- Etusivu /
- Työkalut ja Työturvallisuus (12747) /
- Työturvallisuus
Työturvallisuus
Työasut ja suojaimet työntekijän turvaksi
Työasut ja suojaimet ovat työmiehelle työmaalla ihan tärkeimpiä varusteita. Turvakengät tuovat suojaa jaloille ja huomioväriset työtakit ja -liivit takaavat sen, että työmaalla kukaan ei jää huomaamatta. Erilaiset suojaimet suojaavat päätä, silmiä, hengityselimiä sekä korvia. Myös naisille löytyvät omat työvaatteet, -asusteet ja suojaimet turvalliseen työskentelyyn. Hyvät työasut ja suojaimet tekevät kaikkien työskentelystä sujuvampaa ja turvallisempaa.Hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, kypärät ja muut suojaimet
Työmaalla työntekijät altistuvat erilaisille aineille, äänille ja valoille. On tärkeää, että työntekijällä on kaikki tarvittavat suojaimet turvalliseen ja monipuoliseen työntekoon. Useilla työmailla esimerkiksi kypärä on pakollinen suojain siellä työskenteleville mutta myös vieraileville. Kypärän väri kertoo muille työmaalla oleville, missä roolissa kukakin on.
Kypärän lisäksi työmaalla on tärkeää voida suojata silmänsä kaikenlaisilta roiskeilta. Kypärässä voi olla lisäksi kuulosuojaimet tai sellaiset voidaan hankkia myös erikseen. Kuulosuojaimet suojaavat nimensä mukaisesti kuuloa työmailla, joissa äänen desipelit ylittävät suosituksen. Suojalasit turvaavat silmien terveyttä roiskeiden mutta myös kirkkaiden valojen, kuten hitsausvalon kanssa. Hengityselimiä suojaavat eritasoiset maskit ja hengityssuojaimet.
Erilaiset suojat suojaavat siis sen hetkisiltä vaaroilta, mutta niillä on myös kauaskantoisempi vaikutus. Monetkaan haittatekijät eivät kerrasta tai kahdesta vielä aiheuta vaaraa tai terveysriskiä työntekijälle, mutta pitkään jatkuessaan tai usein toistuvina ne ovat haitaksi sekä fyysiselle terveydelle että myös työssä jaksamiselle. Siksi on tärkeää huolehtia kaikki suojat työmaalla ajantasaisiksi.
Naisten työvaatteet, työasut ja suojaimet
Nykyisin työmailla työskentelee aikaisempaa enemmän miesten lisäksi myös naisia. On tärkeää, että työasuissa ja -varusteissa huomioidaan naisten pienempi koko miehiin nähden. Miesten pienet koot eivät helposti sovi naisten käyttöön. Varsinkaan, jos on tärkeää saada vaate vartalonmukaiseksi.
Naisten työvaatteet ovat pääosin muutoin samanlaisia kuin miestenkin, mutta joskus voi huomata, että niissä on saatettu käyttää enemmän naisellisia värejä tai kuoseja. On tärkeää, että naisillekin löytyvät sopivat työvaatteet ja suojaimet työmailla.
Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löydät tärkeimmät suojat ja turvatuotteet työmaalle ja kotioloihin. Meiltä löytyvät muun muassa turvakengät, työkäsineet, takit, liivit, putoamissuojaimet, housut, kuulosuojaimet, hengityssuojaimet, kypärät, päähineet ja muut tarvikkeet.
Työasut ja suojaimet työntekijän turvaksi
Työasut ja suojaimet ovat työmiehelle työmaalla ihan tärkeimpiä varusteita. Turvakengät tuovat suojaa jaloille ja huomioväriset työtakit ja -liivit takaavat sen, että työmaalla kukaan ei jää huomaamatta. Erilaiset suojaimet suojaavat päätä, silmiä, hengityselimiä sekä korvia. Myös naisille löytyvät omat työvaatteet, -asusteet ja suojaimet turvalliseen työskentelyyn. Hyvät työasut ja suojaimet tekevät kaikkien työskentelystä sujuvampaa ja turvallisempaa.Hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, kypärät ja muut suojaimet
Työmaalla työntekijät altistuvat erilaisille aineille, äänille ja valoille. On tärkeää, että työntekijällä on kaikki tarvittavat suojaimet turvalliseen ja monipuoliseen työntekoon. Useilla työmailla esimerkiksi kypärä on pakollinen suojain siellä työskenteleville mutta myös vieraileville. Kypärän väri kertoo muille työmaalla oleville, missä roolissa kukakin on.
