Puukot
Puukko on monen ensimmäinen käsityökalu
Yksi työkalupakin tärkeimmistä työkaluista on ehdottomasti laadukas puukko. Hyvä puukko vuolee, veistää, katkaisee, leikkaa ynnä muuta. Se on kätevä työkalu moneen tilanteeseen rakennuksella, retkellä, työtehtävissä ja kodin askareissa. Sissipuukko, monitoimityökalu, eräpuukko, metsästyspuukko – nämä ja monet muut puukot löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta.Vuoleminen on mukava harrastus
Jos ihminen saa käteensä hyvän puukon ja pienen kappaleen puuta, lähtee vuoleminen käyntiin melkein kuin itsestään. Oma puukko on tärkeä kapistus monelle nuorelle pojalle ja tytölle. Puukko on ehdottomasti oikea työkalu retkeilyyn ja ulkona puuhailuun. Puupalikat, tikut ja pajupillit vuollaan omalla, terävällä puukolla.
Vuoleminen on kiva harrastus, jota voi puuhailla pienellä vaivalla melkein milloin ja missä vain. Jos lapsi innostuu vuolemisesta, aikuisen on hyvä opettaa turvallista teräaseen käyttöä. Vuolemalla mieli rauhoittuu ja tärkeä käsityön perinne siirtyy sukupolvelta seuraavalle. Alkuun voi vuolla vaikka sytykelastuja.
Puukot moneen käyttötarkoitukseen
Jos etsit erähommiin, metsästykseen ja kalastukseen sopivia puukkoja, löydät ne Kärkkäisen verkkokaupan Erä ja retkeily -kategorian osastolta puukot. Jos taas hakusalla on ruoanlaittoon, perkaamisen ja muuhun keittiötyöskentelyyn sopivat välineet, saat ne Kärkkäisen taloustavaraosastolta, osiosta veitset.
Puukkoja annetaan lahjaksi muun muassa ripille pääsevälle, armeijaan menevälle sekä aikuistuvalle nuorelle. Lahjaksi annettavat, arvokkaat puukot ovat usein myös kahvasta hyvin koristeelliset ja näyttävän näköiset. Niissä on tavallisesti myös nahkainen, upean näköinen tuppi.
Laadukas puukko pysyy terävänä
Puukon kahvan tulee olla vahva ja mukavasti kädessä pysyvä. Suomalaisten suosikkimateriaali puu on oivallinen valinta myös puukon kahvaksi, mutta myös muovista valmistetaan ergonomisia ja lujia puukon kahvoja. Muovin hyvä puoli on se, ettei se kaipaa yhtä paljon huoltoa kuin puinen puukon kahva. Puukko säilyy hyvänä, kun sitä säilytetään muovisessa tai nahkaisessa kotelossaan, eli tupessa.
On tärkeää, että puukon terä pysyy terävänä. Aina ei tietenkään pysy, joten puukon on oltava helposti teroitettavissa. Hiiliteräspuukkoa pidetään nimenomaan teroitettavuuden ja hyvässä terässä pysymisen kannalta erinomaisena valintana, mutta terävalintana se vaatii myös käyttäjältä huolellista terän kuivaamista ruosteen estämiseksi.
Puukko on monen ensimmäinen käsityökalu
Yksi työkalupakin tärkeimmistä työkaluista on ehdottomasti laadukas puukko. Hyvä puukko vuolee, veistää, katkaisee, leikkaa ynnä muuta. Se on kätevä työkalu moneen tilanteeseen rakennuksella, retkellä, työtehtävissä ja kodin askareissa. Sissipuukko, monitoimityökalu, eräpuukko, metsästyspuukko – nämä ja monet muut puukot löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta.Vuoleminen on mukava harrastus
Jos ihminen saa käteensä hyvän puukon ja pienen kappaleen puuta, lähtee vuoleminen käyntiin melkein kuin itsestään. Oma puukko on tärkeä kapistus monelle nuorelle pojalle ja tytölle. Puukko on ehdottomasti oikea työkalu retkeilyyn ja ulkona puuhailuun. Puupalikat, tikut ja pajupillit vuollaan omalla, terävällä puukolla.
Vuoleminen on kiva harrastus, jota voi puuhailla pienellä vaivalla melkein milloin ja missä vain. Jos lapsi innostuu vuolemisesta, aikuisen on hyvä opettaa turvallista teräaseen käyttöä. Vuolemalla mieli rauhoittuu ja tärkeä käsityön perinne siirtyy sukupolvelta seuraavalle. Alkuun voi vuolla vaikka sytykelastuja.
