaelluskengät auttavat jalkoja jaksamaan, vaikka päivittäistä kävelymatkaa kertyisikin kymmeniä kilometrejä. On tosi tärkeää testata ja sisään ajaa kengät hyvissä ajoin ennen vaellukselle lähtemistä.
Vaelluksella voi pitää mukana kaksia tai useampiakin kenkiä, sekä tietysti myös muita varusteita, sen mukaan, miten rinkkaan mahtuu. Hyvin varustautuneena mutta kuitenkin riittävän keveällä repulla liikuttaessa vaeltaminen on rentouttavaa ja virkistävää. Hyviin välineisiin kannattaa siis satsata.
Hyvän vaellus- ja retkeilyvaatteet sopivat mainiosti myös muuhun ulkoiluun läpi vuoden. Kärkkäisen verkkokauppa on retkeilijän ja ulkona liikkujan ostotaivas. Löydät valikoimistamme varmasti sinulle ja perheellesi sopivat varusteet mukavaan liikkumiseen!
Retkeilyasusteet ja -vaatteet kaikenlaiseen ulkoiluun
Retkeilyvaatteet tekevät ulkoilusta mielekästä ja turvallista. Ne suojaavat erilaisilta sääolosuhteilta kuten tuulelta ja sateelta sekä tietysti myös kylmältä. Hyvät retkiasusteet ja -vaatteet toimivat loistavasti myös kuumilla ilmoilla ja suojaavat auringolta. Retkeilyvaatteet kannattaakin hankkia koko perheelle, sillä hyvät varusteet lisäävät ulkoilun ja liikkumisen iloa. Lasten retkeilyvaatteet kestävät hyvin seuraavillekin käyttäjille lapsen kasvaessa.Retkeilyvaatteet naisille ja miehille
Useat retkivarusteet ja -tarvikkeet sopivat kenelle tahansa sukupuoleen katsomatta, mutta lisäksi retkeilyvaatteista löytyvät koot ja mallit myös naisille ja miehille. Sopivissa, hyvin istuvissa vaatteissa liikkuminen on helpompaa ja myös turvallisempaa.
Naisten retkeilyvaatteet on usein hiukan muotoiltuja, jolloin vyötärölle ei esimerkiksi retkeilytakissa jää mitään tyhjää pussia vaan takki laskeutuu ihoa myötäilevänä. Vaellustakki kannattaa valita mahdollisimman sopivan kokoisena, sillä mukavuuden lisäksi myötäilevät vaatteet ovat haastavissa maastoissa myös turvallisempi valinta, kun ne eivät niin helposti takerru oksiin tai kiviin.
On tärkeää myös, että vaelluksella ja ulkoilussa retkeilyvaatteet ovat joustavat ja hengittävät. Nämä tärkeät ominaisuudet paitsi lisäävät mukavuutta ne lisäävät myös turvallisuutta, kun liikkuvuus ei rajoitu liian kireiden ja joustamattomien vaatteiden vuoksi. Miesten vaellusvaatteissa on naisia useammin camo-kuosia, joka on kätevä varsinkin metsästystä harrastaville.
Vaeltajan ja retkeilijän varusteet kestävät luonnonoloissa
Aivan kuten laadukkaat retkeilyvaatteet myös kestävät, hyvin istuvat vaelluskengät ovat tärkeä osa vaeltajan ja luonnossa liikkujan varustusta. Tukevat, suojaavat vaelluskengät auttavat jalkoja jaksamaan, vaikka päivittäistä kävelymatkaa kertyisikin kymmeniä kilometrejä. On tosi tärkeää testata ja sisään ajaa kengät hyvissä ajoin ennen vaellukselle lähtemistä.
Vaelluksella voi pitää mukana kaksia tai useampiakin kenkiä, sekä tietysti myös muita varusteita, sen mukaan, miten rinkkaan mahtuu. Hyvin varustautuneena mutta kuitenkin riittävän keveällä repulla liikuttaessa vaeltaminen on rentouttavaa ja virkistävää. Hyviin välineisiin kannattaa siis satsata.
Hyvän vaellus- ja retkeilyvaatteet sopivat mainiosti myös muuhun ulkoiluun läpi vuoden. Kärkkäisen verkkokauppa on retkeilijän ja ulkona liikkujan ostotaivas. Löydät valikoimistamme varmasti sinulle ja perheellesi sopivat varusteet mukavaan liikkumiseen!
