Työhousut menossa ja muodissa mukana

Työhousut ovat tärkeä osa työmaapukeutumista sekä kotona puuhastellessa. Hyvin toimivat työhousut eivät paina eivätkä purista sekä tarjoavat helpotusta pienten tavaroiden mukana kulkemiseen.

Toiminnallisuus sekä miellyttävä ihokosketus on työhousuissa ensisijainen prioriteetti. Nykyiset työvaatevalmistajat tarjoavat edistyneempiä ratkaisuja työvaatteiksi minne tahansa. Esimerkiksi L.Bradorin teknisesti erinomaiset työhousut helpottavat työskentelyä runsaan tasku- ja pidikevalikoiman avulla. Löydät edistyneet työhousut useilta eri valmistajilta Kärkkäisen verkkokaupasta; etsitpä kevyempiä, vähäisempään kulutukseen tarkoitettuja työhousuja tai palosuojattuja, paksuja talvityöhousuja.

Työhousut vaikka koko perheelle
Usein työvaatteissa korostuvat enimmäkseen miehille suunnatut työvaatteet, mutta tarvetta on todella myös naisten työvaatteille. Nykyään yhä enenevässä määrin naisia työskentelee esimerkiksi auto- tai rakennusalalla, joten niin sanottuja miehekkäitä työvaatteita käyttävät myös naiset. Onneksi moni valmistaja tekee oman työvaatemallistonsa myös naisille.

Naisten työhousuissa korostuvat samat elementit, mitä miesten työhousuissa, eli turvallisuus sekä toiminnallisuus mukavuutta unohtamatta. Naisten työhousuissa leikkaukset ovat kuitenkin hieman erilaiset miesten työhousuihin verrattuna. Reisien sekä vyötärön mitoitus on tehty naisen vartalon mukaan.

Lasten työhousut ovat myös suosittuja esimerkiksi maatilan töistä innostuneiden lasten keskuudessa. Omat, aikuisten työhousujen oloiset työhousut ovat varmasti perheen pienempien työmiesten mieleen, sillä ne jalassa lapsi voi kokea olevansa oikea työntekijä. Lasten työhousut suojaavat mukavasti alla olevia vaatteita, joten käyttövaatteet pysyvät työhousujen alla puhtaana – ja se on ainakin kodin pyykinhuollosta vastaavan mieleen!

Työhousut kaikilla mausteilla
Työhousut valitaan yleensä työkohteen mukaan. Esimerkiksi hitsaustöitä tehdessä kannattaa valita palosuojatut työhousut, kuten esimerkiksi Fristads Kansasin monipuoliset ja kestävät työhousut, joissa on valokaarisuojaus sekä liekki- ja kuumuussuojaus. Useissa työhousuissa on myös suojaus sähköstaattisia purkauksia vastaan.

Monipuoliset taskut sekä ripustuslenkit lisäävät työhousujen toiminnallisuutta. Riipputaskujen lisäksi työhousut ovat varustettuja useilla kiinteillä taskuilla, joissa on helppo kuljettaa runsaastikin käyttötavaraa. Useissa työhousuissa taskut ovat varustettu läpällä, joka estää esimerkiksi puunpurun tai metallisirujen kulkeutumisen taskuun.

Säädettävä vyötärö sekä lahkeiden suut edistävät työhousujen sopimista vartalotyypin mukaan. Talvityöhousuissa lahkeiden lumilukot tekevät käytöstä miellyttävät lumessa työskennellessä.

Kärkkäisen verkkokaupan työhousut on valittu juuri kuluttajaa varten; edullisia, mutta erinomaisia kaikenlaisille työmaille sekä kotitimpureille. Tilaa uudet työhousut jo tänään!

Tuotteet: ( 265 - 276 / 327 )
Järjestä:
  • Nämä vahvasta 300D kudotusta kankaasta vahvistetut päällyshousut on suunniteltu pitävät käyttäjänsä kuivana, lämpimänä sekä tyylikkään näköisenä. Joustava vyörärönauha ja pukemista sekä riisumista helpottavat erikoispitkät veto...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen musta

    Näytä vertailu
  • Kelta/musta huomioväri vyötäröhousut EN20471LK2(vuoreton)

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Kelta/musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kelta/musta huomioväri riipputaskuhousut EN20471LK1(vuoreton)

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Kelta/musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Nämä vahvasta 300D kudotusta kankaasta vahvistetut päällyshousut on suunniteltu pitävät käyttäjänsä kuivana, lämpimänä sekä tyylikkään näköisenä. Joustava vyörärönauha ja pukemista sekä riisumista helpottavat erikoispitkät veto...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Oranssi musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Innovatiiviset joustavat ja kevyet huomiohousut, jossa on käytetty teknistä kahteen suuntaan joustavaa Stretch- kangasta, joka takaa maksimaalisen liikkumisvapauden työskennellessäsi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,50
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Oranssi/musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Nuorten suosimat rennot collegehousut joustavat ja tuntuvat mukavilta päällä. Polvien vahvikekankaat ja joustava vyötärölinja tekevät näistä housuista sopivat molemmille sukupuolille moniin eri työtehtäviin

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta

    Harmaa
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Kelta/musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Wx2 Stretch-housut sopivat täydellisesti ammattimiehelle tai "tee se itse"- nikkaroijille Näissä housuissa on kaikki tarvittavat yksityiskohdat, kuten polvisuojataskut sekä vetoketjulliset tuuletusaukot lahkeiden takaosassa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Jerry reisitaskuhousu siniharmaa/musta - 4070

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Siniharmaa/musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Priha STRETCH riipputaskuhousu musta - 4355

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
23
1 Pagination Pages Ellipsis 22 23 24 Pagination Pages Ellipsis 28