Hyvät turvakengät pelastavat pitkän työpäivän

Koko päivä on vietetty jalkojen päällä, kengät hiostavat ja selkäkin tuntuu kipeältä. Tällaisten tunteiden ja pitkän työpäivän jälkeen ajatukset kääntyvät väkisin työkenkiin. On löydettävä mukavat ja ergonomiset ammattijalkineet. Työtehtävistä riippuen on valittava joko tavalliset työkengät tai turvakengät.

Työkengät ammattilaiselle
Ammattilainen tarvitsee hyvät työkengät. Ne ovat oleellinen osa työpukeutumista ja ennen kaikkea työhyvinvointia. Oikein valitut työjalkineet ehkäisevät jalkojen, selän ja niska- sekä hartiaseudun ongelmia.

Työkenkien ulkonäkökään ei ole merkityksetön. Onhan tunnettua, että kauneus ja esteettisyys lisäävät työssä viihtymistä. Esimerkiksi työjalkineet sairaalaan voi valita siten, että ne piristävät kuosillaan muuten yksiväristä työasua. Toisaalta omia vaatteita töissä käyttävä voi valita muodikkaat kengät myös työjalkineiden valikoimasta.

Työkenkiä valitessa onkin hyödyllistä pohtia, millaisissa tilanteissa niitä tulee käyttämään. Tarviiko työkengät hoitoalalle, työkengät keittiöön vai työkengät toimistoon? Myös jalkineen tyyppi kannattaa valita oikein ja miettiä, haluaako pistokkaat, sandaalit, saappaat tai jotain muuta.

Onnettomuuksilta suojaavat turvakengät
Eri ammateissa työkengiltä vaaditaan eri asioita. Tarvittaessa niiden täytyy olla vedenpitävät ja lämpimät, joustavat ja hengittävät. Niissä täytyy olla turvakärki, naulaanastumissuoja tai antistaattinen pohjarakenne. Tärkeää on kuitenkin aina, että hyvillä ammattijalkineilla ei liukastu, satuta nilkkoja tai saa selkää kipeäksi.

Turvakengät ovat oikea valinta silloin, kun tekee töitä erilaisilla työmailla tai muuten vaaranpaikkoja sisältävissä olosuhteissa. Turvallisuuden lisäksi niissä on otettu huomioon Suomen vaihtelevat sääolosuhteet. Turvasaappaat ja talviturvakengät on tarkoitettu talven pakkasiin, turvasandaalit ja muut kevyemmät turvakengät sopivat hyvin kesäsäihin tai sisätiloissa työskentelyyn.

Tämän hetken kenkävalikoimasta löytyvät erikseen miesten ja naisten turvakengät sekä erikseen eri ammattiryhmille sopivat kengät. Toisaalta yksi ja sama jalkinetyyppi sopii usealle eri ammattilaiselle, esimerkiksi metsurin turvasaappaat rakennustyömiehelle.

Jalkineet kaikkiin työtehtäviin
Kärkkäisen tuotevalikoimassa on tarjolla monipuolisesti jalkineita erilaisia työtehtäviä varten. Esimerkiksi Sievi ja Jalas valmistavat ammattitaitoisesti ergonomiset työ- ja turvakengät. Valmistusprosessissa on käytetty hyväksi uutta teknologiaa ja laadukkaita materiaaleja.

Jos sinulla ei ole aikaa kenkäostosten tekoon perinteisessä kivijalkamyymälässä, voit etsiä hyvät työkengät netistä. Kotisohvalla istuessasi voit vertailla erilaisia malleja ja pohtia, mitä juuri sinä työssäsi tarvitset.

Tuotteet: ( 61 - 72 / 702 )
Järjestä:
  • Turvasandaali, varvassuojan materiaali alumiini, PU-välipohja, muovilenkkituki, kumi-ulkopohja, päällismateriaali PU-pintainen nahka; Haljasnahka

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kevyt jalkine jossa vaaleanpunaisia yksityiskohtia töihin ja vapaa-aikaan. Hengittävä, urheilullinen ja mukava, edistyksellinen iskunvaimennus, varvassuoja sekä pehmeä ja joustava tekstiilinen naulaanastumisssuoja.
    Pitävä ulkopohja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kevyt ja mukava turvajalkine ulkokäyttöön. Haljasnahka- ja tekstiilipäällinen antaa vahvan, mutta joustavan tuen jaloille, ja pitää ne viileinä. Öljyn- ja lämmönkestävä nitriilipohja antaa erinomaisen pidon. Alumiini varvassuoja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Matala turvakenkä pikakiristystoiminnolla. Komposiittinen naulaanastumissuoja ja turvakärki. Sopii ESD ympäristöön. Päällinen vahvaa viiltosuojakangasta joka hylkii vettä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 75,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta/vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Turvajalkineet korkeaa hygieniatasoa vaativiin olosuhteisiin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 105,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Matala turvalenkkarimalli, jossa on näyttävä kaksisävyväritys Kuumuutta kestävä kuminen ulkopohja, teräksinen varvassuoja sekä naulaanastumissuoja välipohjassa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Metalliton S1P jalkine, jossa komposiitti kärki ja pohja. Pohja estää liukastumista ja kaatumista keraamisella ja metallialustalla

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Perus turvasaappaat yksinkertaisempiin olosuhteisiin, joissa tarvitaan hyvää suojausta. Teräksinen varvassuoja ja naulaanastumissuoja lisäävät turvallisuutta

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lämmin vuori, lämpöä heijastavat Alu-pohjalliset ja Sievi TractionPro®-kitkapohja takaavat miellyttävän käyttökokemuksen kylmässä. Käyttömukavuutta lisäävä BOA® Fit System -kiinnitysmekanismi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kevyt, pehmeä ja hengittävä turvasandaali, jossa on erinomainen ergonomia. Öljynkestävä RPU-ulkopohja antaa erinomaisen pidon, ja alumiininen varvassuoja. Pehmustettu memory foam tukee jalkoja pitkinä työpäivinä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
6
1 Pagination Pages Ellipsis 5 6 7 Pagination Pages Ellipsis 59