Category
Tuotelistaus
-
[ { "catentry_id" : "710576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414433", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710577001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414447", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XXXL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414445", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414441", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "710581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414443", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414435", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453539", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"6" , "Koko_|_XXS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734350001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453545", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Violetti":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734352501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453549", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Violetti":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453541", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734360501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453551", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Violetti":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734364501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453547", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"5" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734387501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453543", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Violetti":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "391259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391240001", "partNumber" : "101958176", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"9" , "Koko_|_135 cm":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-belt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-belt.jpg" } }, { "catentry_id" : "391266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391240001", "partNumber" : "101958386", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_135 cm":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-belt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-belt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "687687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687685501", "partNumber" : "102432466", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "687687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687685501", "partNumber" : "102432453", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"7" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687685501", "partNumber" : "102432478", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"5" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687689501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687685501", "partNumber" : "102432480", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"6" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687685501", "partNumber" : "102432482", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"7" , "Koko_|_3XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687685501", "partNumber" : "102432460", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687685501", "partNumber" : "102432472", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"6" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-men-s-camo-hoodie.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280882/anar-muorra-miesten-camo-huppari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083969", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"6" , "Koko_|_XXXL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083957", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083961", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "453213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083963", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083959", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083967", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Camo":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083965", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "450288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084005", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102083999", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084009", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-women-s-hiking-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "450296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084001", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084007", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084011", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084003", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "729458501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427284", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729462001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427278", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427288", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427280", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427282", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729485001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427286", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "729457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729446001", "partNumber" : "102426818", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729459001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729446001", "partNumber" : "102426814", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729446001", "partNumber" : "102426812", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729446001", "partNumber" : "102426820", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729471501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729446001", "partNumber" : "102426816", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729476501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729446001", "partNumber" : "102426822", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729487001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729446001", "partNumber" : "102426824", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734354501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453593", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Ruskea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734356001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453587", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"4" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453585", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Ruskea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734368001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453583", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"4" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734377001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453589", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734378001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453591", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Ruskea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453581", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"5" , "Koko_|_XXS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734346001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734336501", "partNumber" : "102453565", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734351501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734336501", "partNumber" : "102453561", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"6" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734353501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734336501", "partNumber" : "102453553", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"9" , "Koko_|_XXS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734336501", "partNumber" : "102453555", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"6" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734336501", "partNumber" : "102453563", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734336501", "partNumber" : "102453559", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734336501", "partNumber" : "102453557", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734347501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453597", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453595", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"5" , "Koko_|_XXS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734354001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453605", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734362501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453601", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734369501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453607", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453599", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734384501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453603", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734349001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340501", "partNumber" : "102453627", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734355501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340501", "partNumber" : "102453635", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"5" , "Koko_|_XXXL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734375501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340501", "partNumber" : "102453625", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734379501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340501", "partNumber" : "102453631", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734386501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340501", "partNumber" : "102453633", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734340501", "partNumber" : "102453623", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"5" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734389501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340501", "partNumber" : "102453629", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435069001", "partNumber" : "103441105", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Camo Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "581086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296355", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296347", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"6" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296353", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296349", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296351", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296357", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296359", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"6" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084167", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "453200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084165", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084161", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084159", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084169", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084163", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084157", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XXS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479629001", "partNumber" : "102083941", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479629001", "partNumber" : "102083931", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453202501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "479629001", "partNumber" : "102083939", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453211001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "479629001", "partNumber" : "102083937", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479629001", "partNumber" : "102083929", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453237001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "479629001", "partNumber" : "102083935", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453243001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "479629001", "partNumber" : "102083933", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-men-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-men-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214375/anar-muorra-blue-miesten-vaellustakki.