Sähkötarvikkeet kotiin ja ammattilaiselle

Nykyaikainen koti kätkee sisäänsä huomattavan määrän kaikkea talotekniikkaa verrattuna muutamien vuosikymmenten takaisiin koteihin. Jo pelkästään tavallisten pistorasioiden määrä on kasvanut huonetta kohti hurjasti, kun ennen huoneesta saattoi löytyä vain yksi pistorasia. Sähkölaitteiden määrä on lisääntynyt hurjasti.

Sähkö kulkee kaapeleissa
Sähkö on näkymätön apulainen arjen keskellä. Se saapuu koteihimme ja kulkee kotiemme rakenteissa kaapeleita pitkin. Sähkökaapelit ovatkin erittäin tärkeä osa toimivaa ja helppoa asumista, vaikka ne yleensä kätketäänkin talon rakenteisiin. Ennen sähkökaapelit vedettiin pintavetona taloihin, mutta nykyään kaapeleita on huonetta kohden niin paljon, että ne olisivat huomiota herättävän näköiset seinillä.

Sähkökaapeleita on eri vahvuisia eri tarkoituksiin. Maakaapelit ovat erityisesti ulos tarkoitettuja, kun taas tavalliset asennuskaapelit sopivat sisätiloihin. Kaapeleita myydään rulla- tai metritavarana.

Kaapeleiden asentamiseen tarvittavat asennustarvikkeet ovat johtokiinnikkeet sekä asennusputket. Asennustarvikkeet auttavat kaapeleiden turvallisessa ja siistin näköisessä kiinnittämisessä. Jakorasiat, kytkimet ja pistorasiat ovat kaapeleiden niin sanottuja päätepisteitä. Niiden kautta sähkö saadaan jaettua kodinlaitteisiin ja valaistukseen. Sähkönjakelu toimii talossa sähköpääkeskuksen kautta, joka on liitetty sähköyhtiön pienjänniteverkkoon.

Sulakkeet takaavat turvallisen sähkönkäytön
Sulakkeet ovat erittäin tärkeitä osia sähkön turvallisessa käytössä. Kaikki kotiimme tuleva sähkö kulkee sulakkeiden kautta, joten jos jokin sähkölaite vioittuu tai aiheuttaa ylikuormaa virtapiirissä, sulakkeen sisällä oleva metallilanka katkeaa ja näin ollen sammuttaa virtapiiriin tulevan sähkön. Tämä säästää sähköjohtoja ylikuumenemiselta ja palamiselta.

Turvallisuutta sähkötöihin antaa jännitteenkoetin tai jännitteentesteri. Niiden avulla pystyy tarkistamaan, onko kyseisissä kaapeleissa ja johdoissa sähkövirtaa.

Usein etenkin vanhemmissa taloissa joutuu hankkimaan jatkojohtoja. Jatkojohtojen liiallinen kuormittaminen saattaa aiheuttaa ongelmia, joten kalleimmat elektroniikkalaitteet kannattaa suojata ylijännitejatkojohdolla. Näin ollen liiallinen kuormitus ei hajota laitteita, vaan ylijännitesuoja katkaisee jatkojohdon virran.

Auringosta sähköä omiin tarpeisiin
Sähkön ja korkeiden siirtomaksujen hinta kirvoittaa paljon ajatuksia. Moni onkin siirtynyt osittain itse tuottamaan käyttösähkönsä. Erilaiset aurinkopaneelit ovatkin tuttu näky useilla katoilla. Oma aurinkoenergiasta tuleva sähköntuotanto on erinomainen tapa saada sähkölaskua pienennettyä. Tärkeimmät tarvikkeet omaan sähköntuotantoon ovat aurinkopaneelit, tehokkaat akut sekä verkkoinvertterit.

Lämmittimet ja ilmastointi liittyvät kiinteästi talon sähkötöihin. Ne toimivat pääsääntöisesti sähköllä. Ilman toimivia sähkötarvikkeita niitäkään emme saisi talossa toimimaan, joten olemme todella voimakkaasti riippuvaisia sähköstä ja sen toimivuudesta. Kaikkia sähkötöitä ei ole sallittua tehdä ilman sähköalan pätevyyttä.

Suuriin sähköremontteihin sekä pieniin sähkötöihin Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa laajan valikoiman sähkötyötarvikkeita. Laadukkailla tuotteilla sähkötyöt onnistuvat turvallisesti.

Tuotteet: ( 61 - 72 / 1 126 )
Järjestä:
  • Virtakaapeli laitteille kuten tietokone, näyttö ja tulostin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    6,80
    -
    13,20
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:

    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90

  • Yhdeksän suorakaiteen muotoista PVC-kanavaa, valkoinen (39 x 4 x 2 cm). Itsekiinnittyvät teipit mahdollistavat nopean ja helpon asennuksen ilman ruuveja, ja yhdeksän ruuvisarjaa tarjoaa lisää kiinnitysmahdollisuuksia.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,99
    Väri:Valkoinen
    Offer:465538
    Näytä vertailu
  • 3-osainen jatkojohto, jossa vaaleanpunainen kuori ja on/off-kytkin, tupla USB 2,1A. Litteä pistotulppa, jonka ansiosta jatkojohdon voi helposti sijoittaa ahtaassa paikassa olevaan pistorasiaan, kuten huonekalun taakse.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
  • Adapteri on täydellinen kumppani matkoilla. Käytä elektronisia laitteita tavalliseen tapaan. Pistorasiamuuntimen käyttö on erittäin helppoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,99
    Offer:460861
    Näytä vertailu
  • Adapteri on täydellinen kumppani matkoilla. Käytä elektronisia laitteita tavalliseen tapaan. Pistorasiamuuntimen käyttö on erittäin helppoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,99
    Offer:460878
    Näytä vertailu
  • 3-osainen jatkojohto kytkimellä. Sisäkäyttöön.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    Näytä vertailu
  • IP44 suojattu 10m jatkojohto ulkokäyttöön

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    Näytä vertailu
  • IP44 suojattu 20m jatkojohto ulkokäyttöön

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • IP44 suojattu 10m jatkojohto ulkokäyttöön

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
    Näytä vertailu
6
1 Pagination Pages Ellipsis 5 6 7 Pagination Pages Ellipsis 94