Työkaluvyö pitää työkalut ja tarvikkeet tallessa

Työkaluvyö on verraton apuväline timpurintöissä, remontoinnissa, huoltotöissä ja käsityötä tehtäessä. Kun työ on sellaista, että välillä tarvitsee mittaa, sitten merkkauskynää, naulaa ja vasaraa, on kätevää, että kaikki tärkeät välineet kulkevat mukana eikä tarvitse juosta hakemassa toiselle pöydälle unohtunutta mittaa tai vasaraa. Työkaluvyön voi tuunata juuri sellaiseksi, että siinä kulkevat mukana omaan työhön parhaiten sopivat työkalut.

Kirvesmiehen työkaluvyö on tilaihme

Laadukas kirvesmiehen työkaluvyö kestää. Siinä voi kantaa useampia käsityökaluja kerralla, ja silti se istuu vyötärölle niin, että paino jakautuu tasaisesti ja vyö pysyy tukevasti paikoillaan. Työkaluvöitä on myös sellaisia, joissa on olkaimet mukana. Ne jakavat painoa tasaisesti ja vähentävät selkään ja lantioon kohdistuvaa rasitusta.

Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löytyvät työkaluvyöt, joissa on valmiit paikat yleisimmille työssä tarvittaville välineille. Yleensä niissä on useita erikoisia taskuja, joihin eripituiset ja -kokoiset työkalut ja tarvikkeet mahtuvat. Yhteen mahtuu mitta, toiseen naulat ja kolmanteen vasara. Usein vasaralle tai esimerkiksi sorkkaraudalle on oma kiinnikekohta, josta ne voi laittaa roikkumaan.

Nykyisin työkaluvöissä on huomioitu ergonomisuus kestävyyden lisäksi. Niitä pysyy säätämään niin, että ne istuvat hyvin erikokoisille vyötäröille. Niissä on pehmusteet oikeissa kohdissa, jotta päivittäinen käyttö ei hankaa liikaa. Yleisesti myös taskujen paikkaa voi muuttaa niin, että työkaluja on helppo tarvittaessa ottaa käyttöön ja laittaa takaisin.

Tuunaa oma työkaluvyösi

Yksi oiva mahdollisuus on koota oma työkaluvyö juuri sellaiseksi kuin haluaa. Kärkkäisen verkkokaupasta voi hankkia vyön, johon sitten ostaa erilaisia taskuja. Vöitä on nahkaisia sekä joustavia. Halutessaan vyön lisäksi voi hankkia olkaimet.

Vyöhön on valittavissa erilaisia taskuja: Pitkille työkaluille on oma taskunsa. Myös mittanauhalle, nauloille, yleisveitsille ja muille pientyökaluille löytyy omat taskunsa. Vasaralle voi saada vasarapidikkeen, puhelimelle oman kotelon ja henkilökorteille vielä oman lokeron.

Työvaatteet helpottavat työskentelyä. On kätevää, kun on olemassa erikseen työhousut tai haalarit, jotka voi pukea päälle ja joiden likaantumisesta ei tarvitse huolehtia. Usein tarvitaan myös työpaita ja työkäsineet. Kärkkäisen verkkokaupasta voit saada tämän kokonaisuuden suoraan kotiisi!

Tuotteet: ( 1 - 12 / 24 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    Näytä vertailu
  • Varustevyö Bahco laatua

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    Koko:1250
    Näytä vertailu
  • Tukee selkärankaa ja alaselkää
    8 tuuman vyö antaa erinomaisen tuen
    Varmatoimiset kiinnitysnauhat

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kestävä varustevyö

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Koko:1250mm
    Näytä vertailu
  • Deluxe-akkuporakotelomme on kallistettu, mikä parantaa tasapainoa. Siinä on pikalukituksella varustettu turvahihna sekä useita taskuja ja koteloita kärkiä ja tarvikkeita varten.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Näytä vertailu
  • Kaksi isoa naula- ja työkalutaskua. Kolme pienempää taskua pihdeille, puukolle, kynille jne. Teräsvasarapidike ja metallipidike rullamitalle. 5 cm leveä verkkovyö, vyötärömitta enintään 116 cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • Laadukas 50 mm leveä solkivyö työkalu- ja tarviketaskuille. Vyön sopivuus 74-117 cm

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
  • Vyöhön kiinnitettävä kantokotelo Makitan akkuketjusahoille DUC101 sekä UC100D. Kotelossa saha kulkee kätevästi mukana ja siinä on putoamisen estämiseksi suunniteltu hihna.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
    Näytä vertailu
  • Tässä kestävässä mokkanahkaisessa työesiliinassa on 50 mm leveä vyö, pikakiinnitettävä solki, 4 päätaskua sekä 4 pienempää taskua ja koteloa

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,90
    Näytä vertailu