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338001", "partNumber" : "102453575", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338001", "partNumber" : "102453573", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338001", "partNumber" : "102453577", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338001", "partNumber" : "102453579", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338001", "partNumber" : "102453567", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"7" , "Koko_|_XXS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338001", "partNumber" : "102453571", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734376501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338001", "partNumber" : "102453569", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"6" , "Väri_|_Keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "286605001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "286556501", "partNumber" : "101828205", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"9" , "Koko_|_One Size":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4897028446301/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4897028446301/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4897028446301/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4897028446301/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4897028446301/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg" } }, { "catentry_id" : "286605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "286556501", "partNumber" : "101828206", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"8" , "Koko_|_One Size":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4897028446417/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4897028446417/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4897028446417/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4897028446417/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4897028446417/jr-gear-light-weight-sadeviitta-tarp.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "687690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687686501", "partNumber" : "102432542", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687686501", "partNumber" : "102432546", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687686501", "partNumber" : "102432532", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-women-s-camo-hoodie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-women-s-camo-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "687695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687686501", "partNumber" : "102432536", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Camo":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687686501", "partNumber" : "102432559", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Camo":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687686501", "partNumber" : "102432526", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"7" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "687697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "687686501", "partNumber" : "102432524", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"7" , "Koko_|_XXS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014281025/anar-galda-naisten-camo-huppari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453141001", "partNumber" : "102084107", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453213501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "453141001", "partNumber" : "102084111", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453220501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453141001", "partNumber" : "102084105", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-men-s-hiking-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-men-s-hiking-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "453228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453141001", "partNumber" : "102084101", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453141001", "partNumber" : "102084103", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453235001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "453141001", "partNumber" : "102084113", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XXXL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453141001", "partNumber" : "102084109", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453141001", "partNumber" : "102147665", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XXS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215211/anar-muorra-black-miesten-vaellushousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "703623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "703616001", "partNumber" : "102518435", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "703623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "703616001", "partNumber" : "102518427", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "703627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "703616001", "partNumber" : "102518425", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"5" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "703629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "703616001", "partNumber" : "102518433", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "703638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "703616001", "partNumber" : "102518429", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "703639501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "703616001", "partNumber" : "102518431", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "564110501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325804", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564113001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325814", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564115501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325808", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "564118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325810", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325812", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325806", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325802", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_XXS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734348001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734336001", "partNumber" : "102453537", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734351001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734336001", "partNumber" : "102453529", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734336001", "partNumber" : "102453525", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"6" , "Koko_|_XXS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734361001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734336001", "partNumber" : "102453533", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734363501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734336001", "partNumber" : "102453527", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734371501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734336001", "partNumber" : "102453535", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734374001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734336001", "partNumber" : "102453531", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "561323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255893", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255887", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-dark-lilac-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-dark-lilac-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "561325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255883", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255895", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255885", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255891", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255889", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183061501", "partNumber" : "103211716", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006135594.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006135594.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "450287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084037", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Rosa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084039", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084035", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_L":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084027", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"3" , "Koko_|_XXS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084031", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Rosa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-women-s-hiking-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "450298001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084029", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084033", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453416501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102087485", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102087483", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102087481", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453419001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102087479", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453420501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102128886", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "760065501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "760044001", "partNumber" : "102647950", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_11-13/146-158":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "760066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "760044001", "partNumber" : "102647954", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_5-7/110-122":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "760068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "760044001", "partNumber" : "102647952", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2-4/92-104":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "760069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "760044001", "partNumber" : "102647956", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_8-10/128-140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "760034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "759985501", "partNumber" : "102647884", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" , "Koko_|_92-104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "760034501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "759985501", "partNumber" : "102647874", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-158":"2" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-children-s-raincoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-children-s-raincoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "760035001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "759985501", "partNumber" : "102647882", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-158":"2" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-children-s-raincoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-children-s-raincoat.jpg" } }, { "catentry_id" : "760035501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "759985501", "partNumber" : "102647880", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_128-140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "760036001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "759985501", "partNumber" : "102647886", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_110-122":"1" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "760036501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "759985501", "partNumber" : "102647878", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_110-122":"1" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "760037001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "759985501", "partNumber" : "102647888", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"3" , "Koko_|_128-140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481501/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "760037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "759985501", "partNumber" : "102647876", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_92-104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060703481303/mac-in-a-sac-lasten-sadetakki.jpg" } ]
