Näitä ostetaan nyt
Näitä ostetaan nyt
Kellistä kaamos

Kellistä kaamos – luovia tapoja selvitä talvesta virkeänä voittajana

1/19/2026

Vaikka nenä on jo kevättä ja valoa kohti, pimeää ja hämärää päivissä vielä piisaa. Suomalainen kaamos ei ole pelkästään päivien pimeyttä – se on joskus myös mollivoittoinen mielentila. Kun herätessä on hämärää, varhain iltapäivästä on hämärää jälleen ja päivälläkin valo tuntuu vielä ujostelevan, vaaditaan positiivisimmaltakin ihmiseltä sitkeyttä ja sisua jaksamiseen. Mutta ei kaamos silti vain selviytymistä päivästä toiseen tarvitse olla, ennen kuin valo viimein voittaa ja päivät todenteolla pitenevät. Oikeilla keinoilla kaamoksesta voi muovata itselleen jakson, joka rauhoittaa, voimaannuttaa ja jopa inspiroi.

Kirkasvalolamppuihin on moni meistä kääntänyt katsettaan hämärän jakson alkaessa painamaan punteissa, mutta mitä muuta voikaan tehdä, jotta mieli pysyy virkeänä valoisampia päiviä odotellessa?

1. Kaikki irti talven kipakoista keleistä

Kuten me pohjoisen kekseliäs kansa tiedämme, ei pakkanen ja pimeä ole tekosyitä talviunille käpertymiselle. Parhaimmillaan arktiset sääolot voi virkistävyydessään viedä äärimmilleen kipittämällä esimerkiksi avannon äärelle. Avantouinti virkistää kehoa monella tapaa: verenkierto vilkastuu ja monet kokevat myös lihasten palautuvan liikunnasta paremmin kylmän kylvyn seurauksena. Kylmäaltistus aktivoi hermostoa ja aineenvaihduntaa, minkä vuoksi olo on usein energisempi ja kevyempi heti pulahduksen jälkeen.

Aktiiviset uimarit tietävät säännöllisten avantokäyntien lisäävän myös mielihyvähormonien eritystä ja parantavan keskittymiskykyä. Ne voivat tukea unen laatua, sekä auttavat rauhoittumaan ja rentoutumaan kiireisen arjen keskellä.

Lajissa pääset alkuun varsin vaivattomasti, joten kurkista netistä lähin avantouintipaikka ja käy Kärkkäisen kautta kokeilemassa – varusteiksi riittää esim. avantouintikengät ja hanskat, joilla teet pulahduksista huomattavasti nautinnollisempia.

2. Sisustamalla silmän ja mielen iloa

Kaamos ei vaikuta vain valon määrään, vaan myös aisteihin. Kun ympäristö on synkkä taikka harmaa, keho ja mieli kaipaavat ärsykkeitä. Pimeän kauden aikaan voit rakentaa kodistasi keitaan, joka tulvii mieltä piristäviä elementtejä.

Lähde liikkeelle näillä:

  • värikkäät sisustustekstiilit, viltit ja tyynyt

  • lämpimät ja pehmeät materiaalit, jotka kutsuvat syleilyynsä rentoutumaan

  • tuoksut, jotka virkistävät tai rauhoittavat (esim. sitrus, mänty, eukalyptus)

  • lämpimät juomat kauniista kupeista – koska pienikin esteettinen ilo vaikuttaa piristävästi

Kaamosaikaan koti saa olla paikka sulkea maailman kohina kauas ja napata pimeästä jaksosta parhaat puolet kodin seinien sisäpuolelle. Ideat ja ratkaisut löydät luonnollisesti meiltä Kärkkäiseltä.

3. Seikkaile luonnossa ja tavoita pimeän maaginen taika

Pimeyden ei tarvitse tarkoittaa pelottavaa, saati energiaa syövää. Kävelylenkit pilkkopimeilläkin poluilla voivat fiksuin varustein ja uteliain mielin olla upeita, energiaa tehokkaasti palauttavia elämyksiä. Otsalampun tai taskulampun kera teet kävelyistä itseksesi tai vaikkapa koiran kanssa tunnelmallisia seikkailuja. Pimeässä luonto kertoo aivan uutta tarinaa varjojen leikkeineen – kun yksi aisteista on vajavainen, valpastut muun muassa kuulemaan metsän kiinnostavan äänimaiseman uudella tapaa. Ja pian huomaat hauskojen, metsäisten ”hämärähommien” olevan todella odotettuja aktiviteetteja arjessa ja kulkevasi kaikki illat otsalamppu pipon koristeena uusiin seikkailuihin suunnaten.

Muita mainioita kaamosajan liikunta- ja ulkoilumuotoja:

  • jooga, kehonhuolto ja liikkuvuusharjoitukset

  • venyttely ja palauttava liike iltaisin

  • kotitreenit matalalla kynnyksellä

  • ulkoliikunta päivänvalosta ilon irti ottaen

Liikunta ja ulkoilu auttavat myös uneen – ja laadukas uni on kaamoksen tehokas kesyttäjä ja pimeiden päivien energisoija.

4. Pysähdy, mietiskele, suunnittele…

Kolean kaamoksen keskellä, on lupa painaa jalkaa jarrulle, pysähtyä omien ajatusten äärelle ja kääntää katsetta tulevaan. Nyt on aikaa miettiä tulevia retkiä ja reissuja, inspiroivia hankkeita ja projekteja. Kivojen ja innostavien asioiden suunnittelu pitää korvien välin käynnissä ja mielen positiivisena – on piristävää, kun tulevaisuudessa on jotain mitä odottaa. Ja hyvin suunniteltu projekti on jo puoliksi tehty!

Lisää luovuutta ruokkivia tekemisiä? Löytyy!

Kaamos on otollista aikaa hiljentymiselle, itsensä ja ympäristön kuuntelemiselle ja keskittymiselle. Se antaa mainion mahdollisuuden uusien projektien suunnittelulle, hankintojen kaikessa rauhassa tekemiselle ja myös niihin säästämiselle.

Kaamos – mikä mahdollisuus!

Kaamos ei ole kausi, jota pitäisi yrittää toistuvasti pois noitua tai jonka vuoksi pitäisi viltin alle pitkäksi aikaa piiloutua. Se on vuodenaika, joka antaa mahdollisuuden hidastaa hektistä tahtia ihan luvan kanssa. Kun lakkaat taistelemasta pimeyttä vastaan ja suuntaat ajatukset sen tuomiin mahdollisuuksiin, arki ja mielikin kevenevät. Kaamos antaa luvan paitsi levätä enemmän, se antaa mahdollisuuden helliä ja hoivata itseä, vaalia tärkeitä sosiaalisia suhteita – ja mahdollisuuden kerätä energiaa pian koittavaan entistä aktiivisempaan kauteen. ´

Miten tahansa päätätkään siitä ilon irti ottaa, on Kärkkäinen ideoissasi osaava ja innokas sparrailukaverisi.