- Etusivu /
- Työkalut ja Työturvallisuus (12272) /
- Voimatyökalut (4133) /
- Hiomakoneet ja viilakoneet
Hiomakoneet ja viilakoneet
Hiomakoneet kotihommiin ja rakennustyömaille
Kodin remontoinnissa, erilaisten kalusteiden korjaamisessa sekä suurilla työmailla tarvitaan usein erilaisia hiomakoneita. Hiomakone onkin yksi remontoijan ja rakentajan perustyökaluista. Se on monipuolinen ja kätevä työkalu, joka melkeinpä jokaisen kotoa löytyy pienempänä tai suurempana. Nauhahiomakone, epäkeskohiomakone, tasohiomakone tai suorahiomakone – hiomakoneita on monenlaisia ja niillä on jokaisella omat erityispiirteensä. Hiomakone ja hiomapaperit valitaan aina käyttökohteen mukaan.Epäkeskohiomakone vai tasohiomakone?
Erilaisten tasojen hiominen on usein iso urakka. Jo pienen olohuoneen pöydän hiominen vaatii paljon hankaamista. Käsin hioessa kädet helposti väsyvät, kun hiomapaperia pitää samaan aikaan painaa pintaa vasten ja liikuttaa sitä pitkin rivakoin ottein.
Hiomakone helpottaa työtä, vaikka ei sekään aina aivan kevyttä tekemistä ole. Tasohiomakone helpottaa tasojen suoraa hiomista paljon. Tasohiomakoneessa on tasainen värähtelyliike, joka matkii ihmisen käden edestakaista liikettä, mutta on paljon sitä vahvempi ja tehokkaampi. Tärinän vaimennus parantaa laitteen käytettävyyttä, sillä se vähentää laitteen liikkeestä johtuvaa tunnetta käsissä käytön aikana.
Epäkeskohiomakone soveltuu niin puun kuin metallinkin hiomiseen. Epäkeskohiomakoneen pyörivä liike takaa tehokkaan työskentelyn ja tasaisen lopputuloksen ilman, että työstä jää hiomajälkiä hiottavalle pinnalle. Hiomakone sopii niin tasaisille kuin kaarevillekin pinnoille ja parhaimmillaan se on suurien pintojen hiomisessa.
Hiomalaikat, hiomapaperit ja muut hiomatarvikkeet
Hiomisessa on tärkeää, että sen lopputulos on tasainen, tasalaatuinen ja sileä. Hiottu pinta usein maalataan tai käsitellään, jolloin pohjatyön jälki korostuu. Asiaan kuuluvan työkalun lisäksi lopputulokseen vaikuttavat hiomatarvikkeiden valinta.
Erilaiset laikat ja hiomapaperit vastaavat erilaisiin tarpeisiin. Toisinaan hionta saa alkuun olla karkeampaa ja vasta lopuksi pinta siistitään hienommalla hionnalla. Näin ollen tarvitaan erilaisia hiomapapereita karkeuksineen. Hiomapaperi valitaan tietysti myös hiomakoneen mukaan joko hiomalaikkana tai -nauhana. Myös kulmahiomakoneeseen on oma paperinsa.
Hiomakoneeseen tarvitaan myös toisinaan imuria, jotta kaikki pöly ja roska ei leviä rakennustyömaalle. Lisävarusteessa imurin voi hankkia niihin malleihin, joissa ei ole itsessään purunkerääjää.
Hiomakoneen voi hankkia kätevästi Kärkkäisen verkkokaupasta. Valikoima on runsas sekä kotinikkareille että ammattirakentajillekin. Puulle ja metallille sopivien hiomakoneiden lisäksi valikoimasta löytyy hiomakone myös betonille.
Hiomakoneet kotihommiin ja rakennustyömaille
Kodin remontoinnissa, erilaisten kalusteiden korjaamisessa sekä suurilla työmailla tarvitaan usein erilaisia hiomakoneita. Hiomakone onkin yksi remontoijan ja rakentajan perustyökaluista. Se on monipuolinen ja kätevä työkalu, joka melkeinpä jokaisen kotoa löytyy pienempänä tai suurempana. Nauhahiomakone, epäkeskohiomakone, tasohiomakone tai suorahiomakone – hiomakoneita on monenlaisia ja niillä on jokaisella omat erityispiirteensä. Hiomakone ja hiomapaperit valitaan aina käyttökohteen mukaan.Epäkeskohiomakone vai tasohiomakone?