Puukot moneen käyttötarkoitukseen
Jos etsit erähommiin, metsästykseen ja kalastukseen sopivia puukkoja, löydät ne Kärkkäisen verkkokaupan Erä ja retkeily -kategorian osastolta puukot. Jos taas hakusalla on ruoanlaittoon, perkaamisen ja muuhun keittiötyöskentelyyn sopivat välineet, saat ne Kärkkäisen taloustavaraosastolta, osiosta veitset.
Puukkoja annetaan lahjaksi muun muassa ripille pääsevälle, armeijaan menevälle sekä aikuistuvalle nuorelle. Lahjaksi annettavat, arvokkaat puukot ovat usein myös kahvasta hyvin koristeelliset ja näyttävän näköiset. Niissä on tavallisesti myös nahkainen, upean näköinen tuppi.
Laadukas puukko pysyy terävänä
Puukon kahvan tulee olla vahva ja mukavasti kädessä pysyvä. Suomalaisten suosikkimateriaali puu on oivallinen valinta myös puukon kahvaksi, mutta myös muovista valmistetaan ergonomisia ja lujia puukon kahvoja. Muovin hyvä puoli on se, ettei se kaipaa yhtä paljon huoltoa kuin puinen puukon kahva. Puukko säilyy hyvänä, kun sitä säilytetään muovisessa tai nahkaisessa kotelossaan, eli tupessa.
On tärkeää, että puukon terä pysyy terävänä. Aina ei tietenkään pysy, joten puukon on oltava helposti teroitettavissa. Hiiliteräspuukkoa pidetään nimenomaan teroitettavuuden ja hyvässä terässä pysymisen kannalta erinomaisena valintana, mutta terävalintana se vaatii myös käyttäjältä huolellista terän kuivaamista ruosteen estämiseksi.
-
[ { "catentry_id" : "421895501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "421850001", "partNumber" : "102108179", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063510163/wood-jewel-lasten-ensipuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063510163/wood-jewel-lasten-ensipuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063510163/wood-jewel-lasten-ensipuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430063510163/wood-jewel-lasten-ensipuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430063510163/wood-jewel-lasten-ensipuukko.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1076358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076344501", "partNumber" : "103221206", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "899551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899546001", "partNumber" : "102948538", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843810219/hultafors-gk-hvk-puukot-tuplatupessa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843810219/hultafors-gk-hvk-puukot-tuplatupessa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843810219/hultafors-gk-hvk-puukot-tuplatupessa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843810219/hultafors-gk-hvk-puukot-tuplatupessa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843810219/hultafors-gk-hvk-puukot-tuplatupessa.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "899139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899111001", "partNumber" : "102948516", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg" } } ]
Hultafors OK4 eräpuukko
★★★★★Tämä kestävä eräpuukko pitävällä kahvalla sopii rankkoihin ulkotöihin. Kulutusta kestävästä materiaalista valmistettu vyölenkki sopii 80 mm leveisiin ja sitä kapeampiin vöihin ja siinä on tasku tuluksille.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 € -
[ { "catentry_id" : "899143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899108501", "partNumber" : "102948465", "unitPrice" : "22,50 €", "unitPriceRaw" : "22.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843801118/hultafors-ok1-erapuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843801118/hultafors-ok1-erapuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843801118/hultafors-ok1-erapuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843801118/hultafors-ok1-erapuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843801118/hultafors-ok1-erapuukko.jpg" } } ]
Hultafors OK1 Eräpuukko
★★★★★Tämä vahva ja kestävä eräpuukko kookkaalla kahvalla sopii rankkoihin ulkotöihin. Kulutusta kestävästä materiaalista valmistettu vyölenkki sopii 80 mm leveisiin ja sitä kapeampiin vöihin ja siinä on tasku tuluksille.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50 € -
[ { "catentry_id" : "900100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900036501", "partNumber" : "102948568", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880311/hultafors-usra-safety-yleisveitsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880311/hultafors-usra-safety-yleisveitsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843880311/hultafors-usra-safety-yleisveitsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843880311/hultafors-usra-safety-yleisveitsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880311/hultafors-usra-safety-yleisveitsi.jpg" } } ]
Hultafors USRA Safety yleisveitsi
★★★★★Kevyt ja käytännöllinen turvayleisveitsi ergonomisella rungolla.USRA-yleisveitsi, missä sisäänvetäytyvä terä, mikä vähentää viiltohaavojen mahdollisuutta.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90 € -