Mac In A Sac lasten sadetakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,07 €-70%Norm. 36,90 €36,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1074160501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1074148001", "partNumber" : "103218108", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_128-140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1074148001", "partNumber" : "103218110", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"3" , "Koko_|_92-104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074164001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1074148001", "partNumber" : "103218128", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-158":"2" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1074165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074148001", "partNumber" : "103218136", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Koko_|_110-122":"1" , "Väri_|_Keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Mac In A Sac lasten keltainen sadetakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,07 €-70%Norm. 36,90 €36,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "459480501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482692501", "partNumber" : "102128857", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forest Green":"4" , "Koko_|_Onesize":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224701/anar-baddi-green-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224701/anar-baddi-green-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224701/anar-baddi-green-vyo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224701/anar-baddi-green-belt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224701/anar-baddi-green-vyo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224701/anar-baddi-green-belt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224701/anar-baddi-green-vyo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "291052501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836343", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "291054001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836346", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "291055001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836348", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "291056001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836350", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"4" , "Koko_|_XXXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "291056501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836351", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"4" , "Koko_|_XXS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "291057501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836353", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "291058001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836354", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "291059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836356", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"4" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "291060501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836359", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "291061001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836360", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Blue":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413806540/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "291062001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "101836362", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060413807080/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "506622001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "102252756", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "506622501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "102252760", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green":"5" , "Koko_|_XXXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "506623001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "102252748", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "506623501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "102252746", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green":"5" , "Koko_|_XXS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "506624001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "102252752", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "506624501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "102252750", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "506625001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "102252754", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-raincoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "506625501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "291038001", "partNumber" : "102252758", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060529230147/mac-in-sac-neon-sadetakki.jpg" } ]
Mac In Sac Neon sadetakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,97 €-70%Norm. 39,90 €39,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "829084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102758588", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-38":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-teknisk-merinoullstrumpa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-teknisk-merinoullstrumpa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430001658/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "829084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102758590", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-42":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "829085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102758592", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-40":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "829085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102758594", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "829086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102758596", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "629167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390453", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-42":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "629167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390455", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Koko_|_43-44":"1" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "629168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390465", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"6" , "Koko_|_41-42":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "629171001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390513", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"1" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "629173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390535", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "629174001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390543", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"6" , "Koko_|_37-38":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "629174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390549", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-40":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "629175001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390551", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Koko_|_39-40":"1" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007483/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "629175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629145001", "partNumber" : "102390555", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-38":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-tekninen-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438400001602/greengo-technical-merino-wool-sock.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "712785001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "712773001", "partNumber" : "102598356", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_41-43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "712785501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "712773001", "partNumber" : "102598358", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-47":"4" , "Väri_|_Khaki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-insect-and-tick-protection-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-insect-and-tick-protection-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "712786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "712773001", "partNumber" : "102598360", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_35-37":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-insect-and-tick-protection-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-insect-and-tick-protection-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "712786501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "712773001", "partNumber" : "102598362", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_38-40":"4" , "Väri_|_Khaki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-insect-and-tick-protection-sock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-insect-and-tick-protection-sock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "712790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "712773001", "partNumber" : "102598376", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_35-37":"4" , "Väri_|_Khaki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-insect-and-tick-protection-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-insect-and-tick-protection-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "712791501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "712773001", "partNumber" : "102598382", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-43":"1" , "Väri_|_Khaki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364674/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "712793001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "712773001", "partNumber" : "102598388", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_44-47":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "712794501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "712773001", "partNumber" : "102598394", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_37-40":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8714024364612/care-plus-bugsox-adventure-hyonteis--ja-punkkisuojasukka.jpg" } ]
Care Plus Bugsox Adventure, hyönteis- ja punkkisuojasukka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,57 €-70%Norm. 21,90 €21,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1008984001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008980001", "partNumber" : "103131850", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1008986001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008980001", "partNumber" : "103131858", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1008987501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008980001", "partNumber" : "103131864", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-frottebas-merinoullstrumpa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-terry-base-merino-wool-sock.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-frottebas-merinoullstrumpa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014924/greengo-terry-base-merino-wool-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "1008988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008980001", "partNumber" : "103131866", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1008989001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008980001", "partNumber" : "103131872", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-frottebas-merinoullstrumpa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-terry-base-merino-wool-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-frottebas-merinoullstrumpa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-terry-base-merino-wool-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "1008989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008980001", "partNumber" : "103131874", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1008990001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008980001", "partNumber" : "103131884", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1008990501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008980001", "partNumber" : "103131892", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430015358/greengo-froteepohja-merinovillasukka.jpg" } ]
