Taskulampun valinta eri käyttötarkoituksiin

Taskulamput ja otsalamput ovat ottaneet valtavia kehitysharppauksia viimeisten vuosien aikana. Yhtenä merkittävänä tekijänä tässä on ollut led-tekniikan myönteinen kehitys ja sen aikaansaama käytön yleistyminen. Tämä on avannut lukuisten uusien mahdollisuuksien ohella myös omia haasteita ratkaistavaksi ja lampun ostajan kannalta vaihtoehtojen määräkin on kasvanut.

Millainen lamppu sopii minulle?

Taskulamppua ei tarvitse valita joka käyttötarkoitukseen erikseen, vaan yhdellä taikka kahdellakin taskulampulla pärjää erinomaisesti, kunhan pääasialliset käyttötarkoitukset on miettinyt huolella. Esimerkiksi lampun koko korreloi usein hyvin taskulampun valotehon kanssa, mutta suurempi taskuvalaisimen koko voi olla myös rasite, mikäli lampun pitäisi mahtua taskuun tai olla repussa kevyesti kannettava.

Toisaalta retkeilijän taikka vaeltajan on syytä miettiä, toimiiko oma lamppu paristoilla, akulla vaiko tarvittaessa sekä että. Metsässä lataaminen on mahdotonta, ellei mukana ole varavirtalähde. Toisaalta varaparistojen kantaminen ei välttämättä ole sekään mieluisaa ja ainakin paristotyypin on hyvä olla hintahaitarin edullisemmasta päästä.

Taskulamput ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina

Led-tekniikka on muuttanut taskulampussa lähes kaiken muun paitsi perustoiminta-ajatuksen. Valo on siis yleensä hyvin pistemäinen tai keilamainen ja joissakin malleissa keila on säädettävä. Led-taskulamppujen optiikka on kehittynyt palvelemaan led-valoja ja valotehon säätömahdollisuus on yleistynyt ledin myötä.

Myös taskulampun kestävyys kolhuja ja iskuja vastan on kehittynyt huomattavasti led-tekniikan ansiosta. Kotelon rakenteeseen kehitystä on vaatinut ledin lämpenemisen myötä lisääntynyt jäähdytyksen lisäämistarve. Parhaissa taskuvalaisimissa runko on tästä syystä alumiinia.

Kokeile taskulamppua, mikäli se on mahdollista

Taskulamppuvalmistajat ilmoittavat valaisimen valotehon kandeloina, joka lyhennetään cd. Kandelatkaan yksin eivät aina kerro valaisimen todellisesta valotehosta. Kandeloiden mittauksen ainoa oikea standardi on ANSI FL1 ja näiden vertaaminen voi olla joskus järkevää sikäli mikäli sellainen on ilmoitettu. Paras vaikutelma syntyy kokeilemalla ja vertaamalla valoja, mielellään hämärässä, joskaan se ei aina ole kovinkaan helposti mahdollista. Kokeilemalla selviää myös eräs toinen hyvin tärkeä taskulampun ominaisuus. Nimittäin valokeilan muoto.

Taskulampun hinta ei paljasta juurikaan sen laadusta, mutta toki antaa hieman suuntaviivoja. Hyvään laatuun satsaavan kannattaa siis tutkia eri merkkejä, sillä tunnetuissa merkeissä usein laatu kohtaa myös maksetun hinnan.

Tuotteet: ( 13 - 24 / 115 )
Järjestä:
  • P7R Signaturessa yhdistyy julmettu valoteho, äärimmäinen optiikka sekä lukuisat valotoiminnot, joita on helppo hallita ohjelmoitavalla Mode switch –katkaisijalla. Vesitiivis

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,00
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Nitecore P20iX taskulamppu + 5000mAH NL2150HPi akkuparisto

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Näytä vertailu
  • Fenix HT32 on suunniteltu erityisesti vaativille metsästäjille. Tässä Fenix HT32 -metsästysvalaisimessa on useita erityisominaisuuksia, jotka auttavat sinua selviytymään vaativista metsästysolosuhteista.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,90
    Näytä vertailu
  • Valaisin täynnä tyyliä, toimintoja ja tehoa.1100 lumenea ja IP68 vedenpitävyys.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
    Näytä vertailu
  • Erittäin pitkällä, jopa 1500m kantava säädettävällä laserkeilalla varustettu, vihreä laservalosetti. Setti sisältää: laservalaisin, säädettävä jalusta, adapteri 1" ja 30mm tähtäinkiikariin, etäkytkin

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Väri:Musta/Harmaa
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
2
1 2 3 Pagination Pages Ellipsis 10