Erilaisten tasojen hiominen on usein iso urakka. Jo pienen olohuoneen pöydän hiominen vaatii paljon hankaamista. Käsin hioessa kädet helposti väsyvät, kun hiomapaperia pitää samaan aikaan painaa pintaa vasten ja liikuttaa sitä pitkin rivakoin ottein.
Hiomakone helpottaa työtä, vaikka ei sekään aina aivan kevyttä tekemistä ole. Tasohiomakone helpottaa tasojen suoraa hiomista paljon. Tasohiomakoneessa on tasainen värähtelyliike, joka matkii ihmisen käden edestakaista liikettä, mutta on paljon sitä vahvempi ja tehokkaampi. Tärinän vaimennus parantaa laitteen käytettävyyttä, sillä se vähentää laitteen liikkeestä johtuvaa tunnetta käsissä käytön aikana.
Epäkeskohiomakone soveltuu niin puun kuin metallinkin hiomiseen. Epäkeskohiomakoneen pyörivä liike takaa tehokkaan työskentelyn ja tasaisen lopputuloksen ilman, että työstä jää hiomajälkiä hiottavalle pinnalle. Hiomakone sopii niin tasaisille kuin kaarevillekin pinnoille ja parhaimmillaan se on suurien pintojen hiomisessa.
Hiomalaikat, hiomapaperit ja muut hiomatarvikkeet
Hiomisessa on tärkeää, että sen lopputulos on tasainen, tasalaatuinen ja sileä. Hiottu pinta usein maalataan tai käsitellään, jolloin pohjatyön jälki korostuu. Asiaan kuuluvan työkalun lisäksi lopputulokseen vaikuttavat hiomatarvikkeiden valinta.
Erilaiset laikat ja hiomapaperit vastaavat erilaisiin tarpeisiin. Toisinaan hionta saa alkuun olla karkeampaa ja vasta lopuksi pinta siistitään hienommalla hionnalla. Näin ollen tarvitaan erilaisia hiomapapereita karkeuksineen. Hiomapaperi valitaan tietysti myös hiomakoneen mukaan joko hiomalaikkana tai -nauhana. Myös kulmahiomakoneeseen on oma paperinsa.
Hiomakoneeseen tarvitaan myös toisinaan imuria, jotta kaikki pöly ja roska ei leviä rakennustyömaalle. Lisävarusteessa imurin voi hankkia niihin malleihin, joissa ei ole itsessään purunkerääjää.
Hiomakoneen voi hankkia kätevästi Kärkkäisen verkkokaupasta. Valikoima on runsas sekä kotinikkareille että ammattirakentajillekin. Puulle ja metallille sopivien hiomakoneiden lisäksi valikoimasta löytyy hiomakone myös betonille.