Greengo Froteepohja merinovillasukka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,45 € /pari-50%Norm. 6,90 €6,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1440038001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103428369", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Housujen koko_|_L":"4" , "Pituus_|_Short":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440038501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103428371", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Short":"4" , "Housujen koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-forest-pattern-combat-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-stridsbyxa-i-skogsmonster.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-stridsbyxa-i-skogsmonster.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-forest-pattern-combat-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1440039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103428373", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Long":"4" , "Housujen koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103428375", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Long":"4" , "Housujen koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473338", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"4" , "Housujen koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473340", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"4" , "Housujen koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473342", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"4" , "Housujen koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473344", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Housujen koko_|_L":"4" , "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473346", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Housujen koko_|_3XL":"4" , "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473348", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"4" , "Housujen koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440158001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473350", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Housujen koko_|_S":"4" , "Pituus_|_Short":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473352", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Long":"4" , "Housujen koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "981577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818532", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-women-s-black-down-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-women-s-black-down-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "981578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818534", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818538", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818530", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818536", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818528", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"8" , "Väri_|_musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818526", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"9" , "Väri_|_musta":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "450284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083995", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083993", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214672/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214672/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214672/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214672/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "450286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083985", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XXS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083997", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083987", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083991", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083989", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "714276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "714270001", "partNumber" : "102427910", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "714278001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "714270001", "partNumber" : "102427912", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "714278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "714270001", "partNumber" : "102427904", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "714279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "714270001", "partNumber" : "102427902", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"5" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "714280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "714270001", "partNumber" : "102427908", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"5" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "714280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "714270001", "partNumber" : "102427906", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"5" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "714281001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "714270001", "partNumber" : "102427914", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"5" , "Koko_|_XXXL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269028", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183913501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269038", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269040", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183915001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269044", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXXXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183915501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269046", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269048", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183917001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269052", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269054", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183910501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269024", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269026", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183912001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269030", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183912501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269032", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183914501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269042", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183916501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269050", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "860136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "860097002", "partNumber" : "102805777", "unitPrice" : "38,00 €", "unitPriceRaw" : "38.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006325088694/swarovski-sc-baseball-lippalakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006325088694/swarovski-sc-baseball-lippalakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9006325088694/swarovski-sc-baseball-lippalakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9006325088694/swarovski-sc-baseball-lippalakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9006325088694/swarovski-sc-baseball-cap.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006325088694/swarovski-sc-baseball-lippalakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006325088694/swarovski-sc-baseball-cap.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083923", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083917", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083927", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XXXL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083921", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214313/anar-muorra-black-men-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214313/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214313/anar-muorra-black-men-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214313/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "453218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083919", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-men-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-men-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "453221501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083925", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083915", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "710574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414253", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414261", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414265", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XXXL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414263", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414259", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-men-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-men-s-hiking-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "710582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414257", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414255", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "802716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576625", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"10" , "Koko_|_XXXL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576629", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"6" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576635", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576637", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576641", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576643", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576647", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435077501", "partNumber" : "103464724", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_9":"6" , "Väri_|_Black/Offwhite":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435137001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435077501", "partNumber" : "103464726", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_11":"4" , "Väri_|_Black/Offwhite":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435077501", "partNumber" : "103464728", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_8":"3" , "Väri_|_Black/Offwhite":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435077501", "partNumber" : "103464730", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_10":"5" , "Väri_|_Black/Offwhite":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Hestra Ergo Grip Active Wool Terry Black/Offwhite käsine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00 € /pari★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1029923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078233", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"9" , "Koko_|_XXXL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078227", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078229", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029928001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078231", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078223", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029938001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078221", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"7" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078225", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "502673001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145086", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502673501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145088", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-men-s-camping-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-men-s-camping-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "502674001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145092", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502674501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145090", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502675001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145082", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145084", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502676001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145094", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XXXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434955501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465425", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"7" , "Koko_|_XXXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434956001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465427", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434956501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465429", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"5" , "Väri_|_Olive":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434957001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465431", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Olive":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434957501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465433", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"6" , "Väri_|_Olive":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434958001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465435", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_Olive":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495783.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434958501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465437", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434959001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465439", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Olive":"7" , "Koko_|_XXXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495783/kinetic-insulated-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465441", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495714.