Saranat
Saranat tyylin ja kohteen mukaisesti
Tuletko katsoneeksi, millaiset saranat missäkin ovessa tai kaapissa on? On mielenkiintoista, että niin pieneen yksityiskohtaan emme useinkaan tule erikseen kiinnittäneeksi huomiota, mutta saranat vaikuttavat silti paljon yleisilmeeseen ja käytettävyyteen. Saranat ovat siis tärkeä osa kalusteiden ja ovien ulkonäköä ja toimivuutta. Ei siis ole aivan yhdentekevää, millaiset saranat hankimme kalusteisiin ja oviin.Saranoita erilaisiin käyttötarkoituksiin
Lasioven sarana on selkeästi erilainen kuin vaikkapa takorautainen sarana jossakin vanhassa puuarkussa. Kuitenkin molemmat ovat saranoita ja toimittavat samanlaista tehtävää paikallaan. Niinpä saranan valinnassa onkin hyvä miettiä sen käytettävyyttä mutta myös ulkonäköä. Takorautaiset saranat eivät sovi kaikenlaisiin kohteisiin edes ulkoisilta ominaisuuksiltaan.
Onneksi saranoissa on mistä valita. Valikoimista löytyvät huomaamattomat tai näyttävät saranat niin sisätiloihin kuin ulos ja pihallekin. Erikoissaranat ottavat huomioon oven erikoistarpeita kuten esimerkiksi sen, miten paljon oven täytyy pystyä avautumaan ja oven aukeamistyylin. Eikö kuulostakin kätevälle keittiön kaappien ovet, jotka aukeavat pienellä painalluksella, ilman vetimiä!
Toisinaan saranat on hienoa saada näkyville ja toisinaan taas täysin piiloon. Piilosarana jää kaapin sisäpuolelle siten, että se ei näy juuri ollenkaan oven ja kaapin välistä ulkopuolelle. Näkyviä saranoita taas ovat esimerkiksi takorautasaranat, jotka voivat olla hyvin suuriakin. Tällaiset saranat sopivat vaikkapa liiterin oveen tai pihasaunan oveen.
Hyvät saranat eivät narise
Kaikille meille on varmasti joskus käynyt niin, että kun olemme yrittäneet illan hämärässä hiljaa hiippailla vessaan tai jääkaapille, oman huoneen tai muun välioven sarana on pitänyt niin isoa ääntä, että on alkanut tuntua sille, että koko talo herää. Narisevaan saranaan on onneksi olemassa hoitokeino, vaikka eihän se siinä iltahämärässä mitään auta.
Saranoita kannattaa siis hoitaa öljyllä. Erilaiset kunnossapitoöljyt sopivat siihen mainiosti. Kunnossapitoöljyllä on kätevää hoitaa ja huoltaa saranoiden lisäksi muun muassa ulko-oven painikkeet, väliovenpainikkeet sekä erilaiset kettingit.
Laadukkaat ja kohteeseen oikein valitus saranat paitsi näyttävät hyvälle, ne myös kestävät kulutusta ja liikkuvat sulavasti. Kannattaa siis käyttää hetki saranoiden valitsemisessa! Monipuoliset valikoimat saranoita löydät verkkokaupastamme.

-
[ { "catentry_id" : "61856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "61520501", "partNumber" : "100017115", "unitPrice" : "8,70 €", "unitPriceRaw" : "8.7", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671092327/pisla-jousi-paaty-2-kpl-mignon-sarana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671092327/pisla-jousi-paaty-2-kpl-mignon-sarana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414671092327/pisla-jousi-paaty-2-kpl-mignon-sarana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414671092327/pisla-jousi-paaty-2-kpl-mignon-sarana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671092327/pisla-jousi-paaty-2-kpl-mignon-sarana.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "61855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "61520001", "partNumber" : "100017116", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671092303/pisla-jouseton-2-kpl-mignon-sarana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671092303/pisla-jouseton-2-kpl-mignon-sarana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414671092303/pisla-jouseton-2-kpl-mignon-sarana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414671092303/pisla-jouseton-2-kpl-mignon-sarana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671092303/pisla-jouseton-2-kpl-mignon-sarana.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "61795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "61487001", "partNumber" : "100018322", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671091801/pisla-812-25-mm-niklattu-pianosarana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671091801/pisla-812-25-mm-niklattu-pianosarana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414671091801/pisla-812-25-mm-niklattu-pianosarana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414671091801/pisla-812-25-mm-niklattu-pianosarana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671091801/pisla-812-25-mm-niklattu-pianosarana.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "61795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "61486001", "partNumber" : "100018321", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671091825/pisla-812-25-mm-messinki-pianosarana.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671091825/pisla-812-25-mm-messinki-pianosarana.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414671091825/pisla-812-25-mm-messinki-pianosarana.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414671091825/pisla-812-25-mm-messinki-pianosarana.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414671091825/pisla-812-25-mm-messinki-pianosarana.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ruuvit, pultit ja mutterit 437 kpl
- Naulat, sinkilät, hakaset ja niitit 228 kpl
- Kiinnitysankkurit 29 kpl
- Kiinnitystulpat ja peitetulpat 115 kpl
- Rakennuskiinnikkeet 105 kpl
- Sidonta 27 kpl
- Jouset 5 kpl
- Köydet, ketjut, narut ja rautalangat 159 kpl
- Kemialliset kiinnikkeet ja tarvikkeet 2 kpl
- Holkit 8 kpl
- Koukut, silmukat ja sakkelit 27 kpl
- Sokat ja lukkorenkaat 13 kpl
- Työntövarret ja tapit 4 kpl