-
[ { "catentry_id" : "175585501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "175553501", "partNumber" : "101663913", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5035048553954_1/dewalt-dwe6423-125mm-epakeskohiomakone.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5035048553954_1/dewalt-dwe6423-125mm-epakeskohiomakone.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5035048553954_1/dewalt-dwe6423-125mm-epakeskohiomakone.jpg" } ]
Dewalt DWE6423 125mm epäkeskohiomakone
★★★★★ ★★★★★280 W portaaton nopeus ja 8000 - 12 000 hiomaliikettä minuutissa antavat ihanteellisen hiomanopeuden kaikille materiaaleille. Alhainen tärinä pidentää käyttöaikaa väsyttämättä käyttäjää. Pitkä virtajohto helpottaa työskentelyä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 € -
[ { "catentry_id" : "596055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596020501", "partNumber" : "102392369", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054905284114_1/dewalt-xr-dcw200n-18v-tasohiomakone-runko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5054905284114_1/dewalt-xr-dcw200n-18v-tasohiomakone-runko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5054905284114_1/dewalt-xr-dcw200n-18v-tasohiomakone-runko.jpg" } ]
Dewalt XR DCW200N 18V tasohiomakone runko
★★★★★ ★★★★★DCW200N on hiiliharjaton 1/4 tasohiomakone tarjoaa 8 000–13 500 hiomaliikettä/min käyttönopeuden ja sen 7-asentoinen nopeuskytkin mahdollistaa nopeuden säätämisen käyttötarkoitukseen sopivaksi. Akku ja laturi myydään erikseen.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00 € -
[ { "catentry_id" : "1387389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386472001", "partNumber" : "103412518", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/088381783170_1/makita-dga506rt-18v-125mm-kulmahiomakone.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/088381783170_1/makita-dga506rt-18v-125mm-kulmahiomakone.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/088381783170_1/makita-dga506rt-18v-125mm-kulmahiomakone.jpg" } ]
Makita DGA506RT 18V 125mm kulmahiomakone
★★★★★Tehokas hiiliharjaton kone katkaisuun ja hiontaan jarrulla. Vaativaan ammattikäyttöön soveltuva tehokas hiiliharjaton kulmahiomakone 125 mm laikan halkaisijalla. Koneessa on vakioelektroniikka, nopea turvallisuutta lisäävä laikkajarru.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00 € -
[ { "catentry_id" : "1338758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1338706001", "partNumber" : "103373795", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4892210162236/ryobi-r18ddag-252s-18v-one-1x2ah-ja-1x5-ah-kombosetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4892210162236/ryobi-r18ddag-252s-18v-one-1x2ah-ja-1x5-ah-kombosetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4892210162236/ryobi-r18ddag-252s-18v-one-1x2ah-ja-1x5-ah-kombosetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4892210162236/ryobi-r18ddag-252s-18v-one-1x2ah-ja-1x5-ah-kombosetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4892210162236/ryobi-r18ddag-252s-18v-one-1x2ah-ja-1x5-ah-kombosetti.jpg" } } ]
Ryobi R18DDAG-252S 18V ONE+ 1x2Ah ja 1x5,Ah kombosetti
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00 € -
[ { "catentry_id" : "770735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "770722501", "partNumber" : "102586066", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381733755_1/makita-xgt-ga038gz-40v-kulmahiomakone-runko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381733755_1/makita-xgt-ga038gz-40v-kulmahiomakone-runko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381733755_1/makita-xgt-ga038gz-40v-kulmahiomakone-runko.jpg" } ]
Makita XGT GA038GZ 40V kulmahiomakone runko
★★★★★Tehokas kulmahiomakone 230 mm laikalla akkukäyttöisenä. AFT -järjestelmä tarkkailee laikan pyörimisnopeutta ja sammuttaa koneen laikan jumiutuessa. Laikkajarru pysäyttää laikan nopeasti. Runkoversio ilman akkua ja latauslaitetta.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 279,00 € -
[ { "catentry_id" : "46396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "39210501", "partNumber" : "101304400", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717479000449_1/ferm-fef-400-sahkoviila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717479000449_1/ferm-fef-400-sahkoviila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717479000449_1/ferm-fef-400-sahkoviila.jpg" } ]
Ferm FEF-400 sähköviila
★★★★★ ★★★★★Sähköviila tarkkuushiomakone on ideaalinen hiontaan, teroitukseen, muotoiluun, viilaukseen ja ruosteen poistoon.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 € -
[ { "catentry_id" : "612755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612718001", "partNumber" : "102411379", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381898522/makita-xgt-ga013gz-40v-kulmahiomakone-runko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381898522/makita-xgt-ga013gz-40v-kulmahiomakone-runko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381898522/makita-xgt-ga013gz-40v-kulmahiomakone-runko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381898522/makita-xgt-ga013gz-40v-kulmahiomakone-runko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381898522/makita-xgt-ga013gz-40v-kulmahiomakone-runko.jpg" } } ]
