Laadukkaat vuodevaatteet koko perheelle

Uni on ihmisen hyvinvoinnin perusedellytys. Suurin osa ihmisistä osaakin jo kiinnittää huomiota unen laatuun vaikuttaviin seikkoihin. Esimerkiksi patja, tyyny ja peitto valitaan usein niin, että ne edistävät hyvää yöunta.

Myös hyvät ja laadukkaat liinavaatteet vaikuttavat nukahtamiseen ja jopa unen laatuun. Lisäksi kauniit vuodevaatteet luovat makuuhuoneeseen harmoniaa ja tunnelmaa. Tärkeintä kuitenkin on, että tyynyliinat, pussilakanat ja aluslakanat suojaavat tyynyt, peitteet, sängyt ja patjat.

Laadukkaasta materiaalista valmistetut vuodevaatteet kestävät kulutusta. Niitä voi pestä toistuvasti eivätkä ne menetä muotoaan tai väriään. Muun muassa Luhta Homen ja Vallillan tuotevalikoimasta löytyvät helppohoitoiset aluslakanat ja pussilakanasetit, jotka palvelevat käytössä pitkään.

Ihoa vasten miellyttävältä tuntuva lakana vaikuttaa myös nukkumisen mukavuuteen. Oman mieltymyksen mukaan voi valita satiinilakanat, pellavalakanat tai puuvillalakanat.

Makuuhuoneen kauneus ja esteettisyys on tärkeää. Pitkän päivän jälkeen on mukava asettua nukkumaan hyvältä näyttävään sänkyyn. Sen vuoksi kannattaa kiinnittää huomiota vuodevaatteiden väreihin ja kuoseihin.

Kärkkäisen verkkokaupassa on tarjolla harmonisen hillittyjä sävyjä ja kuoseja. Jos kuitenkin haluaa jotain säväyttävämpää, kannattaa valita kirkkaita värejä ja suuria graafisia kuvioita.

Myös lasten vuodevaatteisiin tulee satsata samoin kuin aikuisten. Lasten lakanat on suunniteltu niin, että niiden kuosi noudattelee satuaiheita tai muita lapsia kiinnostavia teemoja. Esimerkiksi muumilakanat ja muumipussilakanat ovat suosittuja. Niitä löytyy myös aikuisten sänkyihin.

Itselle ja perheelle on helppo hankkia vuodevaatteet netistä. Muun muassa Hemtex, Kaunis koti ja Familon tarjoavat hyvän valikoiman. Kannattaakin valita kestävät, tyylikkäät ja allergiaystävälliset lakanat koko perheelle.

Tuotteet: ( 61 - 72 / 324 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Säästä25%
    Norm.  39,90
    Väri:valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Pehmeä, ilmava ja normaalikorkuinen tyyny, joka sopii monen tarpeisiin. Allergiaystävällisen tyynyn täyte on kierrätyspolyesteria ja päällinen puuvillaa. Valmistettu Virossa. Muoviton, uudelleenkäytettävä ja helposti kierrätettävä pakkaus.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    150x210+50x60
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
    Koko, cm:150x210
    Väri:valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:150 x 200 cm
    Näytä vertailu
  • Laadukas, matala ja helppohoitoinen lastentyyny. Allergiaystävällinen, kestää toistuvaa pesua 60 asteessa

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:40x60
    Näytä vertailu
  • Tuplaleveä peite 230x200 cm, kangas 100% puuvillaperkaali. Täytettä 1200 gr, josta 70 % on Blowfill®-spiraaliontelokuitua ja 30 % Amicor™ Sanitized® -akryylikuitua. Pesu 60 astetta. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,90
    (55,90 / kpl)
    Koko, cm:230x200
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuinen peitto, joka on ilmava ja pehmeä. Allergiaystävällisen peiton täyte on kierrätyspolyesteria ja päällinen luomupuuvillaa. Valmistetu Virossa. Muoviton, uudelleenkäytettävä ja helposti kierrätettävä pakkaus.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 72,90
    Koko, cm:150x200
    Väri:Valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Väri:Harmaa
    Koko, cm:150x200
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
    Koko, cm:150x200
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    Väri:valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Koko:50x60
    Näytä vertailu
  • Napakka jättikokoinen tyyny näyttäviin petauksiin tai jättityynyn ystäville. Allergiaystävällisen tyynyn täyte on kierrätyspolyesteria, päällinen luomupuuvillaa. Valmistettu Virossa. Muoviton, uudelleenkäytettävä ja helposti kierrätett...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 51,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:60x80
    Näytä vertailu
6
1 Pagination Pages Ellipsis 5 6 7 Pagination Pages Ellipsis 27