Työkengät naisten tai miesten jalkoihin

Hoitoalalla, keittiössä ja monissa muissa työpaikoissa kertyy päivän mittaan paljon seisoskelua ja askelia. Työnkuvaan voi liittyä myös raskaiden taakkojen kantamista tai muiden ihmisten nostamista. On tärkeää, että jalassa olevat työkengät tuntuvat mukavilta antaen jalalle juuri sitä tukea, mitä ne raskaan päivän aikana kaipaavatkin. Työkengät moniin eri kohteisiin löydät Kärkkäisen verkkokaupasta.

Työkengät hoitoala – raskas työpäivä sisältää monenlaisia haasteita

Hoitoalan työkengät kohtaavat monia haasteita. Työpäivään voi kuulua paljon seisoskelua, istuskelua, kävelyä ja kurottelua. Ihmisiä pitää siirtää, nostaa ja käsitellä myös liukkailla lattioilla. Hygienian säilyttäminen on tärkeää, eikä työkengät saa vaarantaa omaa tai potilaiden turvallisuutta. Työkengistä täytyy siis löytyä pitoa, tukevuutta sekä joustoa.

Hoitoalalla suositaan usein mukavia sandaalin tyyppisiä työkenkiä. Ne ovatkin hyvät jalkineet sairaalan tai hoitohuoneen tapaisiin sisätiloihin. Sandaaleissa ei ole myöskään ylimääräisiä nauhoja tai ketjuja, jotka voisivat aiheuttaa kaatumisvaaraa tai muita vahinkoja. Hoitoalan työkengän on myös kestettävä pesua ja hankausta.

Työkengät keittiö – paljon askelia ja nostelua

Keittiössä tai siivoustöissä joudutaan olemaan pitkiä aikoja jalkojen päällä. Tästä syystä myös silloin oikeanlaisten työkenkien valinta on erittäin tärkeää. Työkenkien hengittävä materiaali pitää jalat kuivana kuumissa ja kosteissa kohteissa estäen liiallisen hikoilun. Tukevat työkengät auttavat, kun joudut nostelemaan painavia taakkoja, kuumia ruoka-astioita ja isoja lautaspinoja.

Siivouskärryjä ja kiehuvia ruokapatoja joudutaan usein kuljettamaan vasta pestyillä, liukkailla lattioilla. On välttämätöntä, etteivät kengät pääse missään vaiheessa luistamaan alta. Niiden täytyy myös antaa riittävästi tukea, jotta lihakset eivät kohtaa kohtuutonta rasitusta, eikä jalkaterän eri osat kipeydy tai painu vääriin asentoihin. Vääränlaiset työkengät voivat ajan myötä kostautua: pieneltä tuntuvat kivut voivat muuttua jopa vakaviksi vaivoiksi ja kulumiksi.

Työkengät naisten tai miesten jalkoihin tarjoaa Kärkkäinen!

Työkenkien ei turvallisista ominaisuuksista ja ergonomiasta huolimatta tarvitse olla tylsät. Kärkkäiseltä löydät pirteän väriset tai makusi mukaan neutraalin siistit työkengät kaikkiin tilanteisiin. Kärkkäinen tarjoaa myös monet muuta vaihtoehdot hoiva- ja hoitotyöhön. Tutustu esimerkiksi kategorioihin apuvälineet tai suojavaatteet ja -käsineet.

Tuotteet: ( 61 - 107 / 107 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 82,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 115,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 115,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 105,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,00 /pari