Makita XGT GA013GZ 40V kulmahiomakone runko
★★★★★Sivukahva voidaan asentaa joko vasemmalle tai oikealle puolelle.Tehokas hiiliharjaton kone alapuolisella turvakytkimellä katkaisuun ja hiontaan
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00 € -
[ { "catentry_id" : "612766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612726001", "partNumber" : "102411377", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381898577/makita-xgt-ga013gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381898577/makita-xgt-ga013gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381898577/makita-xgt-ga013gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381898577/makita-xgt-ga013gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381898577/makita-xgt-ga013gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" } } ]
Makita XGT GA013GM201 40V 4Ah kulmahiomakone
★★★★★Sivukahva voidaan asentaa joko vasemmalle tai oikealle puolelle.Tehokas hiiliharjaton kone alapuolisella turvakytkimellä katkaisuun ja hiontaan. Tehokas 40V akkukulmahiomakone kahdella 4Ah akulla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 729,00 € -
[ { "catentry_id" : "612756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612720501", "partNumber" : "102411381", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381722162/makita-xgt-ga023gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381722162/makita-xgt-ga023gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381722162/makita-xgt-ga023gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381722162/makita-xgt-ga023gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381722162/makita-xgt-ga023gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" } } ]
Makita XGT GA023GM201 40V 4Ah kulmahiomakone
★★★★★Vaativaan käyttöön kehitetty tehokas kulmahiomakone. Säädettävä pyörimisnopeus 3.000-8.500 r/min. Laikkajarru pysäyttää laikan nopeasti. Mukana 2 kpl 4,0Ah akkuja ja latauslaite Makpac laukussa.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 749,00 € -
[ { "catentry_id" : "612754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612718501", "partNumber" : "102411373", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381895002/makita-xgt-ga005gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381895002/makita-xgt-ga005gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381895002/makita-xgt-ga005gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0088381895002/makita-xgt-ga005gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0088381895002/makita-xgt-ga005gm201-40v-4ah-kulmahiomakone.jpg" } } ]
Makita XGT GA005GM201 40V 4Ah kulmahiomakone
★★★★★Turvallinen työskentely nopean teräjarrun ansiosta. Suorituskyky verrattavissa sähkökäyttöiseen 1000 W:n kulmahiomakoneeseen. Tehokas 40V akkukulmahiomakone kahdella 4Ah akulla.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 699,00 € -
[ { "catentry_id" : "880207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "880191501", "partNumber" : "102834869", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5025232852604/panasonic-ey46a2lj2g-18v-5ah-kulmahiomakone.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5025232852604/panasonic-ey46a2lj2g-18v-5ah-kulmahiomakone.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5025232852604/panasonic-ey46a2lj2g-18v-5ah-kulmahiomakone.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5025232852604/panasonic-ey46a2lj2g-18v-5ah-kulmahiomakone.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5025232852604/panasonic-ey46a2lj2g-18v-5ah-kulmahiomakone.jpg" } } ]
Panasonic EY46A2LJ2G 18V 5Ah kulmahiomakone
★★★★★Panasonic Kulmahiomakone EY46A2LJ2G, sarja. Tehokas ja voimakas kone. Kierrosnopeus jopa 10 000 rpm. Laikan halkaisija 125 mm. Laikan vaihto helppoa karalukituksen ansiosta. Kosteus- ja pölysuojaus. Sisältää 2 x 5.0Ah akkua, laturin ja kantolaukun.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00 € -
[ { "catentry_id" : "852808001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "852795501", "partNumber" : "102797056", "unitPrice" : "757,00 €", "unitPriceRaw" : "757.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9009468004248_1/bernardo-bs-100-x-1220-s-2-nauhahiomakone.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9009468004248_1/bernardo-bs-100-x-1220-s-2-nauhahiomakone.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9009468004248_1/bernardo-bs-100-x-1220-s-2-nauhahiomakone.jpg" } ]
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Suorahiomakoneet 13 kpl
- Laikkahiomakoneet 6 kpl
- Kulmahiomakoneet 84 kpl
- Betonihiomakoneet 2 kpl
- Epäkeskohiomakoneet 13 kpl
- Nauhahiomakoneet 19 kpl
- Harjahiomakoneet 2 kpl
- Kärkihiomakoneet 9 kpl
- Putkihiomakoneet 1 kpl
- Tasohiomakoneet 12 kpl
- Varsihiomakoneet 6 kpl
- Viilakoneet 4 kpl
- Ketjunteroituskoneet 1 kpl
- Hiomakoneiden ja viilakoneiden tarvikkeet 45 kpl