Kypärän lisäksi työmaalla on tärkeää voida suojata silmänsä kaikenlaisilta roiskeilta. Kypärässä voi olla lisäksi kuulosuojaimet tai sellaiset voidaan hankkia myös erikseen. Kuulosuojaimet suojaavat nimensä mukaisesti kuuloa työmailla, joissa äänen desipelit ylittävät suosituksen. Suojalasit turvaavat silmien terveyttä roiskeiden mutta myös kirkkaiden valojen, kuten hitsausvalon kanssa. Hengityselimiä suojaavat eritasoiset maskit ja hengityssuojaimet.
Erilaiset suojat suojaavat siis sen hetkisiltä vaaroilta, mutta niillä on myös kauaskantoisempi vaikutus. Monetkaan haittatekijät eivät kerrasta tai kahdesta vielä aiheuta vaaraa tai terveysriskiä työntekijälle, mutta pitkään jatkuessaan tai usein toistuvina ne ovat haitaksi sekä fyysiselle terveydelle että myös työssä jaksamiselle. Siksi on tärkeää huolehtia kaikki suojat työmaalla ajantasaisiksi.
Naisten työvaatteet, työasut ja suojaimet
Nykyisin työmailla työskentelee aikaisempaa enemmän miesten lisäksi myös naisia. On tärkeää, että työasuissa ja -varusteissa huomioidaan naisten pienempi koko miehiin nähden. Miesten pienet koot eivät helposti sovi naisten käyttöön. Varsinkaan, jos on tärkeää saada vaate vartalonmukaiseksi.
Naisten työvaatteet ovat pääosin muutoin samanlaisia kuin miestenkin, mutta joskus voi huomata, että niissä on saatettu käyttää enemmän naisellisia värejä tai kuoseja. On tärkeää, että naisillekin löytyvät sopivat työvaatteet ja suojaimet työmailla.
Kärkkäisen verkkokaupan valikoimasta löydät tärkeimmät suojat ja turvatuotteet työmaalle ja kotioloihin. Meiltä löytyvät muun muassa turvakengät, työkäsineet, takit, liivit, putoamissuojaimet, housut, kuulosuojaimet, hengityssuojaimet, kypärät, päähineet ja muut tarvikkeet.
-
[ { "catentry_id" : "1083924001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1083920001", "partNumber" : "103233006", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1083926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083920001", "partNumber" : "103233058", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1083928001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1083920001", "partNumber" : "103233084", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
STIHL Dynamic avohaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%109,50 €-114,50 €Norm. 219,00 - 229,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "659022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "658999501", "partNumber" : "102497565", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6933631504743/greendevil-3kpl-ffp3-n-rd-hengityssuojain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6933631504743/greendevil-3kpl-ffp3-n-rd-hengityssuojain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6933631504743/greendevil-3kpl-ffp3-n-rd-hengityssuojain.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6933631504743/greendevil-3pcs-ffp3-n-rd-respirator.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6933631504743/greendevil-3kpl-ffp3-n-rd-hengityssuojain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6933631504743/greendevil-3pcs-ffp3-n-rd-respirator.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6933631504743/greendevil-3kpl-ffp3-n-rd-hengityssuojain.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "76439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76352501", "partNumber" : "101493802", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg" }, { "catentry_id" : "76440001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76352501", "partNumber" : "101493803", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-glove.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-glove.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg" } }, { "catentry_id" : "76440501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "76352501", "partNumber" : "101493804", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg" }, { "catentry_id" : "1348158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76352501", "partNumber" : "103383957", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg" }, { "catentry_id" : "1348158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "76352501", "partNumber" : "103383959", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272254226/guide-10-pp-kasine.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803160001", "partNumber" : "102714831", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661919147_1/stihl-function-universal-kyparasarja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661919147_1/stihl-function-universal-kyparasarja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661919147_1/stihl-function-universal-kyparasarja.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1083922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083917501", "partNumber" : "103232972", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "101194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101187501", "partNumber" : "101370783", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326103505/mmo-10-paria-polyesterinen-mikronappylakasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326103505/mmo-10-paria-polyesterinen-mikronappylakasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326103505/mmo-10-paria-polyesterinen-mikronappylakasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326103505/mmo-10-paria-polyesterinen-mikronappylakasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326103505/polyester-pimple-glove.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326103505/polyester-pimple-glove.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326103505/mmo-10-paria-polyesterinen-mikronappylakasine.jpg" } } ]
MMO 10 paria polyesterinen mikronäppyläkäsine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90 €-70%Norm. 12,90 €12,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "802816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714655", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802818001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714663", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714677", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714701", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714769", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714863", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714915", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714927", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802801501", "partNumber" : "102714941", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_47":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
STIHL Function kumiturvasaappaat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-1%89,00 €-89,90 €/pariNorm. 89,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "802857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802804001", "partNumber" : "102715617", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802858001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802804001", "partNumber" : "102715647", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802858501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "802804001", "partNumber" : "102715785", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802804001", "partNumber" : "102715800", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802804001", "partNumber" : "102715892", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802804001", "partNumber" : "102715919", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1124183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124180501", "partNumber" : "103261591", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1124184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124180001", "partNumber" : "103261609", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1124184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124180001", "partNumber" : "103261685", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124180001", "partNumber" : "103310956", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124180001", "partNumber" : "103310958", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273220001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124180001", "partNumber" : "103310968", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
STIHL Worker S2 turvakenkä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 132,30 € /pari-30%Norm. 189,00 €179,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1134282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265657", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265663", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265653", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265655", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265669", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265675", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134289001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265661", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134295501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265665", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265671", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265659", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134303001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265651", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265673", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134306501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265667", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1134312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133702501", "partNumber" : "103265677", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Jalas 2068 Tio S3 SRC turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-24%189,00 €-249,00 €/pariNorm. 249,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1273387001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310980", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310982", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273388001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310984", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273388501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310986", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273389001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310988", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273389501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310990", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310992", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273390501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310994", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273391001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310996", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273391501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103310998", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273392001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103311000", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273392501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103311002", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273393001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103311005", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273393501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103311009", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273394001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273349001", "partNumber" : "103311011", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_49":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