[ { "catentry_id" : "900098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900042001", "partNumber" : "102948566", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880212/hultafors-ura-yleisveitsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880212/hultafors-ura-yleisveitsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843880212/hultafors-ura-yleisveitsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843880212/hultafors-ura-yleisveitsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880212/hultafors-ura-yleisveitsi.jpg" } } ]
Hultafors URA yleisveitsi
★★★★★Yleiskäyttöön soveltuva tehokas alumiininen veitsi, mikä on mielyttävä kädessä. Se on ergonominen ja siitä saa tukevan otteen, joten voit työskennellä vakaasti ja turvallisesti. Kädensijan sisällä on tilaa kymmenelle varaterälle.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90 € -
[ { "catentry_id" : "1064362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1064329501", "partNumber" : "103199962", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212092324_1/walz-schoder-metsastyspuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212092324_1/walz-schoder-metsastyspuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212092324_1/walz-schoder-metsastyspuukko.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "523032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "522996001", "partNumber" : "102201611", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430032159447/mr-tuote-ruostumatonteras-yleispuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430032159447/mr-tuote-ruostumatonteras-yleispuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430032159447/mr-tuote-ruostumatonteras-yleispuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430032159447/mr-tuote-ruostumatonteras-yleispuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430032159447/mr-tuote-ruostumatonteras-yleispuukko.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "277641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "277633001", "partNumber" : "101808792", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846015123/mora-rosteri-koysipuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846015123/mora-rosteri-koysipuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846015123/mora-rosteri-koysipuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846015123/mora-rosteri-koysipuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846015123/mora-rosteri-koysipuukko.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "900095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900041501", "partNumber" : "102948572", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880519/hultafors-urz-yleisveitsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880519/hultafors-urz-yleisveitsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843880519/hultafors-urz-yleisveitsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843880519/hultafors-urz-yleisveitsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843880519/hultafors-urz-yleisveitsi.jpg" } } ]
Hultafors URZ yleisveitsi
★★★★★Tukeva ja hyvin tasapainotettu ergonominen sinkkirunkoinen veitsi, josta saa tukevan otteen, jolloin työskentely on hallittua ja miellyttävää.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90 € -
[ { "catentry_id" : "43651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "37488501", "partNumber" : "100349921", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843870114/hultafors-stk-hvk-kaksoispuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843870114/hultafors-stk-hvk-kaksoispuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843870114/hultafors-stk-hvk-kaksoispuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843870114/hultafors-stk-hvk-kaksoispuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843870114/hultafors-stk-hvk-kaksoispuukko.jpg" } } ]
Hultafors STK & HVK kaksoispuukko
★★★★★ ★★★★★Ammattilaiselle!
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90 €
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kaapelinkuorintaveitset 3 kpl
- Kirvesmiehen puukot 46 kpl
- Kuorimaraudat ja vetopuukot 6 kpl
- Mattopuukot ja turvaveitset 68 kpl
- Mattopuukkojen terät 56 kpl
- Puukot 72 kpl
- Taittoveitset 51 kpl
- Veitsisarjat ja puukkosarjat 4 kpl
- Villaveitset 5 kpl
- Monitoimityökalut 118 kpl
- Monitoimityökalujen tarvikkeet 23 kpl
-
- Laastiastiat 9 kpl
- Kulmalastat 2 kpl
- Laastikammat 6 kpl
- Laastivispilät 8 kpl
- Linjarit 7 kpl
- Muurarinluodit 3 kpl
- Hiertimet 16 kpl
- Laastikauhat ja muurauskauhat 15 kpl
- Laattaleikkurit ja terät 15 kpl
- Laattojen saumaustarvikkeet 29 kpl
- Silikonipuristimet ja massapuristimet 10 kpl
- Vaahtopistoolit ja uretaanipistoolit 6 kpl
-
- Maalarin lastat 38 kpl
- Maalarinlastasarjat 3 kpl
- Maalikaapimet 33 kpl
- Maalaustelat 55 kpl
- Maalaustelasetit 27 kpl
- Maalipensselit ja maalisiveltimet 45 kpl
- Maalipensselisarjat ja maalisivellinsarjat 30 kpl
- Maalausrajaajat 2 kpl
- Maalaustelan varret 16 kpl
- Maalaustyynyt 5 kpl
- Maaliastiat 9 kpl
- Maalinsekoittimet 12 kpl
- Maalarin pölyharjat 1 kpl
- Spraypullon kahvat 1 kpl
- Tapetointisetit 1 kpl
- Tapettiharjat 3 kpl
- Tapettitelat ja saumarullat 1 kpl
- Tapetinpoistajat 2 kpl
- Tapettilastat 3 kpl
- Tapettiviivaimet 2 kpl