- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9464) /
- Metsästys (779) /
- Metsästysreput ja metsästyslaukut (8) /
- Metsästysreput
Metsästysreput
Metsästysreput ja metsästyslaukut käyttötarpeen mukaan
Metsästysreissulle saatat tarvita mukaan yllättävän paljon vaatteita, varusteita, välineitä ja tarvikkeita reissun kestosta ja olosuhteista riippuen. Myös metsästysmuoto ja esimerkiksi koiran tai koirien mukaan lähtö ohjaavat paljon, mitä reissuun mukaan tarvitaan. Metsästysreput ja metsästyslaukut helpottavat paljon pakkaamista, mutta metsästysrepuille on toki paljon muitakin käyttötarkoituksia.Metsästysreput eri käyttötarkoituksiin
Metsästysrepun valinnassa avainroolissa on, mitä metsästystarvikkeita ja muita varusteita tarvitsee kantaa mukana. Metsästysmuoto ja metsässä olon kesto vaikuttavat tähän paljon. Luontevaa on pakata ainakin eväiden lisäksi jotain vaihtovaatteita.
Metsästysreppuja on myös päiväretkien tarpeiden ohella olemassa tilavampina versioina, jolloin repun kanto-ominaisuudet myös suuremmilla repun painoilla korostuvat entisestään. Toki pienemmänkin repun tulee istua selkään hyvin. Pelkästään passimetsästykseen yksi harkittava repputyyppi voi olla reppujakkara. Useamman päivän metsässä olemiseen tarvitaan repun sijaan oikea rinkka.
Metsästysrepun tekniset ominaisuudet
Repun koko vaikuttaa tietysti kantolaitteen tarpeisiin, kuten siihen tarvitaanko lantiovyötä, rintaremmiä, mäkisäätöjä ja niin edelleen. Liikkuvaan metsästykseennäistä voi joku kokea olevan haittaakin, kun riistatilanteet voivat olla hyvinkin nopeita, joten pienen repun kohdalla näitä ei turhaan kannata vaatia.
Metsästysrepuista useimmat on nykyään vähintäänkin vettähylkiviä, osa vedenpitäviä vetoketjuista lähtien. Liikkuvassa metsästyksessä kankaan kahisemattomuus on myös hyvin tärkeä ominaisuus. Joihinkin malleihin saa asennettua myös erillisen juomarakon letkuineen.
Asereppu on oiva vaihtoehto esimerkiksi lintumetsälle, mutta kätevä varuste myös muuhun metsästykseen: metsästäjän kädet ovat vapaita esimerkiksi riistan vetämiseen leiripaikkaan taikka tien varteen kuljetusta varten. Hyvästä aserepusta aseen saa tarvittaessa nopeastikin pois reppua riisumatta.
Useissa metsästysreppumalleissa on ulkoisia lisäkiinnityspisteitä taskuille ja muille irtovarusteille, kuten juomapullolle tai vaikkapa laavukankaalle. Näihin kiinnityksiin on helppo siirtää tavaroita tarvittaessa, vaikka repun sisätaskuista – Esimerkiksi lihoja voi joutua kantamaan joskus pidempiäkin matkoja, joten ne on kantamisen kannalta helpoin pakata repun päätaskuun.
Vyötärölaukut pientavaroille
Metsästäjille on kehitetty myös omia vyötärölaukkuja, joihin on helppo pakata kaikenlaista pientarviketta, kuten puhelin, patruunoita, auton avaimet, houkutus- ja koirapillit ja maasto GPS-laite, tulentekovälineet, muutama mainitaksemme. Monelle metsästäjälle tilavaan vyötärölaukkuun mahtuu kaikki tarvittava muutaman tunnin metsäreissulle.
Tervetuloa metsästys- ja eräostoksille Kärkkäiselle!

-
[ { "catentry_id" : "834099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "834094001", "partNumber" : "102555756", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4719856242965/vanguard-pioneer-1000rt-lintureppu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4719856242965/vanguard-pioneer-1000rt-lintureppu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4719856242965/vanguard-pioneer-1000rt-lintureppu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4719856242965/vanguard-pioneer-1000rt-lintureppu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4719856242965/vanguard-pioneer-1000rt-lintureppu.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Riistan käsittely 50 kpl
- Houkuttimet 158 kpl
- Ansat ja pyydykset 18 kpl
- Naamiointi 39 kpl
- Puupassit ja tornit 1 kpl
- Ampumakepit 16 kpl
- Etäisyysmittarit 4 kpl
- Riistakamerat 34 kpl
- Riistakameroiden tarvikkeet 33 kpl
- VHF-radiopuhelimet 8 kpl
- VHF-radiopuhelimien tarvikkeet 91 kpl
- Koiratutkat ja tarvikkeet 52 kpl