STIHL Dynamic GTX S2 nahkaturvasaapas
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%230,30 €-329,00 €/pariNorm. 329,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "881918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831736", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "881946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831740", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "881969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831744", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "881972001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831738", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "881978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831742", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "881980001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831734", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "881980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831728", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-winter-safety-boot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-winter-safety-boot.jpg" } }, { "catentry_id" : "881989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831732", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "881990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831748", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "881998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831730", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" }, { "catentry_id" : "882001501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881881501", "partNumber" : "102831746", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-fw13bkr-steelite-s1p-ci-kantavahvike-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108167999/portwest-steelite-s1p-talviturvasaappaat-kantavahvikkeella.jpg" } ]
Portwest Steelite S1P talviturvasaappaat kantavahvikkeella
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00 € /pari-36%Norm. 55,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "788086501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694648", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788087501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694656", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694644", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788090001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694652", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788091501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694642", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-yellow-blue-attention-overall.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-yellow-blue-attention-overall.jpg" } }, { "catentry_id" : "788093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694646", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788095001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694658", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788096001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694654", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "788099501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "788079001", "partNumber" : "102694650", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Kelta/sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408204/priha-4082-lk-2-huomio-avohaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "134730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632969", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632975", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632970", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134757001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632972", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632971", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632976", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632960", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-light-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-light-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "134780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632958", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632973", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632974", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134783501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632959", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632957", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "134789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "134670501", "partNumber" : "101632977", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat-kumisaapas-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157014795/sievi-light-boot-black-o4-kevytsaappaat.jpg" } ]
Sievi Light Boot Black O4 kevytsaappaat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-13%69,00 €-79,00 €/pariNorm. 79,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "188492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701501", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-winter-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-winter-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "188495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701513", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701509", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701504", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701512", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701503", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701511", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701502", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701506", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701505", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701510", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701507", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "188550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "188396501", "partNumber" : "101701508", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-talviturvakengat-talvikengat-tyokengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6408487442117/jalas-1808-ice-track-s3-talviturvakengat.jpg" } ]
Jalas 1808 Ice Track S3 talviturvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00 € /pari-35%Norm. 199,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "476010001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "475976501", "partNumber" : "102123079", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "476010501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "475976501", "partNumber" : "102123081", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "476011001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "475976501", "partNumber" : "102123083", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "476012001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "475976501", "partNumber" : "102123089", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"7" , "Väri_|_Keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "476014001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "475976501", "partNumber" : "102123085", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-break-print-attention-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219196/timco-workwear-hi-vis-lk2-katkoprintti-huomiopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435083501", "partNumber" : "103465320", "unitPrice" : "5,95 €", "unitPriceRaw" : "5.95", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217166711/hand1a-winter-grap-talvikasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217166711/hand1a-winter-grap-talvikasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217166711/hand1a-winter-grap-talvikasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217166711/hand1a-winter-grap-talvikasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217166711.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217166711.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217166711/hand1a-winter-grap-talvikasine.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435152001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435083001", "partNumber" : "103465300", "unitPrice" : "6,95 €", "unitPriceRaw" : "6.95", "Attributes" : { "Koko_|_10,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217117003/hand1a-kokonahkainen-tyokasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217117003/hand1a-kokonahkainen-tyokasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217117003/hand1a-kokonahkainen-tyokasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217117003.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217117003/hand1a-kokonahkainen-tyokasine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217117003.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217117003/hand1a-kokonahkainen-tyokasine.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343699", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343701", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343703", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343705", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343697", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-skyddsskor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-safety-shoes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-skyddsskor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343715", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343717", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343719", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302490501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343721", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343707", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343709", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343711", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478501", "partNumber" : "103343713", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633598/solid-gear-adapt-mid-s3l-turvakengat.jpg" } ]
Solid Gear Adapt Mid S3L turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-31%89,00 €-129,00 €/pariNorm. 129,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1434825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434810001", "partNumber" : "103465082", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg" }, { "catentry_id" : "1434826001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434810001", "partNumber" : "103465084", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434810001", "partNumber" : "103465078", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg" }, { "catentry_id" : "1434827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434810001", "partNumber" : "103465080", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg" }, { "catentry_id" : "1434827501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434810001", "partNumber" : "103465086", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930090062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930090062/guide-5182-synteettinen-nahka-tyokasine.jpg" } ]
