Laadukkaat vuodevaatteet koko perheelle

Uni on ihmisen hyvinvoinnin perusedellytys. Suurin osa ihmisistä osaakin jo kiinnittää huomiota unen laatuun vaikuttaviin seikkoihin. Esimerkiksi patja, tyyny ja peitto valitaan usein niin, että ne edistävät hyvää yöunta.

Myös hyvät ja laadukkaat liinavaatteet vaikuttavat nukahtamiseen ja jopa unen laatuun. Lisäksi kauniit vuodevaatteet luovat makuuhuoneeseen harmoniaa ja tunnelmaa. Tärkeintä kuitenkin on, että tyynyliinat, pussilakanat ja aluslakanat suojaavat tyynyt, peitteet, sängyt ja patjat.

Laadukkaasta materiaalista valmistetut vuodevaatteet kestävät kulutusta. Niitä voi pestä toistuvasti eivätkä ne menetä muotoaan tai väriään. Muun muassa Luhta Homen ja Vallillan tuotevalikoimasta löytyvät helppohoitoiset aluslakanat ja pussilakanasetit, jotka palvelevat käytössä pitkään.

Ihoa vasten miellyttävältä tuntuva lakana vaikuttaa myös nukkumisen mukavuuteen. Oman mieltymyksen mukaan voi valita satiinilakanat, pellavalakanat tai puuvillalakanat.

Makuuhuoneen kauneus ja esteettisyys on tärkeää. Pitkän päivän jälkeen on mukava asettua nukkumaan hyvältä näyttävään sänkyyn. Sen vuoksi kannattaa kiinnittää huomiota vuodevaatteiden väreihin ja kuoseihin.

Kärkkäisen verkkokaupassa on tarjolla harmonisen hillittyjä sävyjä ja kuoseja. Jos kuitenkin haluaa jotain säväyttävämpää, kannattaa valita kirkkaita värejä ja suuria graafisia kuvioita.

Myös lasten vuodevaatteisiin tulee satsata samoin kuin aikuisten. Lasten lakanat on suunniteltu niin, että niiden kuosi noudattelee satuaiheita tai muita lapsia kiinnostavia teemoja. Esimerkiksi muumilakanat ja muumipussilakanat ovat suosittuja. Niitä löytyy myös aikuisten sänkyihin.

Itselle ja perheelle on helppo hankkia vuodevaatteet netistä. Muun muassa Hemtex, Kaunis koti ja Familon tarjoavat hyvän valikoiman. Kannattaakin valita kestävät, tyylikkäät ja allergiaystävälliset lakanat koko perheelle.

Tuotteet: ( 301 - 312 / 329 )
Järjestä:
  • Ainutlaatuinen 3 kerroksinen mikrokuitu-höyhentyyny

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    29,90
    -
    36,90
    Väri:
    Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tyyny 60x80 cm, kangas 100% puuvillaperkaali. Täyttettä 800 gr, josta 70 % on Blowfill®-spiraalipallokuitua ja 30 % Amicor™ Sanitized® -akryylikuitua. Pesu 60 astetta. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:60x80
    Näytä vertailu
  • Tyyny 50x60 cm, kangas 100% puuvillaperkaali. Täytettä 500 gr, josta 70 % on Blowfill®-spiraalipallokuitua ja 30 % Amicor™ Sanitized® -akryylikuitua. Pesu 60 astetta. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Tyynysetti, jossa kaksi 50x60 cm tyynyä. Päälliskangas on laadukasta puuvillaa. Täytteenä on 400 grammaa Blowfill-polyesteripallokuitua. Pesu 60 asteessa. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Matala tyyny 50x60 cm, kangas 100% puuvillaperkaali. Täytettä 280 gr, josta 70 % on Blowfill®-spiraalipallokuitua ja 30 % Amicor™ Sanitized® -akryylikuitua. Pesu 60 astetta. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Tyyny 50x60 cm, kangas Topcool -polyesterimikrokangasta, täytteenä 500 gr Fillwell® HealthGuard™ Blowfill® -polyesterispiraalikuitua, pesu 60 astetta. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Tyyny 50x60 cm, kangas 100% puuvillaperkaali. Tyynyssä hoitava rouheinen kaksoisrakenne. Täytteenä 350 gr Blowfill-polyesteripallokuitua ja erillinen täytepussi 270 g tattariakanoita. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Peite 150x200 cm, kangas Topcool -polyesterimikrokangasta, täytteenä 800 gr Fillwell® HealthGuard™ Blowfill® -polyesterispiraalikuitu, pesu 60 astetta. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Koko, cm:150x200
    Väri:Valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    Väri:Valkoinen
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Pakkauksessa Uninen peruspeite ja -tyyny, pesu 60 astetta. Avainlipputuote, valmistettu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Koko, cm:150x200
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Koko, cm:150x200
    Näytä vertailu
26
1 Pagination Pages Ellipsis 25 26 27 28