1. Etusivu
  2. Elektroniikka ja Pelaaminen (22175)
  3. Gaming (886)
  4. Pelituolit, pelipöydät ja pelimatot

Pelituolit, pelipöydät ja pelimatot

Hanki hyvä pelituoli
Pelituoli on merkittävässä osassa mukavaa pelikokemusta. Pelaajan maksimaalisen hyvän istuma-asennon merkitys korostuu etenkin pitkien pelikertojen aikana, sillä vartalon liikkeet ovat tuolloin rajalliset. Pelituoli takaa keholle vähäisen kuormituksen, jotta ikäviä kiputiloja ei pääse syntymään. Hyvän pelituolin tunnistaa monipuolisista toiminnoista sekä laadukkaista, kulutusta kestävistä pintamateriaaleista.

Pääsääntöisesti pelituolien toiminta sekä ominaisuudet ovat samanlaisia merkistä tai mallista riippumatta. Tärkein ominaisuus pelituolilla on korkea, vartaloa tukeva selkänoja sekä erilaiset säädettävät ominaisuudet. Pelituolin ergonomisuus on erinomainen, joten sellaisesta saa oivallisen työtuolinkin itselleen.

Pelituolin valinta
Eri tyyppiset pelituolit mahdollistavat itselle sopivan pelituolin hankkimisen. Valinnanvaraa löytyy runsaasti eri liikkeistä, joten oman maun mukaisen löytää varmasti. Pelituolin hankkimisessa kannattaa huomioida eri säätömahdollisuudet, niin istuinkorkeuden, selkätuen sekä käsitukien osalta. Myös tuolin maksimikuormitus kannattaa tarkistaa, jos pelaaja on raskastekoinen.

Pelituolit jaetaan kahteen eri kategoriaan, eli pöydän ääreen tarkoitettuihin sekä lattiakäyttöisiin ajopenkkeihin. Etsiessä uutta pelituolia kannattaa tehdä valinta oman pääsääntöisen pelikäytön mukaan. Pöydän äärellä käytettävät pelituolit ovat suosittuja monikäyttöisyytensä ansiosta, mutta etenkin silloin, jos pelaa runsaasti esimerkiksi autopelejä, kannattaa hankkia ajopenkki. Playseat Evolution -ajopenkit ovat erinomainen valinta autopelejä pelaavalle.

Valittaessa pelituolia kannattaa kiinnittää huomio myös tuolin pintamateriaaleihin. Hyvä materiaali on likaa hylkivä, kestävä sekä hengittävä. L33T -pelituoleissa on laadukas tekonahkapinnoite, joka tarjoaa optimaalisen ilmanvaihdon istuinosassa sekä selkänojassa. Hyvän pintamateriaalin ansiosta pitkätkin peliajat eivät tunnu tukalalta, sillä tuoli ei hiosta pelaajaa.

Mukavaa pelaamista
Pelituolin tärkeimpinä ominaisuuksina pidetään kehon riittävää tukemista. Etenkin selkä, niska sekä kädet rasittuvat vääränlaisella tuolilla istuessa, etenkin silloin, kun peliajat ovat pitkiä. Onnistuneen pelaamisen edellytyksinä pidetään myös hyvää pelipöytää sekä oikeanlaista valaistusta. Trust GXT 711 Dominus -pelipöydän rakenne on suunniteltu juuri pelaamiseen. Pöydän kaartuva etureuna tukee pelaajan ranteita sekä kyynärvarsia pelin aikana. Pelipöydän korkeus on säädettävä pelaajan mukaan.

Pelipöydän eteen sopivan pelituolin alle kannattaa asettaa tarpeeksi vahva matto, jotta pelituolin alla olevat pyörät eivät vahingoita lattiaa. Kahdeksankulmainen Florpad Space -pelituolimatto takaa sen, että lattia ei vaurioidu tuolin alla. Sen liukumaton alusta pitää sen vakaasti lattiassa, vaikka pelituolilla rullaakin sen päällä.

Miellyttäviin pelihetkiin kannattaakin hankkiutua Kärkkäisen verkkokaupan runsaan pelituolien valikoiman kautta. Oman pelihyvinvoinnin eteen kannattaa satsata laadukkaan tuolin avulla, jotta keho sekä mieli pysyy virkeänä. Hyvältäkin pelituolilta on toki viisasta välillä nousta jaloittelemaan, jotta pelaaja ei kokonaan kangistu pelituntien aikana. Edes jääkaapille!

Tuotteet: ( 1 - 12 / 74 )
Järjestä:
  • Kilpa-ajajien ja e-urheilun ammattilaisten kanssa suunniteltu ajoistuin. Korkeatasoinen suunnittelu, miellyttävä ajoasenta sekä ensiluokkainen yhteensopivuus kaikenlaisten rattiohjainten kanssa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
    Näytä vertailu
  • DELTACO GAMING DT420 RGB- valaistu pelipöytä, jossa kaapelinhallinta, karkaistu lasipinta, muki- ja kuuloketeline. Mitat (LxSxK): 140 x 75 x 76 cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 459,00
    Näytä vertailu
  • Työpöytä MATI (2 kpl) / FURNLUX / Graphite

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 456,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    51x139x76

    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Työpöytä TEO / FURNLUX / Graphite

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 455,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    51x139x76
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Sähköllä korkeussäädettävä pelipöytä, jossa kaapelinhallinta, juomakuppi- ja kuuloketeline. Korkeus 73-188cm Digitaalinen ohjauspaneeli, muistiasetuksilla. TAKUU 5 VUOTTA

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00

  • Elegantisti ja moottoriurheilu mielessä suunniteltu Elite-pelituoli sopii kaikkien käyttäjien toimistoon ja pelihuoseen.
    Robottihitsattu teräsrunkorakenne ja teräsjalusta. Kantavuus 140kg. Suositeltu käyttäjän pituus: 120 -210 cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00
    Näytä vertailu
  • Next Level Elite pelituoli on valmistettu laadukkaasti ja siinä on huippuominaisuudet

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00
    Näytä vertailu
  • Esittelyssä Next Level Racing GTRacer Simulator Cockpit, edullinen sim racing -ohjaamo täynnä ominaisuuksia. Se on valmistettu tarkasti ja tarkoituksenmukaisesti GT-tyyliseen kilpa-ajoon

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 449,00
    Näytä vertailu
  • Tarjoaa miellyttävän ajoasennon ja hyvän tuntuman kaikenlaisiin ajopeleihin. Ajoistuin on suunniteltu ja muotoiltu simuloimaan aitoa kilpa-auton istuinta, jolla pelaaminen tuntuu oikeassa kilpa-autossa istumiselta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
    Näytä vertailu
  • Työpöytä ADA / FURNLUX / Glossy pure white

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    392,00
    -
    405,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    55x120x75
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Työpöytä ANTEK / FURNLUX / White

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 381,00
    Väri:White
    Koko:60x120x76
    Offer:19665
    Näytä vertailu
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 7