Guide 5182 synteettinen nahka työkäsine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%4,95 €-9,95 €/pariNorm. 9,95★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1123391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123390501", "partNumber" : "103232976", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-olivparkasjacka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-ax-olive-parka-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-olivparkasjacka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-ax-olive-parka-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123391501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123390501", "partNumber" : "103233002", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1123392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123390501", "partNumber" : "103233026", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1123392501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123390501", "partNumber" : "103233062", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1123393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123390501", "partNumber" : "103233074", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1123393501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123390501", "partNumber" : "103233088", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/886661376452/stihl-sts-axe-oliivi-parkatakki.jpg" } ]
STIHL STS Axe oliivi parkatakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 62,93 €-30%Norm. 89,90 €89,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1387368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387349001", "partNumber" : "103414904", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-uppmarksamhet-regnrock.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-uppmarksamhet-regnrock.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1387368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387349001", "partNumber" : "103414902", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-attention-raincoat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-uppmarksamhet-regnrock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-uppmarksamhet-regnrock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-attention-raincoat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387349001", "partNumber" : "103414908", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"5" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1387369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387349001", "partNumber" : "103414906", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1387370001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387349001", "partNumber" : "103414896", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"5" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1387370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387349001", "partNumber" : "103414910", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"4" , "Koko_|_4XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1387371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387349001", "partNumber" : "103414900", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1387371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387349001", "partNumber" : "103414898", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220612545/projob-6431-huomio-sadetakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1031395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1031373501", "partNumber" : "103168070", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vattentata-vinterarbetshandskar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-waterproof-winter-work-gloves.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vattentata-vinterarbetshandskar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-waterproof-winter-work-gloves.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1031395501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1031373501", "partNumber" : "103168072", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1031397501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1031373501", "partNumber" : "103168080", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1031398501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1031373501", "partNumber" : "103168084", "unitPrice" : "7,95 €", "unitPriceRaw" : "7.95", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353302/timco-workwear-w160-vedenpitavat-talvityokasineet.jpg" } ]
Timco WorkWear W160 vedenpitävät talvityökäsineet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,57 € /pari-30%★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1031396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1031376001", "partNumber" : "103168074", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-winter-work-gloves.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-vinterarbetshandskar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-vinterarbetshandskar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-winter-work-gloves.jpg" } }, { "catentry_id" : "1031397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1031376001", "partNumber" : "103168078", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1031398001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1031376001", "partNumber" : "103168082", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1031399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1031376001", "partNumber" : "103168086", "unitPrice" : "4,95 €", "unitPriceRaw" : "4.95", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014353340/timco-workwear-w161-talvityokasineet.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "593176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593175501", "partNumber" : "102327274", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-flexible-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-flexible-work-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "593178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593175501", "partNumber" : "102327276", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "593180001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "593175501", "partNumber" : "102327280", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "593180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593175501", "partNumber" : "102327266", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "593181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593175501", "partNumber" : "102327272", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "593181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593175501", "partNumber" : "102327278", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "593183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593175501", "partNumber" : "102327270", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "593184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593175501", "partNumber" : "102327268", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014258089/timco-workwear-stretch-hi-vis-joustava-tyotakki.jpg" } ]
Timco Workwear Stretch Hi-Vis joustava työtakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00 €-43%Norm. 69,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1212280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300041", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-skyddsskor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-safety-shoes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-skyddsskor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1212280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300043", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300055", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300057", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300051", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212284001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300053", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300069", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300071", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300059", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300063", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212286501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300089", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300085", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212227001", "partNumber" : "103300087", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093631921/solid-gear-vapor-3-air-s1ps-turvakengat.jpg" } ]
Solid Gear Vapor 3 Air S1PS turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-20%159,00 €-199,00 €/pariNorm. 199,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1212247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300103", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300105", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300093", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212248501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300099", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300111", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300113", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300107", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300109", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300119", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212251501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300121", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300115", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300117", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1212287001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1212225001", "partNumber" : "103300091", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-skyddsskor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-turvakengat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093632058/solid-gear-vapor-3-explore-s3s-skyddsskor.jpg" } } ]
Solid Gear Vapor 3 Explore S3S turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-20%159,00 €-199,00 €/pariNorm. 199,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "540077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540051001", "partNumber" : "102301362", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "540078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540051001", "partNumber" : "102301370", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "540078501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540051001", "partNumber" : "102301368", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "540079001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540051001", "partNumber" : "102301364", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "540079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540051001", "partNumber" : "102301366", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041965/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041965/l-brador-906p-hivis-orange-waterproof-and-windproof-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041965/l-brador-906p-hivis-orange-waterproof-and-windproof-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041965/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "540080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540051001", "partNumber" : "102301360", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "540080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "540051001", "partNumber" : "102301372", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-orange-waterproof-and-windproof-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-orange-waterproof-and-windproof-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930041996/l-brador-906p-hivis-veden--ja-tuulenpitava-takki.jpg" } } ]
