Pyöräilykypärä on polkupyöräilijän tärkein suojavaruste

Pyöräilykypärä on polkupyöräilijän ylivoimaisesti tärkein suojavaruste. Pyöräilykypärien käytön suosio on kasvanut pikkuhiljaa pyöräilyn suosion kasvaessa ja tämä näkyy myös entistä monipuolisimpina kypärävalikoimina kauppojen hyllyissä ja verkkokaupoissa. Myös tieliikennelaki vaatii kypärän käyttöä, vaikkei sen käyttämättömyydestä sakotetakaan Suomessa.

Miten pyöräilykypärä suojaa päätä?
Pyöräilykypärän suojavaikutus perustuu iskunvaimennukseen. Se ottaa iskun vastaan ja jakaa iskun pistemäistä voimaa tasaisemmalle alueelle lieventäen ja jopa estäen iskun aiheuttamia seurauksia ja päävammoja.

Oleellista kypärän suojavaikutuksen kannalta on, että kypärä sopii käyttäjänsä päähän ja suojaa varsinkin otsaa, sillä suurin osa iskuista kohdistuu otsan alueelle. Oleellista on myös, että pyöräilykypärä on oikein säädetty. Pyöräilykypärissä on leukahihnasäädön lisäksi myös kiristyssäädin, joka pitää kypärän aloillaan kaikissa tilanteissa.

Kypärän käyttö Suomessa
Pyöräilykypärän käyttöä Suomessa valvoo Liikenneturva. Liikenneturvan arvion mukaan yli 50 % suomalaisista käyttää pyöräilykypärää säännöllisesti.

Määrä onkin ollut tasaisesti kasvamaan päin ja tässä aikuisväestön muuttuneet asenteet ovat olleet suurena yksittäisenä tekijänä. Liikenneturvan mukaan alueelliset erot Suomessa kypärän käytölle ovat kuitenkin suuria.

Pyöräilykypärän valinta
Pyöräilykypärän valintaan liittyy muutama huomioitava perusasia. Tärkein näistä on kypärän istuvuus ja oikea koko. Kun kypärä tuntuu hyvältä ja sen saa säädettyä itselleen sopivaksi, on tärkein kypärän valintaan liittyvä ehto täytetty.

Pyöräilykypärän värillä on myös väliä. Värikäs kypärä näkyy paremmin kanssaliikkujille ja omalta osaltaan ehkäisee onnettomuuksia.

Kypärän käytettävyyden kannalta voi myös miettiä muun muassa ventilaatioaukkojen sopivuutta. Talvella pyöräilevä tarvitsee kypärän alle aluslakin. Myös kypärän päälle laitettavia viimalta ja kylmältä suojaavia huppuja on saatavilla. Myös pyöräilylasit tai mahdolliset silmälasit kannattaa sovittaa kypärää valitessa.

Pyöräilykypärän säilytys ja käyttöikä
Pyöräilykypärää ei pitäisi säilyttää liian lämpimässä tilassa, sillä se heikentää kypärän materiaaleja ja lyhentää sen elinikää. Säilytyksessä on hyvä huomioida myös se, ettei kypärään saisi kohdistua kolhuja ja iskuja.

Hyvin säilytetyn ja kolhuilta sekä iskuilta säästyneen pyöräilykypärän käyttöikä on kolmesta viiteen vuotta. Kolhun taikka iskun saanut kypärä tulisi vaihtaa hetimiten uuteen.

Pyöräilykypärien lisäksi meiltä löydät laajasti polkupyörät, pyöräilytekstiilit ja -varusteet. Tutustu jo vaikka tänään!

Tuotteet: ( 121 - 132 / 146 )
Järjestä:
  • Täysin uusi Little Nutty nostaa rimaa jälleen, kun sen mukana on alan kehittynein MIPS-turvallisuusjärjestelmä ja suojaava Crumple Zone EPS-sisus. 

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 66,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Huippusuojaava, kevyt ja erittäin näyttävä juniorikypärä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 37,90
    Koko:49-52 cm
    Väri:Dino
    Näytä vertailu
  • Nutcase pyöräilykypärä Baby Nutty on turvallisuuden ja mukavuuden suhteen alan johtava kypärä. Yksi koko XXS (48cm - 52cm).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    Koko:48-52 cm
    Näytä vertailu
  • Nutcase pyöräilykypärä Baby Nutty on turvallisuuden ja mukavuuden suhteen alan johtava kypärä. Yksi koko XXS (48cm - 52cm).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    Koko:48-52 cm
    Näytä vertailu
  • Nutcase pyöräilykypärä Baby Nutty on turvallisuuden ja mukavuuden suhteen alan johtava kypärä. Yksi koko XXS (48cm - 52cm).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    Koko:48-52 cm
    Näytä vertailu
  • Nutcase pyöräilykypärä Baby Nutty on turvallisuuden ja mukavuuden suhteen alan johtava kypärä. Yksi koko XXS (48cm - 52cm).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    Koko:48-52 cm
    Näytä vertailu
  • Nutcase pyöräilykypärä Baby Nutty on turvallisuuden ja mukavuuden suhteen alan johtava kypärä. Yksi koko XXS (48cm - 52cm).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    Koko:48-52 cm
    Näytä vertailu
  • Täysin uusi Little Nutty nostaa rimaa jälleen, kun sen mukana on alan kehittynein MIPS-turvallisuusjärjestelmä ja suojaava Crumple Zone EPS-sisus. 

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
    Koko:48-52 cm
    Näytä vertailu
  • Nutcase pyöräilykypärä Baby Nutty on turvallisuuden ja mukavuuden suhteen alan johtava kypärä. Yksi koko XXS (48cm - 52cm).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    Koko:48-52 cm
    Näytä vertailu
  • Bell Lil Ripper on laadukas ja turvallinen ensi-/lastenkypärä. Matala profiili takana ei häiritse turvaistuimessa. Kätevä rulläsäätö.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Klassisen näköinen ja tyylikäs BMX-henkinen kypärä moneen käyttöön. Kypärän rakenne tarjoaa päätä myötäilevää joustavuutta ja turvallisuutta. Sopii maastoon, työmatka-ajoon tai skeittiparkille.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
11
1 Pagination Pages Ellipsis 10 11 12 13