Ratsastushousut tallille ja ratsastukseen

Millaisiahan ovat olleet historiassa ensimmäiset ratsastuskokemukset, kun villihevosia alettiin kesyttää ja käyttää liikkumiseen. Voisi kuvitella, että meno on ollut aika hurjaa ja ratsastusasut eivät ole alkuun olleet kovinkaan kummoisia. Hiertymiltä ja vahingoilta ei varmasti olla vältytty. Onneksi aika on nyt toinen, ja meillä on valittavanamme koko joukko erilaisia ratsastushousuja ja muita asusteita.

Hevonen on suuri eläin, ja sen kanssa touhutessa on hyvä kiinnittää huomiota varusteisiin. Hevostalli on usein paikka, jossa voi ratsastamisen lisäksi hoitaa hevosta ja siivota sen karsinaa tai tallin muita tiloja. Ratsastussaappaat sopivat hyvin tallilla touhuiluun ja tietysti myös ratsastamiseen. Talvella tallille kannattaa laittaa talviratsastussaappaat.

Ratsastushousut suojaavat ratsastettaessa reisiä ja pohkeita. Hevosen selässä jalat saattavat joutua koville. Ratsastuslegginsit toimivat samoin kuin mitkä tahansa ratsastushousut, mutta ovat usein ohkaisempaa kangasta. Toki niistäkin löytyy talviratsastukseen tarkoitettuja malleja. Kuitenkin oikein kovilla pakkasilla mukavimmat ovat topparatsastushousut, jotka pitävät lihakset lämpiminä kevyemmässäkin menossa.Tai lauhemmille keleille sopivat myös softshell-ratsastushousut.

Ratsastushousuissa on valinnanvaraa. Lasten ratsastushousut ovat tarpeen varsinkin, jos ratsastusharrastus jatkuu pidempään. Alkuun ratsastustunneilla selviää kyllä muillakin joustavilla housuilla kuten legginseillä tai stretch-farkuilla.

Ratsastuskengät ja -housut ovat ratsastajan perusvarusteita. Niiden lisäksi ratsastaja voi hankkia ratsastukseen ratsastuspaidan, ratsastusliivin tai -takin. Erilaiset ratsastustekstiilit takaavat riittävän lämmön tallilla ja hevosen selässä. Tärkeitä ovat myös kypärät ja ratsastuskäsineet. Ne tuovat mukavuuden lisäksi turvallisuutta ratsastukseen.

Ratsastuspukeutumisen ja -varusteiden valmistajista yksiä tunnetuimpia ovat Horze, Horse Comfort ja Eurohunter. Kaikki nämä, ja monet muut ratsastuspukeutumisen merkit löytyvät myös verkkokaupastamme. Toivotamme kaikki ratsastajat siis tervetulleeksi ostoksille!

Tuotteet: ( 133 - 144 / 217 )
Järjestä:
  • Kestävät, hyvin istuvat slim fit -käsineet, joissa hyvä pito. Toimivat kosketusnäytön kanssa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,50 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs monikäyttöinen paita Iontex®-tekniikalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Väri:
    Musta

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00

    Vihreä

  • Welltex -kankaan ja rayonin sekoitteesta valmistettu huivi pitää kaulan lämpimänä. Materiaali on kevyttä, pehmeää ja huivi on helppo asetella paikoilleen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
    Koko:
    80 x 165 cm
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Roeckl Wago talviratsastuskäsineet konepestävää tekstiilinahkaa, joka tuntuu ja näyttää aidolta nappanahalta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs monikäyttöinen paita Iontex®-tekniikalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Roeckl-Grip Winter hansikkaassa on ainutlaatuinen, ylellinen ROECK-GRIP® materiaali , joka on erittäin hengittävä ja joustava.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Sininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • CdG-Ratsastushanskat, joissa erinomainen grippi! Näillä pysyy taatusti ohjat käsissä! Napakka kiinnitystarra, jämäkkä ja kestävä materiaali sekä hyvä istuvuus.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 36,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
12
1 Pagination Pages Ellipsis 11 12 13 Pagination Pages Ellipsis 19