L.Brador 906P Hivis veden- ja tuulenpitävä takki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 €-23%Norm. 129,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "444144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124501", "partNumber" : "102115964", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-hanging-pocket-shorts.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-hanging-pocket-shorts.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "444145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124501", "partNumber" : "102115962", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "444146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124501", "partNumber" : "102115966", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "444146501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124501", "partNumber" : "102115970", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "444147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124501", "partNumber" : "102115968", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "444149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124501", "partNumber" : "102115974", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "444150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124501", "partNumber" : "102115972", "unitPrice" : "35,00 €", "unitPriceRaw" : "35.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219660/timco-workwear-riipputasku-shortsit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401359001", "partNumber" : "103426791", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1401381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401359001", "partNumber" : "103426789", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1401381501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401359001", "partNumber" : "103426793", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-arbetshandskar-av-bockskinn-bomull.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-buckskin-cotton-work-gloves.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-arbetshandskar-av-bockskinn-bomull.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-pukinnahka-puuvilla-tyokasineet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420217115108/hand1a-buckskin-cotton-work-gloves.jpg" } } ]
Hand1A pukinnahka/puuvilla työkäsineet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,45 € /pari-30%Norm. 3,50 €3,50 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1129200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265857", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265843", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129221001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265837", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265855", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265853", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265859", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265839", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265861", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265851", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265845", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265841", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265847", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1129260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1129144001", "partNumber" : "103265849", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Jalas 5608 Tempus S1P SRC turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00 € /pari-12%Norm. 135,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1295522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335316", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1295524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335324", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335322", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335320", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335318", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335332", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335330", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335328", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335326", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335336", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297501", "partNumber" : "103335334", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-safety-harness.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402632/portwest-fe05-girder-s3s-turvakengat.jpg" } ]
Portwest FE05 Girder S3S turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00 € /pari-21%Norm. 75,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "441992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441712001", "partNumber" : "102086682", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "441993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441712001", "partNumber" : "102086698", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "441993501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441712001", "partNumber" : "102086684", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "441994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441712001", "partNumber" : "102086678", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "441994501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441712001", "partNumber" : "102086680", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "441995001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441712001", "partNumber" : "102086700", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "441995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441712001", "partNumber" : "102086686", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "441996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "441712001", "partNumber" : "102086688", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-orange-black-work-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215884/timco-workwear-hi-vis-lk2-tyotakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "101190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101187001", "partNumber" : "100007774", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326910301/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326910301/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326910301/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326910301/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326910301/cotton-micro-needle-12-paria.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326910301/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326910301/cotton-micro-needle-12-paria.jpg" } }, { "catentry_id" : "101193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101187001", "partNumber" : "100357027", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326910301/puuvillainen-mikronappylakasine-12paria.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326910301/puuvillainen-mikronappylakasine-12paria.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326910301/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg" }, { "catentry_id" : "101200501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "101187001", "partNumber" : "100007776", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326010308/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326010308/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326010308/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326010308/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326010308/cotton-micro-needle-12-paria.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326010308/jm-12-paria-puuvillainen-mikronappylakasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326010308/cotton-micro-needle-12-paria.jpg" } } ]
JM 12 paria puuvillainen mikronäppyläkäsine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,48 €-50%Norm. 12,95 €12,95 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1302487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343683", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343685", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302488001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343695", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343663", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302518501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343665", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343675", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343677", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343679", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343681", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302523001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343667", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343669", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343671", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302478001", "partNumber" : "103343673", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093633468/solid-gear-adapt-low-s3l-turvakengat.jpg" } ]