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434954501", "partNumber" : "103465443", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461495714/kinetic-insulated-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "802717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576627", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576631", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576633", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"7" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576639", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"7" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576645", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576649", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576651", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Punainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1000552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078313", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Sinappi":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078311", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Sinappi":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078307", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"6" , "Väri_|_Sinappi":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078309", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Sinappi":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-vandringsjacka-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-vandringsjacka-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078315", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Sinappi":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078317", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Sinappi":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078305", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sinappi":"6" , "Koko_|_XXS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "639749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432042", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432054", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432096", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432144", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432146", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639754001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432158", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803178001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723204", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803178501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723206", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vast-herr-termovast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-men-s-thermal-vest.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vast-herr-termovast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-men-s-thermal-vest.jpg" } }, { "catentry_id" : "803179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723194", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803181001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723202", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723196", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723200", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723198", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "920002001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007383", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 metsäkuvio / Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007389", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" } }, { "catentry_id" : "920003001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007381", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_M05 metsäkuvio / Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920004001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007377", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920004501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007407", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007371", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007373", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920006001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007403", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" } }, { "catentry_id" : "920006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007393", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920007001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007391", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007401", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007387", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 metsäkuvio / Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007369", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920009501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007399", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920010001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007405", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007367", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" } }, { "catentry_id" : "920011001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007409", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007395", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920012001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007411", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007375", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007379", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 metsäkuvio / Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" } }, { "catentry_id" : "920013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007397", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1029924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078245", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078239", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078235", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"6" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078241", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078247", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078243", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078237", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"6" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "596478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320797", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320787", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596480501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320795", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320806", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320820", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320818", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480030001", "partNumber" : "102084173", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"5" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480030001", "partNumber" : "102084175", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215563/anar-galda-blue-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215563/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215563/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215563/anar-galda-blue-women-s-hiking-pants.jpg" } }, { "catentry_id" : "453204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480030001", "partNumber" : "102084179", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"5" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "453207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480030001", "partNumber" : "102084171", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"5" , "Koko_|_XXS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480030001", "partNumber" : "102084183", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480030001", "partNumber" : "102084181", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480030001", "partNumber" : "102084177", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215587/anar-galda-blue-naisten-vaellushousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1029927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078269", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Hiekka":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029927501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078267", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Hiekka":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-vandringsjacka-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-vandringsjacka-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1029931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078273", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Hiekka":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029933501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078271", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Hiekka":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029934501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078275", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Hiekka":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078265", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" , "Väri_|_Hiekka":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078263", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"4" , "Väri_|_Hiekka":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "634629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "634595501", "partNumber" : "102408702", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forged iron":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merino-wool-beanie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merino-wool-beanie.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "919972501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007352", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" } }, { "catentry_id" : "919973001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007334", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919973501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007332", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919974001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007336", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919974501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007346", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007342", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919975501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007328", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" } }, { "catentry_id" : "919976001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007330", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919976501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007338", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919977001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007348", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007362", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007344", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919978501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007350", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919979001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007354", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919979501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007359", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919980001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007356", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919980501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007364", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007340", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ahkiot ja pulkat 7 kpl
- Ahkioiden ja pulkkien tarvikkeet 7 kpl
- Metsäsukset ja eräsukset 7 kpl
- Lumikengät 23 kpl
- Lumikenkien tarvikkeet 1 kpl
- Liukulumikengät 3 kpl
- Liukulumikenkien tarvikkeet 3 kpl
- Metsäsuksien ja liukulumikenkien siteet 10 kpl
- Eräsauvat 9 kpl
- Vaellussauvat 9 kpl
- Vaellussauvojen tarvikkeet 3 kpl
-
- Kuksat 29 kpl
- Juomapullot 56 kpl
- Retkikeittimet 98 kpl
- Retkikeittimien tarvikkeet 43 kpl
- Retkikeittimien kaasut ja polttonesteet 26 kpl
- Retkikattilat ja retkipaistinpannut 49 kpl
- Retkikattiloiden ja retkipannujen tarvikkeet 9 kpl
- Retkikahvipannut 25 kpl
- Ruokailuvälineet 75 kpl
- Ruoanlaittosetit 2 kpl
- Retkeilyn vedenpuhdistus 30 kpl
- Nestepussit ja juomapussit 9 kpl
- Retkiruoka 106 kpl
- Retkeilynuotioasemat 1 kpl
-
- Teltat 66 kpl
- Telttojen tarvikkeet 57 kpl
- Telttakamiinat ja tarvikkeet 27 kpl
- Makuupussit 69 kpl
- Makuupussin tarvikkeet 6 kpl
- Makuualustat 104 kpl
- Retkityynyt 14 kpl
- Matkalakanat 13 kpl
- Riippumatot 15 kpl
- Riippumattojen lisätarvikkeet 45 kpl
- Retkipöydät ja tuolit 29 kpl
- Tarpit 14 kpl
- Tarppien lisätarvikkeet 2 kpl