Solid Gear Adapt Low S3L turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-34%79,00 €-119,00 €/pariNorm. 119,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1290984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331857", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331855", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331853", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_26":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastiska-fickbyxor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastiska-fickbyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1290986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331865", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331863", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331861", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_33":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331859", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331873", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331871", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331869", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331867", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331879", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331877", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1290991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331875", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416851/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331883", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_28":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331881", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_26":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastiska-fickbyxor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastiska-fickbyxor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1291030001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331891", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331889", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_33":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331887", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331885", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331899", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331897", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331895", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331893", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331907", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331905", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331903", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1291035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290969501", "partNumber" : "103331901", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Metallinharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-elastic-pocket-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108416998/portwest-ev440-joustavat-riipputaskuhousut.jpg" } ]
Portwest EV440 joustavat riipputaskuhousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-14%99,00 €-115,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1336574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336535001", "partNumber" : "103358593", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_34":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1336575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336535001", "partNumber" : "103358595", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_36":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1336575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336535001", "partNumber" : "103358597", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_38":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1336576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336535001", "partNumber" : "103358587", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_30":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336535001", "partNumber" : "103358589", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_32":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1336579001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1336535001", "partNumber" : "103358599", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1336579501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1336535001", "partNumber" : "103358601", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_41":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1336580001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1336535001", "partNumber" : "103358603", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_42":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317172/portwest-kx340-ripstop-shortsit.jpg" } ]
Portwest KX340 Ripstop shortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 €-60%Norm. 49,90 €49,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1387364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387348501", "partNumber" : "103414888", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387364501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387348501", "partNumber" : "103414886", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-attention-sweatshirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-uppmarksamhetstroja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-uppmarksamhetstroja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-attention-sweatshirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387348501", "partNumber" : "103414892", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"7" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387348501", "partNumber" : "103414890", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387348501", "partNumber" : "103414880", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"7" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387348501", "partNumber" : "103414894", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"7" , "Väri_|_Oranssi":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387367001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387348501", "partNumber" : "103414884", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Oranssi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7316220614716/projob-6101-huomio-collegepaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "802935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802927501", "partNumber" : "102714695", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802927501", "partNumber" : "102714735", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802927501", "partNumber" : "102714827", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802927501", "partNumber" : "102714897", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802927501", "partNumber" : "102714979", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
STIHL Function Universal työtakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-1%99,00 €-99,90 €Norm. 99,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "802102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081001", "partNumber" : "102531695", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-yellow-work-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-yellow-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "802103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081001", "partNumber" : "102531689", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802104501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081001", "partNumber" : "102531699", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081001", "partNumber" : "102531693", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081001", "partNumber" : "102531691", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081001", "partNumber" : "102531697", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081001", "partNumber" : "102531701", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "802109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802081001", "partNumber" : "102531687", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014298337/timco-workwear-hi-vis-keltainen-tyotakki.jpg" } ]
Timco Workwear Hi-Vis keltainen työtakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 €-29%Norm. 49,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "101373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101418001", "partNumber" : "101444636", "unitPrice" : "11,95 €", "unitPriceRaw" : "11.95", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131799/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131799/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326131799/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg" }, { "catentry_id" : "101373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101418001", "partNumber" : "101444637", "unitPrice" : "11,95 €", "unitPriceRaw" : "11.95", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131799/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131799/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326131799/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326131799/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326131799/safir-1317-polyurethane-coated-work-glove-10-pairs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131799/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131799/safir-1317-polyurethane-coated-work-glove-10-pairs.jpg" } }, { "catentry_id" : "101438501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "101418001", "partNumber" : "101370784", "unitPrice" : "11,95 €", "unitPriceRaw" : "11.95", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131706/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131706/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326131706/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326131706/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326131706/safir-1317-polyurethane-coated-work-glove-10-pairs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131706/jm-1317-10-paria-polyuretaanipinnoitettu-tyokasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326131706/safir-1317-polyurethane-coated-work-glove-10-pairs.jpg" } } ]
JM 1317 10 paria polyuretaanipinnoitettu työkäsine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,36 €-30%Norm. 11,95 €11,95 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "881458001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830154", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881460501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830142", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830162", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881462001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830150", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830144", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881476501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830152", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881480001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830146", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830148", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881482501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830156", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881484001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830160", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881492501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830140", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "881494001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881442501", "partNumber" : "102830158", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108247073/portwest-fc60blu-compositelite-s3-hro-turvakengat.jpg" } ]
Portwest FC60BLU Compositelite S3 HRO turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 € /pari-58%Norm. 69,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1067863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067860501", "partNumber" : "103212925", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-arbetshandske-i-getskinn.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-goatskin-work-glove.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-goatskin-work-glove.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-arbetshandske-i-getskinn.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067863501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067860501", "partNumber" : "103212927", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg" }, { "catentry_id" : "1067864001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067860501", "partNumber" : "103212929", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418964671329/tmk-pukinnahkainen-tyokasine.jpg" } ]
TMK pukinnahkainen työkäsine
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,95 € /pari-50%Norm. 3,90 €3,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1083912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083902001", "partNumber" : "103232956", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1083913001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1083902001", "partNumber" : "103232980", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1021880501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1021860501", "partNumber" : "103154613", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1021881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021860501", "partNumber" : "103154621", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1021883501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1021860501", "partNumber" : "103154647", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1021884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021860501", "partNumber" : "103154651", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1021885001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1021860501", "partNumber" : "103154659", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1021886501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1021860501", "partNumber" : "103154673", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "538312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538244001", "partNumber" : "102271796", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538244001", "partNumber" : "102271790", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538313501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538244001", "partNumber" : "102271782", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-flexible-work-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-flexible-work-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "538314001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538244001", "partNumber" : "102271784", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538314501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538244001", "partNumber" : "102271788", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538315001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538244001", "partNumber" : "102271786", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538315501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538244001", "partNumber" : "102271792", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538316001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538244001", "partNumber" : "102271794", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Musta harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014251189/timco-workwear-stretch-joustava-tyotakki.jpg" } ]
Timco Workwear Stretch joustava työtakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 €-29%Norm. 69,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "925089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "925069501", "partNumber" : "103015420", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa musta":"9" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-huppari-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "925106501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "925069501", "partNumber" : "103015428", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Vaaleanharmaa musta":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-huppari-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "925112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "925069501", "partNumber" : "103015426", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"7" , "Väri_|_Vaaleanharmaa musta":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-huppari-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "925115501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "925069501", "partNumber" : "103015424", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"6" , "Väri_|_Vaaleanharmaa musta":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-huppari-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "925117501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "925069501", "partNumber" : "103015422", "unitPrice" : "69,00 €", "unitPriceRaw" : "69.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa musta":"10" , "Koko_|_M":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-hoodie-with-logo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515306852/snickers-2889-huppari-logolla.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "881391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829970", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881394001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829956", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881396501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829958", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829968", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881406501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829962", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881409001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829954", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829960", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829964", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881415501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829950", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "881423001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829952", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881425501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829972", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_49":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881337501", "partNumber" : "102829966", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108200399/portwest-fc44bkr-compositelite-s3-thor-turvakengat.jpg" } ]
Portwest FC44BKR Compositelite S3 Thor turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 € /pari-51%Norm. 59,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "881951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831700", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881958001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831698", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881961501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831686", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881967501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831684", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "881969501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831694", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881974501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831704", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831696", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831702", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882001", "partNumber" : "102831688", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-fw12bkr-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128976/portwest-steelite-rigger-s1p-talviturvasaappaat.jpg" } ]
Portwest Steelite Rigger S1P talviturvasaappaat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00 € /pari-41%Norm. 59,00Ennakkomyynnissä!★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1071463001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071462501", "partNumber" : "103005247", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1071463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071462501", "partNumber" : "103005249", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1071464001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071462501", "partNumber" : "103005251", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-hi-vis-yellow-shell-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-hi-vis-yellow-shell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071462501", "partNumber" : "103005253", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1071465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071462501", "partNumber" : "103005255", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1071465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071462501", "partNumber" : "103005257", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1071466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071462501", "partNumber" : "103005259", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014335155/timco-workwear-lk-3-hi-vis-kuoritakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "444141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124001", "partNumber" : "102115980", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-black-shell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-black-shell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "444142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124001", "partNumber" : "102115990", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "444142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124001", "partNumber" : "102115978", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "444143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124001", "partNumber" : "102115986", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "444143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124001", "partNumber" : "102115982", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "444144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124001", "partNumber" : "102115976", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "444145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124001", "partNumber" : "102115984", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "444147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444124001", "partNumber" : "102115988", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014219745/timco-workwear-pro-kuoritakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "881943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831718", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881964001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831714", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881964501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831722", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831710", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831716", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831724", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831720", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831726", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881993501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831708", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "881998501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831712", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "882002001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881882501", "partNumber" : "102831706", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128860/portwest-fw12tar-steelite-rigger-s1p-ci-hro-talviturvasaappaat.jpg" } } ]
Portwest FW12TAR Steelite Rigger S1P CI HRO talviturvasaappaat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00 € /pari-41%Norm. 59,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1295518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335300", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335298", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335296", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295519501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335294", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-balk-s3s-turvakengat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-safety-harness.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-balk-s3s-turvakengat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-safety-harness.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1295520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335308", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335306", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335304", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335302", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335314", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335312", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "1295523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295297001", "partNumber" : "103335310", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Musta/vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108402748/portwest-fe04-girder-s3s-turvakengat.jpg" } ]
Portwest FE04 Girder S3S turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 € /pari-13%Norm. 79,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1151099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1150936001", "partNumber" : "103272337", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1151100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1150936001", "partNumber" : "103272339", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1151112001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1150936001", "partNumber" : "103272335", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340118423357/tegera-8835r-talvityokasineet.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "881492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881445501", "partNumber" : "102830230", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881445501", "partNumber" : "102830216", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881445501", "partNumber" : "102830232", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881445501", "partNumber" : "102830228", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881445501", "partNumber" : "102830214", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881506501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881445501", "partNumber" : "102830212", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "881512001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881445501", "partNumber" : "102830218", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" }, { "catentry_id" : "881513001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "881445501", "partNumber" : "102830234", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108182152/portwest-fc63bkr-compositelite-trekker-s1-turvakengat.jpg" } ]
Portwest FC63BKR Compositelite Trekker S1 turvakengät
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 € /pari-53%Norm. 41,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1151102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1150935501", "partNumber" : "103272325", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1151103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1150935501", "partNumber" : "103272323", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg" }, { "catentry_id" : "1151104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1150935501", "partNumber" : "103272321", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340118421179/tegera-8834r-talvityokasineet.jpg" } ]
Tegera 8834R talvityökäsineet
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,00 € /pari-50%Norm. 9,95 €9,95 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1295491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334918", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-safety-shoes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-safety-shoes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1295492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334926", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334924", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334922", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334920", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334934", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334932", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334930", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334928", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334942", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334940", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334938", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334936", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Musta/Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401406/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334950", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334948", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334946", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334944", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1295500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334958", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334956", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334954", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295501501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334952", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334966", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334964", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334962", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334960", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295504001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334974", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334972", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334970", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-safety-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-safety-shoes.jpg" } }, { "catentry_id" : "1295505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334968", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta/punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401536/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334982", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295506501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334980", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334978", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295507501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334976", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295508001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334990", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334988", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295509001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334986", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334984", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334994", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" }, { "catentry_id" : "1295511501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295301501", "partNumber" : "103334992", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" , "Väri_|_Musta/keltainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108401666/portwest-fc06-eco-fly-s1ps-turvalenkkarit.jpg" } ]
Portwest FC06 Eco Fly S1PS turvalenkkarit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-27%39,90 €-54,90 €/pariNorm. 54,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "327315501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "327309001", "partNumber" : "101851506", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-tyopusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-tyopusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "327322001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "327309001", "partNumber" : "101851511", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" }, { "catentry_id" : "327323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "327309001", "partNumber" : "101851510", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" }, { "catentry_id" : "327324001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "327309001", "partNumber" : "101851509", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" }, { "catentry_id" : "327324501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "327309001", "partNumber" : "101851507", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" }, { "catentry_id" : "327325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "327309001", "partNumber" : "101851508", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" }, { "catentry_id" : "408630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "327309001", "partNumber" : "102086754", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" }, { "catentry_id" : "408630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "327309001", "partNumber" : "102086750", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014167596/timco-workwear-basic-tyopusero.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "891751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904884", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "891768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904892", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "891769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904888", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "891780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904876", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg" } }, { "catentry_id" : "891796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904886", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "891805001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904890", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "891816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904880", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_33":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "891819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904882", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "891820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "891732501", "partNumber" : "102904878", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_32":"1" , "Väri_|_Keltainen musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-yellow-hi-vis-hanging-pocket-shorts.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315017/portwest-pw343-keltainen-hi-vis-riipputaskushortsit.jpg" } ]
Portwest PW343 keltainen Hi-Vis riipputaskushortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 €-42%Norm. 49,90★★★★★
Takaisin